I wanna be somebody

Mittavan näyttelijänuran tehnyt George Clooney aloittaa ohjaajana lupaavasti. Vaikka Clooneyn visuaalinen ote ei sinällään olekaan järin omaperäinen - esimerkiksi Steven Soderberghin vaikutteet on huomioitu jo monessa yhteydessä -, niin joka tapauksessa keinot ovat vakuuttavasti hallussa ja Confession of a Dangerous Mind muodostuu hyvin nautittavaksi kokonaisuudeksi. Oma ääni ohjaajana on varmasti tuloillaan. Näyttelijöiden osalta varsinkin Sam Rockwell onnistuu erinomaisesti tragikoomisessa pääroolissaan ja Rutger Hauerin nostaminen pitkästä aikaa laadukkaaseen elokuvaan on lähes liikuttava ele.

© 2002 - Miramax FilmsElokuva kertoo kulttilegendaksi muodostuneen Chuck Barrisin tarinan. Pohjana on ollut Barrisin omaelämäkerta, jossa totuudenmukaisuus ei ole kuitenkaan tainnut olla se kaikkein korkein arvo. Varmaa tietoa on se, että mies tuotti USA:ssa 1960-luvulta lähtien televisioon useita kilpailuohjelmia. Esimerkiksi vuonna 1965 aloittanut The Dating Game on toiminut meikäläisen Napakympin esikuvana. Merkittävin Barrisin ohjelmista lienee kuitenkin ollut 1970-luvun lopun The Gong Show, jossa parodioitiin kykyjenetsintäohjelmia: toinen toistaan huonommat ja erikoisemmat kilpailijat saivat esiintyä siihen asti, kunnes gongi kumahti. Esiintyjäparkojen häpäisemiseen keskittynyttä ohjelmaa syytettiin omana aikanaan television laatustandardien alentamisesta. Kuulostaa tutulta.

Toinen puoli tarinaa onkin sitten enemmän kuin kyseenalaista. Barris väittää, että hän toimi vuosikausia CIA:n agenttina ja palkkatappajana televisiotyönsä ohella. Elokuva etenee tämän väitetyn kaksoiselämän vetämänä. Lisäksi keitosta maustaa päähenkilön huono itsetunto ja se, että hänen ohjelmiensa menestys oli vaihtelevaa. Muodostuu kuva vainoharhaisesta miehestä, joka lopulta vain etsii hyväksyntää ja rakkautta. Paranoia ja epäusko ovat muutenkin elokuvan johtavaa tematiikkaa. Väliin on leikattu haastattelupätkiä, joissa aidot kilpailuohjelmien tekijät kommentoivat Barrisin uraa ja niissä vihjaillaan hänen elämänsä salaisista puolista. Myös Barris itse vilahtaa kuvissa mukana.

© 2002 - Miramax FilmsElokuvista Being John Malkovich ja Adaptation muistettava käsikirjoittaja Charlie Kaufman on ollut täydellisen sopiva henkilö sovittamaan Barrisin elämäkertaa elokuvakäsikirjoitukseksi. Kaufman on tullut tutuksi tarinoista, joissa sellaiset käsiteparit kuten tosi-sepite ja tunnustus-valhe joutuvat rankkaan uudelleenarviointiin. Sinällään tämä ei ole mullistavaa elokuvakerronnankaan puitteissa, mutta Kaufman tekee poikkeuksen siinä, että hän osaa olla todellisuuden hämärtämisessään kiinnostava eikä vain näppärä. Confession of a Dangerous Mind -elokuvassa edellä mainitut elementit toteutuvat Kaufmanin aiempia käsikirjoituksia hienovaraisemmin. Nyt siirrytään enemmän ikään kuin kommentoijan penkille ja seurataan sivusta sitä, minkälaisen sepitteen Barris on onnistunut elämästään laatimaan. Näihin teemoihin liittyen elokuvan järisyttävintä antia on sen viimeinen kohtaus. Sen itse kukin saa käydä katsomassa omin silmin.

Mieleen tulee jälleen nykyisen (amerikoituneen?) länsimaisen kulttuurin ihanne, josta tämäkin elokuva on jonkinlainen todistus. Väitehän kuuluu: voit olla mitä vain, kunhan tahdot ja yrität tarpeeksi. Logiikka etenee luontevasti Barrisin kaltaiseen lopputulokseen. Muiden ja itsesi arvostus löytyy vasta, kun olet jotain. "Sinua" ei ole olemassa, on vain se, joka haluat olla.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,2 / 6 henkilöä