Vuohia tuijottavat miehet valkokangas

Kirjoihin perustuvat elokuvat ovat usein ongelmallisia paitsi ohjaajalle ja käsikirjoittajalle, myös kirjan lukeneelle yleisölle. Toimittaja Jon Ronsonin kirjaan Vuohia tuijottavat miehet perustuva elokuva kohtaa samat ongelmat. Miten siirtää rönsyilevä, pitkällä aikavälillä tapahtuva sarja outoja asioita valkokankaalle nautittavaan ja kompaktiin puolentoista tunnin jatkumoon, joka kertoisi viihdyttävästi elokuvan keinoin tarinan?

Alkuperäisteos onkin toiminut lähinnä inspiraation lähteenä Vuohia tuijottaville miehille. Ja vaikkei olisikaan lukenut omituista, uskomatonta ja samalla tosipohjaista kirjaa armeijan salaisen ”new age” -yksikön touhuista, elokuva ei onnistu lunastamaan täysin myöskään trailerin lupaamaa naurupommia asepuvussa sekoilevien hippien kustannuksella. Ikävä kyllä ne hauskimmat kohdat mahtuivat traileriin.

Toisen pitkän elokuvansa ohjannut näyttelijä, ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja Grant Heslov ei ole saanut pidettyä lankoja käsissään, tai sitten itse käsikirjoitus on alkujaan liian kiireellä ja hutiloiden väsätty, punainen lanka puuttuu. Tapahtumat on siirretty Irakin sodan kulisseihin ja alkuun on ympätty jopa täysin turha ja irrallinen ihmissuhdekoukero. Juoni etenee takautumina toimittaja Bob Wiltonin (Ewan McGregor) yrittäessä onkia tietoja juttuunsa Yhdysvaltain armeijan psyykkisten operaatioiden yksikön entiseltä Jedi-soturilta (George Clooney), parivaljakon ja kerronnan haahuillessa aavikolla.

Elokuva on tähditetty toinen toistaan paremmilla miesnäyttelijöillä, joiden työskentelyä ja läsnäoloa on aina nautinto katsoa, varsinkin jos rooli antaa mahdollisuuden taitojen käyttämiseen. Nyt luonnenäyttelijöiden kerma tekee rutiinisuorituksen, ilman että kenellekään jää tilaa loistaa. En oikein ymmärrä, miksi laittaa Kevin Spacey rooliin, jonka voisi tehdä käsinukke? George Clooney on ilmeisesti ohjaajan tuttuja, joten se selittää jotakin, mutta tähtinäyttelijöiden pestaaminen tuntuu hieman lipputulojen varmistelulta. Kiitos silti jokaisesta elokuvasta, jossa on Jeff Bridges!

Vasta elokuvan loppupuolella aletaan paljastaa yleisen sekoilun sumuverhon taakse kätkeytyvää kuvaa, jossa nimettömien kidutettujen piina ja kärsimykset ovat kiva pikku kevennys amerikkalaisissa tv-uutisissa. Vangeille soitetaan päivät pääksytysten Sesame Streetin Barney-dinosauruksen lallatuksia, oi kuinka söpöä ja hassua! Päällimmäiseksi elokuvasta jää ajatus, että ihmisten kaikki parhaimmat, ylevimmät ja kauneimmatkin ideat voidaan ottaa yhtä hyvin pahan työkaluiksi, jos pahaa tahtoa ja kekseliäisyyttä vain riittää. Ja miksei riittäisi, kun rahoitus on taattu?

Lopun LSD-trippailu kuvastaa paitsi 1960-luvun amerikkalaisen vastakulttuurin LSD-visioiden mukanaan tuomia toiveita universaalista rauhasta ja rakkaudesta, myös näiden utopioiden romahdusta ja siitä seurannutta krapulaa. Maailma ei muuttunutkaan, vaikka hoettiinkin ”make love, not war” -mantraa, poltettiin pilveä ja oltiin henkisiä. CIA ja armeijakin tunsivat LSD:n, ja yrittivät parhaansa mukaan valjastaa sen itselleen sopivaan käyttöön.

Vuohia tuijottavat miehet muistuttaa asenteeltaan toista Clooneyn tähdittämää, joskin paljon onnistuneempaa Irakiin sijoittuvaa tragikomediaa, Kolme Kuningasta (1999), joka sijoittui Operaatio Aavikkomyrskyn kunniakkaisiin päiviin. Myös tämä elokuva käytti hiekka-aavikon tyhjyyttä hyväkseen luodessaan tilan, jossa säännöt eivät enää päde ja jossa armeijat ja yksilöt ajavat opportunistisesti omia etujaan aiheuttamastaan inhimillisestä kärsimyksestä piittaamatta. Kummankin elokuvan kohdalla nauru juuttuu kurkkuun, sota ja kidutus eivät sittenkään ole viihdettä, täsmäohjuskin sattuu.

Vaikka elokuva ei täysin onnistukaan yrityksessään sanoa jotain vakavaa mustan huumorin keinoin, se kannattaa silti ehdottomasti katsoa. On vain syytä unohtaa ennakko-odotukset, joita trailerin näkeminen on saattanut aiheuttaa, ja lukea kirja vasta elokuvan nähtyään. Ja jos haluaa kurkistaa viihteen sumuverhon taakse, kannattaa katsoa uudelleen kuvia Abu Ghraib ja My Lai -nimisistä paikoista, tai Wounded Kneestä. Sen jälkeen voi miettiä, mikä erottaa ihmiset vaikkapa vuohista?