Muistojen taivas

Steven Soderberghia voi moittia tyylilajista toiseen pomppivaksi kameleontiksi, mutta ainakaan rohkeuden puutteesta häntä ei voi syyttää. Solariksen uudelleenfilmatisointi on Hollywoodissa luovaa mielikuvitusta osoittava temppu. Se ei olisi onnistunut, ellei ohjaaja olisi viime vuosina vakiinnuttanut luottokelpoisuuttaan hyvin menestyneillä toimintaelokuvilla. Solaris on jotain aivan muuta, eikä ole ihme, että elokuvan kaupallinen menestys on ollut varsin vaatimaton. Valitettavasti, sillä elokuva olisi toki ansainnut päästä teatterilevitykseen myös Suomessa.

© 2002 Twentieth Century FoxStanislaw Lemin romaaniin pohjautuvan Solariksen tekeminen ei totisesti ole kiitollinen tehtävä yleisön ja kriitikoiden kehuja kaipaavalle elokuvantekijälle. Kriitikot vertaavat elokuvaa automaattisesti Andrei Tarkovskin filmatisointiin (1972) - ja kas, tiedossa on lyttäystuomio. Romaanin filosofinen luonne ei luultavasti innoita actionin täyteiseen nyky-scifiin tottunutta yleisöä, joten paineita ylimääräisen toiminnan lisäämiseen on varmasti ollut. Soderbergh on kuitenkin pystynyt ohittamaan nämä paineet ja tekemään oman näköisensä, tyylikkään ja ehyen elokuvan. Ehkä yllättävintä produktiossa on James Cameronin osuus osatuottajana, ja yllättävää se on siksi, että se ei näy valmiissa elokuvassa. Pohdiskelevuudessaan ja hitaudessaan - myös raskaudessaan - Solaris on valovuosien päässä Matrixista, kuin aikahyppy kolmenkymmenen vuoden takaiseen tieteiselokuvaan.

Solaris on pituudeltaan vanhan b-scifin mittainen eli nafti puolitoista tuntia. Katsomiskokemuksena se on huomattavasti pidempi. Aika kuluu hitaasti, sillä Soderbergh ei ole lähtenyt sovittamaan Lemin romaania amerikkalaisen elokuvan tarinakaavoihin. Tarina on kyllä pelkistetty perustilanteeseensa, mutta siihen ei ole lisätty toiminnallisia elementtejä. Tarkovskin ylenpalttisesta hitaudesta ollaan toki vielä tässä kaukana, mutta toisaalta myös venäläisohjaajan omintakeisesta runollisuudesta.

© 2002 Twentieth Century FoxSalaperäistä Solaris-planeettaa kiertävän avaruusaluksen miehistö kokee omituisia asioita. Maahan jääneet elävät ja kuolleet läheiset alkavat ilmestyä heille, eivätkä vain unikuvina, vaan lihaa ja verta olevina olentoina. Elokuva onkin vastausta peruskysymykseen: keitä olennot ovat ja mikä on Solaris? Kuten arvata saattaa, elokuvassa huomio keskittyy psykologi Kelvinin (Clooney), joka kohtaa Solariksessa vaimonsa (McElhone) ja joutuu käsittelemään menneitä traumoja. Niinpä Solaris on scifi-ympäristöön sijoitettu rakkauselokuva, jossa miehen ja naisen suhde pelkistyy tieteiselokuvan kuvastoa tärkeämmäksi tekijäksi. Solaris-planeetta on lähes koko elokuvan ajan arvoitus, jolle kuitenkin loppurepliikissä annetaan varsin rautalangasta väännetty tulkinta. Niinpä mystisen kokemuksen ohella elokuvassa alkaa loppua kohden näkyä myös uskonnollisia sävyjä.

Solaris on elokuvana riski, ja sitä voi hyvin perustein pitää sekä surkeana esimerkkinä amerikkalaisesta "taiteen" käsityksestä että syvällisenä ja valtavirrasta poikkeavana tieteiselokuvana. Soderbergh on aina ollut kuvantekijä; visuaalisesti lahjakas ohjaaja, joka pystyy tuottamaan kauniita kuvia. Kuvat sateisista kaduista ja ihmisistä liian tyhjissä huoneissa ovat näyttäviä, mutta samalla kliseisiä ja ennalta-arvattavia. Tarkoittaako kauniiden kuvien virta automaattisesti syvällisyyttä vai johtaako se surkean tekotaiteelliseen hämäykseen? Saattaa olla, mutta verrattuna lajityypin toimintaa ja näyttävyyttä edustavaan nykysuuntaan Solaris on silti poikkeuksellinen elokuva. Siksi se olisi ollut mukava nähdä pohtimiseen innoittavassa ympäristössä, elokuvateatterissa.

Dvd:n spesiaalimateriaalissa huomio kiinnittyy elokuvan käsikirjoitukseen. Vastaavan käytännön soisi yleistyvän laajemminkin, varsinkin silloin kun kyse on Solariksen tapaisista kunnianhimoisista elokuvista - olkoonkin että käsikirjoitus kertoo lopulta varsin vähän lopullisen elokuvan tunnelmista. Lopuksi vielä pieni huomautus niille Tarkovski-faneille, jotka valittavat, miksi tämäkin elokuva on tehty. Siksi, että suurin osa sen - ainakin amerikkalaisista - katsojista ei tiedä juuri mitään koko Tarkovskin elokuvasta. Jo Soderberghin versiotakin pidettiin joissain arvioissa liian hitaana. Esimerkiksi Washington Postin Stephen Hunterin mukaan elokuva on tehty opiskelijoille jotka "tietävät kaiken elokuvasta paitsi sen miten niistä nautitaan". Tästä näkökulmasta Solaris edustaa amerikkalaisille eurooppalaista tekotaidetta. Juuri siksi Soderberghin elokuvalla on arvonsa: se osoittaa, että tieteiselokuvassa ja kirjallisuudessa on myös muita näkökulmia kuin amerikkalainen pulp-perinne.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 8 henkilöä



Lue myös