Näyttelijävetoinen elokuva pienellä budjetilla

Zaida Bergroth kertoi esikoispitkänsä, Skavabölen poikien (2009) ensi-illan kynnyksellä, että seuraava elokuva on jo työn alla: "Kirjoitamme Jan Forsströmin kanssa pitkää draamaelokuvaa, työnimeltään Henkivartija..." Trillerimäinen nimi on matkan varrella vaihtunut ihmissuhdedraaman luonnetta paremmin kuvaavaksi Hyväksi pojaksi.

Tarinan lähtökohta oli Ilmarin hahmo, jonka taustalta löytyy ehkä kaikuja Kullervosta ja toisaalta omaa tarvettani suojella läheisiäni, vaikkei sellaiseen olisikaan tarvetta. Toisen hahmon taustalla taas oli haluni päästä tekemään töitä Elina Knihtilän kanssa, ja Elinalle aloimme käsikirjoittaja Jan Forsströmin kanssa suunnitella tällaista suurta, diivamaisen näyttelijättären roolia. Kolmas tärkeä lähtökohta oli päästä kokeilemaan uutta tapaa tehdä. Halusin tehdä dogma-henkisen, ihmissuhteisiin keskittyvän ensemble-elokuvan.

Hyvän pojan käsikirjoitus syntyi puolessatoista vuodessa eli huomattavasti nopeammin kuin Skavabölen poikien kohdalla. Käsikirjoitus myös eli vielä kuvausvaiheessa.

Suhtauduimme käsikirjoitukseen ennen kaikkea työpaperina, mikä tarkoitti sitä, että saatoimme tehdä siihen muutoksia vielä kuvausvaiheessa. Tietysti itse perusjuoneen kajoamatta. Nautin tästä työtavasta kovasti, työskentelyyn tuli keveyttä ja joustavuutta.

Käsikirjoituksen ohella myös elokuvan tuotantoprosessi oli nopea.

Nopea tuotanto oli yksi lähtökohdistamme. Skavabölen poikien tekeminen kesti yhteensä viisi vuotta, ja nyt halusin päästä etenemään nopeammin. Varsinkin kun meillä oli käsissämme hyvinkin kompakti ja näyttelijävetoinen teksti.

Elokuvan nopea tuotanto oli mahdollista osin siksi, että se tehtiin keskimääräistä pienemmällä, runsaan puolen miljoonan euron budjetilla.

Kyseessä oli tietoisesti pienen budjetin elokuva. Lähdimme hakemaan juuri tätä budjettia, koska halusimme päästä kuvaamaan omassa aikataulussamme. Emme halunneet jäädä odottelemaan esimerkiksi mahdollista ulkomaista rahoitusta. Koko projektin tärkeitä lähtökohtia olivat tietynlainen paineettomuus ja uusien työtapojen kokeilu, ja näistäkin syistä pieni budjetti tuntui oikealta.

Pelkäsin myös, että massiivisempi budjetti olisi saattanut jäykistää koko tuotannon, jolloin perinteisemmät, jo hyväksi havaitut, toteutustavat olisivat alkaneet tuntua turvallisimmilta. Nyt halusin ennen kaikkea kokeilla uutta ja ottaa riskejä.

Uutta oli muun muassa elokuvan kuvaaminen kronologisessa järjestyksessä, mikä elokuvan teossa ei ole kovin tavallista, koska se ei tuotannollisesti ole monastikaan järkevää. Bergrothille kyse oli kuitenkin tärkeästä lähtökohdasta.

Halusimme kuvata kronologisesti ennen kaikkea näyttelijöiden työskentelyn helpottamiseksi. Muutenkin tästä työskentelytavasta oli apua, sillä muutoksia käsikirjoitukseen oli helppo tehdä vielä kuvausvaiheessakin ja silti pitää kokonaisuus kasassa. Tuotannollisestihan aikajärjestyksessä kuvaaminen ei ole kovin järkevää, ja siksi siihen on harvoin mahdollisuus. Tämä oli meille kuitenkin yksi tekemisen tärkeistä lähtökohdista, enkä halunnut siitä tinkiä.

Näyttelijöille kronologinen kuvaustapa on usein mielekäs, koska kokonaisuus on heillekin tällöin helpommin hahmotettavissa ja heillä on paremmat mahdollisuudet kehittää hahmoa tarinan edetessä.

Aikajärjestyksessä kuvaamisen lisäksi pyrimme tukemaan näyttelijäntyötä muutenkin, esimerkiksi kuvaamalla kahdella kameralla, joista toista operoin itse. Tämä vähensi ottojen määrää. Kuvasimme myös mahdollisimman pitkiä ottoja, jotta näyttelijät saattoivat näytellä samassa kuvassa koko kohtauksen läpi. Näyttelijäporukka hitsautui loistavasti yhteen, ja työskentely oli keskittynyttä ja palkitsevaa.

Näyttelijävalinnat eivät Bergrothin mukaan tuottaneet vaikeuksia. Elina Knihtilä ja Samuli Niittymäki tulivat mukaan jo projektin alkuvaiheessa.

Tein Elinan kanssa yhdessä töitä Skavabölessä, ja hän oli yksi suuri innoittaja koko Hyvä poika -elokuvalle, onhan näyttelijättären rooli pitkälti juuri hänelle kirjoitettu. Samuliin olin tutustunut jo jokin aika sitten, ja olin erittäin vaikuttunut hänen töistään teatterissa ja tiesin haluavani työskennellä hänen kanssaan. Myös Eero Aho ja Anna Paavilainen ovat loistavia näyttelijöitä, ja olen erittäin onnellinen, että sain heidät tähän mukaan. Neljän hengen ensemble toimi täydellisesti.

Ja kuten pari vuotta sitten Skavabölen poikien ensi-illan kynnyksellä, Bergrothilla on jälleen seuraava elokuva jo työn alla. Tulevan elokuvan aiheesta hän ei voi vielä tarkemmin puhua, mutta tekijätiimi vaikuttaa ainakin lupaavalta.

Minulla on pitkän elokuvan hanke kehittelyssä, työnimeltään Angela, ja sitä kirjoittavat Kaarina Hazard ja Leea Klemola, tuottajana toimii Jarkko Hentula. Aiheesta voin ikävä kyllä kertoa vasta myöhemmin.

Lue myös