Skavabölen pojat valkokangas

Lyhytelokuvia aiemmin ohjannut Zaida Bergroth näyttäisi Skavabölen poikien perusteella hallitsevan hyvin myös pitemmän elokuvan teon – vaikka tietysti elokuvasta ja sen visuaalisesta ilmeestä ja ajankuvasta pitää kiitellä myös muita tekijöitä, kuten kuvaaja Anu Kerästä. Antti Raivion 1990-luvun kiiteltyyn näytelmään perustuva elokuva on kaikinpuolin tasapainoinen ja onnistunut teos, jossa tyyli tukee tarinaa sujuvasti.

Skavabölen pojat kertoo lapsuuden huolettomuudesta ja aikuistumisesta omin neuvoin. 1970-luvulla alle kymmenvuotiaat Rupert ja Evert laittavat tahattomasti alulle vanhempiensa avioeron löytämällään kirjekuorella. Kymmenen vuotta myöhemmin isoveli Rupert muistelee ja yrittää ymmärtää ikäviin asioihin johtaneita tapahtumia. Myöhemmässä aikatasossa tarina saatetaan päätökseen, aikaisemmassa kerrotaan miten tilanteeseen päädyttiin. Veljekset suhtautuvat menneisyyteensä ja alkoholisoituneeseen isäänsä tyystin eri tavoin. Oikeiden ratkaisujen ja tuomioiden jakamisen sijaan käsitellään ymmärtämistä ja selviytymistä.

Vaikka lapsuus kuvataan aurinkoisena, avioeroon johtavat ongelmat ja isän alkoholismi ovat jättäneet jälkensä veljeksiin. Lapsuus kuvataan aurinkoisena myös kirjaimellisesti, sillä 1970-luvulle sijoittuvissa osuuksissa aurinkoa ja valoa riittää yllin kyllin, varjot loistavat poissaolollaan ja värimaailma muistuttaa kastanjanvärisiä, haalistuneita kotifilmejä. Näkökulma on lasten, joten menneisyyden tapahtumia puretaan auki aikuisempien veljesten 1980-luvun kohtauksissa, joista puolestaan ei varjoja ja pimeyttä puutu. Myöhempi aikataso onkin raskasta tavaraa, mitä huolettomat ja hauskat 70-luvun kohtaukset peilaavat ja keventävät sopivasti.

Kautta linjan sekä näyttelijät että dialogi on luontevaa, mutta erityisesti veljeksiä lapsina näyttelevät Ilmari Järvenpää ja Onni Tommila suoriutuvat rooleistaan mainiosti. Elokuvan keskiössä olevat lapset puhuvat ja käyttäytyvät luonnollisen oloisesti, mikä on äärimmäisen tärkeää kohtausten onnistumisen ja tunnelatauksen kannalta. Lasten kohtaukset toimivatkin jopa itsenäisinä tuokiokuvina lapsuuden mielentiloista, vaikka tieto tulevista tapahtumista antaakin valoisille kohtauksille synkän alavireen.

Skavabölen pojat antaa luvan odottaa Zaida Bergrothin tulevilta projekteilta paljon. Elokuvassa käsitellään raskaita aiheita mässäilemättä, syyllistämättä ja elämän kepeitä puolia hautaamatta, realismiin kallistuen mutta subjektiivista ja mielikuvituksellista ilmaisua unohtamatta. Yhtälailla tarina- ja hahmovetoinen elokuva on erittäin onnistunut adaptaatio.