Nuorilta nuorille

Ohjaaja Oskari Sipola haaveili jo 19-vuotiaana nuorten rakkaustarinan filmatisoimisesta. Suunnitelma sydänkäpysten lyhytelokuvasta ei kuitenkaan edennyt pitkälle, kunnes vuosien kypsyttelyn jälkeen sama tarina tuodaan nyt yleisön eteen Elokuun (2010) muodossa kokopitkänä. Mutta mitä road-elokuvan pitkällä matkalla ehti tapahtua?

Ensimmäinen versio ei ollut road-elokuva. Kirjoitin elokuvaa lähtökohtaisesti lyhytelokuvaksi, joka jouduttaisiin tekemään talkoovoimin. Täten en uskaltanut kirjoittaa elokuvaan kohtauksia, joissa vaadittaisiin joukko taustanäyttelijöitä. Nämä tulivat siinä vaiheessa mukaan, kun uskoin elokuvan saavan kunnon resurssit. Ydinstoori sekä Akun ja Julin kohtalo ovat pysyneet lähes samanlaisina.

Nuorison ja road-genren yhdistäminen on helposti kliseinen karikko. Sipola on kuitenkin lajityypin fanina lähtenyt ennakkoluulottomasti lähestymään aihealuetta.

Road-elokuva on kiitollinen genre kirjoittaa, koska se antaa luvan kanssa mahdollisuuden vaihtaa tapahtumapaikkoja ja henkilöitä. En tiedä, onko elokuvamme tavanomainen nuorisoelokuva, mutta toivon ettemme ole vain toistaneet kliseitä. Mielestäni se, mihin ollaan pyritty ja päästy, on tekijöiden rehellinen näkemys elämästä.

Elokuva on Bronson Club Oy:n tuottama ensimmäinen rookie-projekti. Malli antaa nuorille elokuva-alan ammattilaisille mahdollisuuden tehdä taiteellisesti vastuullista tehtävää ensimmäistä kertaa. Tämän mukaisesti Elokuun tiimi koostui nuoresta elokuvaväestä.

Meillä koko kuvausryhmän keski-ikä oli alle 30. Koska kaikki tekivät mallin mukaisesti ensimmäistä pitkää elokuvaansa, löytyi porukasta mieletöntä asennetta, motivaatiota ja valmiutta tehdä työtä. Myös siinä mielessä, että pyrittiin tekemään kaikki kunnolla viimeiseen asti.

Elokuvan nuori näyttelijäkunta on alalla tuoretta, osa vielä täysin tuntematonta. Ohjaaja antoi heille kuitenkin ilmaisuvapautta.

Toki olen käsikirjoittanut elokuvan tapahtumat, mutta yritin antaa näyttelijöille niin paljon löysäämisvaraa kuin mahdollista. Ilmoitin, että tämä on tavoite, mutta kysyin miten näyttelijä itse saavuttaisi sen tavoitteen. Epulla ja Linalla on elokuvassa paljon kohtauksia, joten he ovat päässeet tekemään omia ratkaisuja.

Myös Julin roolissa enimmäistä kertaa näyttelijäntyötä kokeillut Lina Turkama kiittelee Sipolan tapaa.

Oli vapaa olo eikä tuntunut, että joku yrittäisi ohjelmoida. Välillä tietenkin olin epävarma, mutta silloin sain aina tukea.

Sipola täsmentää toimintatapaansa:

Yritin aina antaa mahdollisuuden tehdä kohtaus itse, mutta jos sitä ei löytynyt, niin astuin kuvaan. Jos meillä oli jokin metodi, niin se oli, että pyrimme aina ensimmäistä ottoa tekemään siten, ettei ollut paljoa varmuutta sen kulusta.

Kiitos kuuluu myös muulle ryhmälle, kuten kuvaaja Joonas Pulkkaselle, joka on mielestäni yksi oman sukupolvensa suurimmista lahjakkuuksista. Kuvaajallekin on haastavaa, kun ei tarkkaan tiedä näyttelijän seuraavista liikkeistä. Alussa monilla olikin vaikea tottua ilmoitukseeni, että en tiedä kohtauksen tarkkaa kulkua. Viimeistään toisella viikolla kaikki kuitenkin tajusivat, miten tätä elokuvaa tehdään.

Sipola itsekin on vielä nuori ja Elokuu on hänen lopputyönsä Taideteolliseen korkeakouluun. Nyt jo kansalliseen elokuvateatterilevitykseen työllään päässyt ohjaaja on kuitenkin vaatimaton tulevaisuuden suhteen.

Yritän nyt ensiksi valmistua ja sen jälkeen saada uutta projektia syntymään. Vaikka Elokuukin oli vireillä kuusi vuotta, niin vasta viime keväänä sain tietää, että elokuvaa ylipäätään päästään kuvaamaan. Minulla on vastaavia projekteja, mutta niitä aletaan työstämään vasta, kun saadaan tuottaja tai rahoittaja innostumaan. Näin tämä toimii, mutta sen kanssa on elettävä.

Tekijöiden lisäksi myös Elokuun katsojakunta tulee mitä todennäköisemmin olemaan nuorisoa. Sipolan viesti herkässä iässä olevalle yleisölleen on kuitenkin monitasoinen.

Jos pystyisin sanomaan yhdellä lauseella, mitä haluan elokuvallani kertoa, niin ei sellaista elokuvaa tarvitsisi edes tehdä. Elokuvaa käytetään, kun halutaan ilmaista jotakin monimutkaisempaa tai tunteellisempaa aihetta, joka latistuisi yritettäessä muuttaa sitä sanoiksi. Tästä katsoja saa tunteen, että elokuvaa on tehty rakkaudella.

Jos jotain punaista lankaa töistäni haluaa etsiä, niin minulla on vahva tarve kertoa ihmisille, että he eivät ole yksin. Se on tärkeä viesti, jota ei kerrota tarpeeksi. Erityisen merkittävä se on nuorille ihmisille, sillä he helposti kokevat olevansa ainoita ihmisiä maailmassa, jotka tuntevat tietyllä tavalla. Sehän ei voisi olla kauempana totuudesta. Jos sellainen ihminen tulee katsomaan elokuvaa ja saa siitä kokemuksen, että joku muu tuntee samoin, niin se on mielestäni arvokasta.

Elokuvan loppukohtaus paljastaa Akun valinnan kahden rakkauden väliltä. Tämän ohjaaja halusi tarjota katsojille alusta asti.

Se on ollut jo ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa. Siitä tosin kiisteltiin pitkään, koska kohtaus kuvattiin vasta pitkään pääkuvausten jälkeen. Monet ovat lukeneet siitä, että haluan ohjaajana viestiä turvalliseen vaihtoehtoon tukeutumista parhaana vaihtoehtona, mutta näin ei asia ole. Oleellista on, että Aku on siinä elämänsä keskiössä nyt eri Aku. Onko loppu sitten onnellinen vai ei, se on katsojan päätettävissä. 

Lue myös