Festivaalit
Näytetään 18 artikkelia 407:stä
-
Pimedate ööde filmifestival - pimeämpi oli yö
Hellämielinen voisi luulla, että kun järjestetään Pimeät yöt -elokuvafestivaali tahdotaan luoda valoa pimeisiin talven öihin. Pikkuruisen siivun Tallinnaan viidettä kertaa tuotujen elokuvien tarjonnasta nähneenä voin vakuuttaa että ajatus on harhaine
Nina Gimishanov
-
Pimedate ööde filmifestival 2001 -raportti
Tänä vuonna viidettä kertaa järjestetty Pimedate ööde filmifestival (PÖFF)on Viron ainoa kansainvälinen elokuvafestivaali. Se saa osakseen elokuvan ammattilaisten, opiskelijoiden, katsojien ja rahoittajien jakamattoman huomion ja perheen ainokaisen h
Sarka Hantula
-
Rakkautta ja anarkiaa 2001 -raportti
Rakkautta & Anarkiaa osoittautui jälleen kerran menestykseksi. Loppuunmyytyjä elokuvia oli jo ensimmäisen viikonlopun aikana useita, ja erityisen ilahduttavaa oli, että varmojen yleisötäkyjen ohella myös monet marginaalielokuvista vetivät teatterit t
Kimmo Ahonen
-
Rakkautta ja anarkiaa 2001 -raportti
Runsaan viikon ajan valkokankailla vuodatettiin verta litroittain ja harrastettiin estotonta seksiä. Ja minkälaista seksiä! Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla oli tänä vuonna tarjolla perinteisen avioliiton ulkopuolisen seksin lisäksi harvoin nähty
Nina Gimishanov
-
Forssan Mykkäelokuvafestivaalit 2001 -raportti
Forssan mykkäelokuvafestivaalien juliste on häkellyttävässä ristiriitaisuudessaan hyvinkin kuvaava: Chaplin, jonka suu on suljettu vetoketjulla, katsoo vetoavasti kuvasta, taustan hämärässä taas jatkosodan suomalaissotilas rintamakuvaaja kintereillää
Jarkko Silén
-
Forssan Mykkäelokuvafestivaalit 2001 -raportti
Missäpä muualla tällainen kulttuurin reinkarnaatio voi tapahtua kuin Forssassa, Hämeen hiljaisessa uinukylässä, jonne mykkäelokuvat sopivat siinä kuin Sodankyläänkin, jos vain tahtoa riittää. Forssan mykkäelokuvafestivaalit tulivat toisella kerrallaa
Jukka Kangasjärvi
-
Espoo Ciné 2001 -esittely
Kahdennentoista kerran järjestettävä Espoo Ciné kunnostautui tänäkin vuonna esittämällä laajan kaistaleen erilaisia, lähinnä eurooppalaisia elokuvia. Ohjelmaa oli ehkä tiivistetty hieman edellisvuodesta, mutta mukaan mahtui silti 60 pitkää ja 12 lyhy
Tanja Sihvonen
-
Savonlinnan elokuvajuhlat 2001 -raportti
Viimeistään nyt on todettava, että tapahtuma seisoo todellisena kummajaisena Suomen muiden elokuvajuhlien joukossa. Nimittäin mitään laadukasta ei viisipäiväisellä ollut lyödä yleisönsä käteen tänäkään vuonna. Savonlinnan elokuvajuhlat on sponsoreita
Eero Tammi
-
Sodankylän Elokuvajuhlat 2001 - villi italia
Sodankylässä nähtiin Sollimalta kaksi hienoa lännenelokuvaa, Luodin laki (La resa dei conti, 1966) ja Kasvokkain (Faccia a Faccia, 1967). Näitä yhdistää muun muassa Tomas Milianin oivaltava näyttelijäntyö.
Manu Haapalainen
-
Sodankylän Elokuvajuhlat 2001 - Tuulen tuolla puolen
Tämänvuotisen Sodankylän huipputapauksiin kuului kahden näytöksen kokonaisuus tuiki harvinaista Orson Wellesiä. Valitettavasti tämän kirjoittaja pystyi aikataulupäällekkäisyyksien vuoksi katsastamaan vain ensimmäisen. Ja voi hyvä tavaton! Jo tämänkin
Manu Haapalainen
-
Sodankylän Elokuvajuhlat 2001 - Raukoilla rajoilla
Henkilökohtainen päähuomioni meni tämänvuotisilla festivaaleilla vanhojen elokuvien katsomiseen - olivathan ne suureksi osaksi hyvin harvinaista ja antoisaa nähtävää.
Manu Haapalainen
-
Sodankylän Elokuvajuhlat 2001 - Lamaa nousukaudella
Haastavilla, keskustelua herättäneillä elokuvilla Synti, Valkoinen taivas ja Saippuakauppiaan sunnuntai mainetta niittäneet Helke ja Suutari ovat tehneet muodoltaan perinteisimmän dokumenttinsa. Joutilaat on kahden vuoden aikana kuvattu elokuva suomu
Manu Haapalainen
-
Sodankylän Elokuvajuhlat 2001 - Freddie Francis
Yksi Hammer-yhtiön olennaisista nimistä, kuvaaja ja ohjaaja Freddie Francis saapui tänä vuonna Sodankylän filmijuhlille. Mies ei ollut lainkaan kauhua herättävä ilmestys, vaan lähinnä hellyttävä.
Jukka Kangasjärvi
-
Tough Eye 2001 -raportti
Ensimmäiset Tough Eye -animaatiofestivaalit tulivat ja menivät. Tulivat hieman huomaamatta, mutta menivät kaiken kaikkiaan mallikkaasti ja näyttävästi. Festivaalit saivat aika runsaasti mediajulkisuutta ja kävijämäärätavoitteestakaan eivät jääneet to
Jarkko Silén
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2001 - Åke Lindman
Suomalaisen elokuvan festivaalin arvokkaisiin perinteisiin on klassikoiden esittämisen ohella kuulunut unohdettujen helmien esiinkaivaminen. Tämän vuoden festivaaleilla nähtiin jälleen Korkeimman voiton ja Pajasta palatsiin -restauraation kaltaisten
Manu Haapalainen
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2001 - Maunu Kurkvaara
Kurkvaara vieraili viime perjantaina Turussa Suomalaisen elokuvan festivaaleilla, jossa kunnioitettiin hänen 75-vuotista elämäntyötään.
Onnimanni Liukkonen
-
Suomalaisen elokuvan festivaali 2001 - kotimainen kauhu
Viikonloppuna päättynyt Suomalaisen elokuvan festivaali esitteli laajasti mm. Åke Lindmanin tuotantoa ja ohjaaja Maunu Kurkvaaran töitä 1960-luvulta. Sunnuntain kiintoisinta antia oli kuitenkin Valentin Vaalan vuonna 1945 ohjaama ja Sakari Topeliukse
Outi Tuomela
-
Tampereen lyhytelokuvajuhlat 2001 -raportti
Elokuvatapahtuman alkutiedotteet latasivat Magnum 44:sen, mutta lopulta järjestäjät iskivät luotien sijasta tykkiin vain pienen merirosvolipun.
Eero Tammi