TONTTUJUTTUJA JA ELÄIMELLISIÄ EUKKOJA

Suomalaisen elokuvan festivaali muistutti kotimaisen kauhuelokuvan olemassaolosta

Viikonloppuna päättynyt Suomalaisen elokuvan festivaali esitteli laajasti mm. Åke Lindmanin tuotantoa ja ohjaaja Maunu Kurkvaaran töitä 1960-luvulta. Sunnuntain kiintoisinta antia oli kuitenkin Valentin Vaalan vuonna 1945 ohjaama ja Sakari Topeliuksen pienoisromaaniin perustuva epookkielokuva Linnaisten vihreä kamari, jota pidetään - ehkä hieman virheellisesti - ensimmäisenä suomalaisena kauhuelokuvana. Virheellisesti siksi, että Karl Fagerohjasi Suomi-Filmille goottilaista kauhukuvastoa hyödyntävän yritelmän Rautakylän vanha parooni jo vuonna 1923. Linnaisten vihreä kamari oli kuitenkin valmistumisvuonnaan katsotuin kotimainen elokuva, joten ensimmäinen suuren yleisön kauhufilmi se varmasti on. ´

Oli synkkä ja tuulinen yö...

Linnaisten vihreä kamari on tarina Littowin aatelissuvun vaiheista 1830-luvulla. Perheen tyttäret Anna ja Ringa joutuvat kilpakosinnan kohteiksi, kun lipevä kreivi, tollo maalaisserkku ja komea arkkitehti saapuvat kartanoon vierailulle. Arkkitehti majoitetaan kartanon vihreään kamariin, jossa talon palvelusväki sanoo kummittelevan, mutta nuorimies kuittaa moisen puheen "tonttujutuiksi". Pikku hiljaa suvun synkkä salaisuus kuitenkin paljastuu tuulen ujelluksen ja muiden kauhukliseiden säestämänä, ja nähdäänpä elokuvassa kunnon aavekin kaiken pukuloiston ja patsastelun lomassa.

Suomalainen kauhuelokuva on jo käsitteenä kummajainen. Jostain syystä lajityyppi ei ole ollut kotimaisten elokuvantekijöiden suosiossa ja nekin vähät, joita on tehty, ovat omituisia hybridejä. Linnaisten vihreä kamarikin yhdistelee kauhuelementteihinsä kartanoromantiikkaa ja sota-ajan elokuville tyypillistä, erityisen huonosti kauhuun istuvaa suurieleistä komiikkaa. Silti, jos seon ensimmäinen suomalainen kauhuelokuva, mitä ne muut ovat?

Suomikauhun lyhyt historia

Heinälatoromantiikka suomalaisen elokuvan lähtökohtana ei juuri lupaile suuria kauhugenren suhteen. Fagerin elokuvan ja Linnaisten vihreän kamarin lisäksi kotimaisia kauhuelokuvia onkin ennen Olli Soinion Kuutamosonaattia (1988) tehty vain kaksi.

Yhteistä näille on kauhun peruskuvaston yhdistäminen perisuomalaisiin elementteihin: maalaismaisemat kokevat muodonmuutoksen turvapaikoista kauhun tyyssijoiksi ja kansalle niin läheinen luonto näyttäytyykin vieraana ja vaarallisena. Ja kuten genren konventioihin kuuluu, näin käy myös elokuvan naiselle.

Noitanainen seikkailee

Vuonna 1952 valmistui kaksi kauhuteemoja hyödyntävää elokuvaa, joissa molemmissa nainen on tapahtumien keskiössä. Rolandaf Hällströmin Noita palaa elämään tasapainoilee mystiikan, kauhun ja komedian välimaastossa. Tarina alkaa, kun suosta kaivetaan sinne aikoinaan haudatun noidan ruumis. Piankos suolla jo mellastaa eläväkin tyttö ja noitavaino voi alkaa. Elokuva joutui aikanaan sensuurin kynsiin alastonkohtaustensa ja rohkean vuoropuhelunsa takia. "Paheellisuutensa" ansiosta se kuitenkin saatiin myytyä sekä Yhdysvaltoihin että Länsi-Saksaan, ja on samasta syystä edelleen kiinnostavaa katsottavaa.

Toinen tapaus samana vuonna oli Erik Blombergin ohjaus Valkoinen peura, joka on Lappiin sijoittuva ihmissusiteeman variaatio. Siinä lappalaisneito shamaanin tavattuaan löytää sisäisen noitansa ja kylkiäisenä tulevan kyvyn muuttua peuraksi. Elokuvassa Lapin maisemien eksotiikka yhdistyy luonnon voimien ja naisen eläimellisyyden ylistykseen, mutta lumoavan kuvauksen edessä ei paatuneinkaan feministi voi kuin huokailla ihastuksesta.

Karmiva 2000-luku?

Linnaisten vihreä kamari palkittiin aikoinaan neljällä Jussilla ja se on edelleen suosituimpia Suomi-filmejä kautta aikojen. Arvailtavaksi jää, ovatko syynä kauhuelementit vai Anna Littowia esittäneen Regina Linnanheimon kuuluisat silmät.

Suomalaisen elokuvan nousukaudesta toitotetaan nykyisin suureen ääneen, ja draamaelokuvalla meneekin hyvin. Kauhuelokuvan maihinnousu antaa kuitenkin odottaa itseään - ellei Levottomia (2000) nyt sitten katsota kauhuksi. Ainakin kyseinen elokuva sisälsi vaaditun määrän jäykkää kameran edessä käppäilyä ja pahaenteistä mulkoilua. Mielenkiintoista olisikin tänä actionin hirmuvallan aikakautena nähdä uusintafilmatisointi Linnaisten vihreästä kamarista. Siinä turkulaisen porvarissuvun ullakolta löytyisi kirjakäärö, joka todistaisi suvun esi-isän olleen tamperelainen torppari. Joku turkulainen missi voisi näytellä aaveen roolin.