Kurkvaaran kubistinen pohjavire

"Minua inhottaa ajatuskin, että elokuviin mentäisiin vain aikaa tappamaan. Olkoon siis tv ajantappoväline, ja jollei elokuva jaksa pysytellä hengissä rinnalla, kuolkoon sitten pois."

Näin totesi suomalaisen elokuvan uuden aallon esitaistelija Maunu Kurkvaara 1960-luvun alussa. Kurkvaara vieraili viime perjantaina Turussa Suomalaisen elokuvan festivaaleilla, jossa kunnioitettiin hänen 75-vuotista elämäntyötään.

Festivaaleilla nähtiin Kurkvaaran nuorten helsinkiläisintellektuellien elämää kuvaava trilogia: Rakas..., Yksityisalue ja Meren juhlat. Yksityisalue oli teoksista ehein - myös Kurkvaaran itsensä mielestä. Siinä tutkitaan elämäänsä kyllästyneen arkkitehdin itsemurhan motiiveja. Elokuvan aiheessa ja rakenteessa voi nähdä viitteitä jopa Orson Wellesin Citizen Kaneen. Kalervo Nissilä elokuvan pääosassa raavaana arkkitehtina on Wellesin kaltainen kansalainen Koski. Toki Kurkvaaran pääasialliset vaikuttimet löytyvät 1960-luvun taitteen eurooppalaisesta elokuvakulttuurista.

Kuten Kurkvaara itsekin totesi, oli ranskalaisen elokuvan uudella aallolla selkeä vaikutus hänen elokuviinsa. Kuten Yksityisalue, myös kaksi muuta festivaaleilla nähtyä elokuvaa olivat rohkeasti kokeilevia ja suomalaisesta studioperinteestä erottuvia kaupunkilaiskuvauksia. Kurkvaara onkin suomalaisen elokuvan selkein auteur, joka ohjasi, käsikirjoitti, kuvasi ja leikkasi itse elokuvansa. Hän oli myös nopea ja taloudellinen elokuvantekijä, jonka kuvausryhmä käsitti suurimmillaankin vain viisi ihmistä!

Nuorena koulupoikana Kurkvaara oli linnoitustöissä Mannerheim-linjalla. Siellä hän sai keuhkotulehduksen ja hänestä tuli virallisesti sotainvalidi. Vaatimaton sotaeläke mahdollisti jatkossa hänen taiteilijan uransa. Elokuvien tekemisen Kurkvaara aloitti 1950-luvun puolivälissä. Sitä ennen hän oli kuitenkin toiminut taidemaalarina. Kuvataiteen vaikutus näkyikin selvästi myös hänen elokuvissaan. Itse Kurkvaara puhuu elokuviensa yhteydessä kubistisesta tai abstraktista pohjavireestä, joka kumpuaa hänen maalaritaustastaan. Maalaukset ovat myös konkreettisesti esillä hänen elokuviensa lavastuksissa.

1960-luvun taitteessa Kurkvaara siirtyi itsenäiseksi elokuvantekijäksi. Vuonna 1963 hän myös perusti maamme ensimmäisen värilaboratorion. Kuvataiteilijalle elokuvan värit olivat aluksi kuitenkin pettymys, koska sävyt olivat pielessä. Kurkvaara olisikin mielellään halunnut käsitellä filmin värejä digitaalisesti jo 1960-luvulla. Nykyisistä elokuvista varsinkin Pekka Lehdon Tango Kabareen värit ovat olleet Kurkvaaran mieleen.

1960-luvulla Kurkvaaran uusi aalto ei ollut kaikkien mieleen. Varsinkin Rakas... jakoi kriitikoiden mielipiteet. Vanhan polven elokuvakriitikot jopa erosivat Elokuvajournalistit ry:stä, kun Kurkvaaran elokuvalle jaettiin Jussi-palkintoja. Kunnon erakkotaiteilijan tavoin Kurkvaara kuitenkin kieltäytyi vastaanottamasta palkintoja. Semmoinen kun ei ole hänen tapoihinsa kuulunut.

Jonkinlaista kritiikkiä, tai vähintään ironiaa Kurkvaara viljeli arvioidessaan nykyistä elokuvakulttuuriamme, nykyisin kun ei edes lyhytelokuva synny alle miljoonalla markalla. Kuten odottaa sopi, sai myös Hollywoodin massaviihde kritiikkiä vanhalta intellektuellilta. Maunu Kurkvaara teki koko uransa elokuvia taitelijan asenteella. Hän teki elokuvansa halvalla ja nopeasti, mutta silti hänellä oli yleensä omaisuutensa panttina tuotannoissaan. Kun Kurkvaara epäonnistuneen Huippuvuorten-projektin seurauksena joutui myymään purjeveneensä hiljeni myös hänen työtahtinsa. Silti hän ei lopettanut elokuvien tekemistä kokonaan, ja vielä vuonna 1987 syntyi elokuva Perhosen uni.