Myöhästynyt uranuurtaja

Poika tapaa tytön -tarinoiden marinoimalta suomalaiselta elokuvakentältä on muutaman viime vuoden aikana kuulunut kummaa töminää. Uuden sukupolven miesohjaajat ovat kukin vuorollaan polvistuneet Hollywoodilta haiskahtavan toimintaelokuva-alttarin edessä. Jalmari Helandarin Rare Exports ja Timo Vuorensolan Iron Sky ovat kaikille tuttuja teoksia.

Viime vuosikymmenen puolivälissä maamme elokuvapiireissä huhuttiin outoja. Hämeenlinnasta kotoisin oleva Marko Mäkilaakso suunnitteli miljoonan taalan zombi-murskajaisia. Vaikka iso osa näyttelijöistä olisi suomalaisia, toistettaisiin 1980-luvulla kulta-aikaansa eläneet one-linerit jenkkimurteella.

Musiikkivideoilla kannuksensa keränneen ohjaajan ensimmäisen pitkän fiktioelokuvan kuvaukset aloitettiin vuonna 2006. Kamerat tallensivat pauketta ja melskettä viikon ajan, jonka jälkeen rahakirstu oli tyhjä. Muutamien manööverien jälkeen tuotanto saatiin uudelleen urilleen.

Näyttelijät vaihtuivat ja elokuvaa kuvattiin kuukauden päivät. Vuonna 2008 elokuva leikattiin. Sitten ei tapahtunut kauheasti mitään. Rahat olivat taas vaihteeksi loppu. Päätuottaja meni melkein konkurssiin, eikä hän halunnut uusia sijoittajia mukaan. Odoteltiin, että uusien sijoittajien etsimiseen saatiin lupa.

Vastoinkäymisten kasaantuessa ja pankkitilin näyttäessä nollaa voisi kuvitella, että tekijöillä olisi käynyt mielessä hanskojen narikkaan ripustaminen. Töitä oli kuitenkin paiskittu liian kauan ja hartaasti, että luovuttamista olisi voinut edes harkita. Eteenpäin vei itse töiden ongelmattomuus. Niin kuvaukset, leikkaaminen kuin tehosteet saatiin purkitettua aikataulussa. Ongelma oli töiden pariin pääseminen.

Lähdin tästä kaupungista liikkeelle ja aloin tekemään musiikkivideoita. Elokuvasäätiö ja muut tahot sanoivat ”ei”. Olin jo kuvannut ja leikannut elokuvan, niin miksi vitussa siinä kohtaa lopettaisin?

Vuoden 2010 loppupuolella Ramunas Skikas vihdoin heltyi ja remmiin saatiin tuoretta valuuttaa. Niin äänet kuin visuaaliset tehosteet tehtiin nopeasti ja halvalla. Lopulta nimeäänkin kerran vaihtanut War of the Dead sai ensi-iltansa Kanadassa kauhufestareilla. Kaiken säätämisen jälkeen Mäkisalo muistelee projektia jo liki nostalgisesti.

Olisi ollut mukavaa, jos elokuva olisi tullut ulos 2008. Tänä päivänä leffaa on vaikea katsoa. Se edustaa aikaansa. Halusin tehdä lapsuuteni hiekkalaatikkoleikeistäni viihteellisen elokuvan. Tänä päivänä kokeneempana ohjaajana tekisin toisenlaisen. Haluan haasteellisempia juttuja. Mutta silloin se oli sitä, mitä halusin tehdä. Olen tyytyväinen, että se on nyt teattereissa, sillä olisi voinut käydä ihan toisinkin.

Suomalaisen elokuvan uusi aalto

Lihanhimoisten ihmiskokeiden tulosten, suomalaisten korpisoturien, jenkkien ja jatkosodalta haiskahtavan fiktiivisen toisen maailmansodan kääriminen samaan pakettiin voisi innokkaimpien keltaisen lehdistön toimittajien mukaan olla isänmaan sankareiden halventamista. Mäkilaaksolle näistä paloista muodostui myytävän ja toteutettavissa olevan elokuvan yhtälö. Ura rakennettiin tietoisesti ulkomailla, eivätkä kotimaan piirit kummemmin houkuttele vieläkään.

Ellei sitten tule joku juttu, joka on ehdottomasti niin hyvä. En sitä itse etsi. Minulla on aina ollut ongelma suomenkielen kanssa. Se ei istu sen tyyppisiin elokuviin, joita haluan tehdä.

Vaikka näyttelijäporras on äärimmäisen nimekäs aina Mikko Leppilampia ja Samuel Vauramoa myöten, ei zombirainalle uskallettu toivoa kotimaista rahoitusta. Elokuvasäätiö muiden mukana heilutti punaista valoa. Nopeasti kävi selväksi, että ilman pienoista ihmettä – jonka viimevuotiset lappiseikkailut ja kuunatsit ovat saattaneet aikaansaada – Suomesta ei tulisi toimintaseikkailulle euroja irtoamaan.

Ratkaisu löytyi Liettuasta, joka ei noin äkkiseltään suomalaiseen korvaan kuulosta elokuvatuotantojen suurmaalta. Baltian maasta löytyy kuitenkin vakaa ja jotakuinkin toimiva studiosysteemi. Siis juuri sellainen, joka Mäkilaakson mukaan Suomesta valitettavasti puuttuu. Suomessa pystyy tekemään elokuvia, mutta leffoilla on rajansa. Ohjaaja harmittelee erityisesti sitä, että pohjolasta ei löydy pelejä ja pensseleitä sellaisen elokuvan tekemiseen, josta uusi tekijäsukupolvi on ensisijaisesti kiinnostunut. Samaan aikaan hän kuitenkin toteaa, että sellaisiakin elokuvia voi Suomessa tehdä jos vain tekee.

On hienoa, että Suomessa tehdään jotain erilaista. Nyt on meidän aika. Kaikki on jotain muuta. Toivon mukaan War of the Dead näin jälkijunassa voisi lukeutua siihen samaan kastiin kuin Rare Exports ja Iron Sky. En puhu välttämättä laadullisesti, vaan ihan vain että on jotain muuta. Kaikki on mahdollista.

Nopeasti ja tehokkaasti selkeällä visiolla

War of the Deadia syntyi ideatasolla vuonna 2005. Sinällään perinteisesti laahustavat ja modernisti juoksevat ja loikkivat kylkipala-ahmatit eivät ole mikään omaperäinen lähtökohta debyyttiohjauksen keskiöön. Tunnetut ja tuntemattomat elokuvantekijät ovat aloittaneet uransa juuri George A. Romeron jalanjäljillä, oli kyse sitten esikoispitkästä tai lähiseudun hiekkakuopalla kuvatusta hauskanpidosta. Mäkilaaksolle zombit eivät olleet uskonto.

En ole mikään zombi-elokuvafani. Zack Snyderin Dawn of the Dead -remake oli laukaiseva tekijä: zombit, ehdottomasti zombit, zombit on hyvä idea. Tiedostin, että en tee goresplatter-elokuvaa. War of the Dead oli mun Rambo-leffa, joten siitä tuli hieman toisenlainen zombi-elokuva.

Mäkilaakso on ehtinyt ohjata musiikkivideoita uransa aikana niin Tiktakille kuin Indicalle, eikä ole suinkaan ensimmäinen hittibiisien kuvittaja, joka on siirtynyt valkokangastuotantojen pariin. Mäkilaakso pitää musiikkivideoiden ohjaamista erinomaisena koulutuksena elokuvan tekemiselle jo yksin sen vuoksi, että se opettaa nopeutta ja järjestelmällisyyttä. Musiikkivideota kuvatessa kompositioita ja värimaailmoja ei voi enää pohtia kuvauspäivän ruokatauolla, vaan pohjatyöt pitää olla tehtynä hyvissä ajoin.

Meillä oli käytännössä yksi kamera käytössä, paljon toimintaa kuvattavana ja tiukka kuvausaikataulu. Piti olla todella tehokas ja kohtaukset piti suunnitella hyvin tarkasti etukäteen.

Ensimmäisistä kuvista lähtien on selvää, että War of the Deadin visuaaliseen tyyliin on panostettu ja ulkoisen näyttävyyden esilletuominen on yksi elokuvan prioriteeteista. Valtava, todella lähelle menevien yksityiskohtaisten kuvien kirjo, voimakkaat värisävyt ja nopeat leikkaukset eivät todellakaan tuo mieleen perinteistä Helsinki-draamaa.

Tiesin selkeästi millaisen lookin haluan elokuvalle saada. Kuvaaja Hannu-Pekka Vitikaiselle voin kanavoida ideat. Hän on melkein ainoa tyyppi, joka ymmärtää mitä puhun. Alun käytäviä lukuun ottamatta kaikki mitä valkokankaalla nähtiin, on rakennettu. Kaikki tehtiin sen perusteella, mitä halusin.

Liettuaa ajettiin pitkin ja poikin, että sopivat kuvauspaikat löydettiin. Vieraassa maassa työskentely ei missään vaiheessa muodostunut ongelmaksi ja osin ulkomaalaisen kuvausryhmän kanssa työt sujuivat ongelmitta. Kielikysymys ratkesi tulkeilla ja Mäkilaaksolle itselleen suomi on aina ollut hieman konstikas kieli. Sen lisäksi, että hän ei näe sen sopivan itsensä näköisiin elokuviin, sujuu myös ohjaaminen paremmin englanniksi.

Ainoat merkittävät takaiskut olivat seurauksia onnettomuuksista. Kertaalleen osa filmistä katosi ties minne, eikä hukattuja kohtauksia koskaan saatu takaisin. Niin ikään Jouko Aholan kovakouraisuus lyhensi erään loppupuoliskon nyrkkirallin pituutta. Maailman vahvimmaksi mieheksi parikin kertaa kruunattu Ahola eläytyi turhan suurella vimmalla taistelukohtaukseen, eikä vastapuolen jalka nauttinut käsittelystä.

Pidettiin pieni tauko ja stuntti sanoi, että ”pystyy pystyy”. Kaikki meni sen jälkeen kuitenkin niin helläksi, että se ei millään ollut synkassa sen kanssa, mitä olimme suunnitelleet.

Telotusta jalasta ja lukuisista myöhästymistä huolimatta War of the Dead on vihdoin valmis. Mäkilaakso ei ole kuluttanut jälkituotantovaikeuksista seurannutta luppoaikaa riippumatossa levyttelyyn. Toimintaraina Deadly Descent on jo jälkituotannossa, jonka soisi sujuvan ilman tuskanparahduksia. No Time to Die -nimisen äksönjunan kyytiin Mäkilaakso hyppää myöhemmin tänä vuonna.

Lue myös