Road Trip kotikatsomo

Otetaan muutama nuori näyttelijänalku, asetetaan heidät yliopistokulisseihin ja kirjoitetaan kolmen sivun käsikirjoitus. "Voilá!", voin kuulla teidän huudahtavan, meillähän on amerikkalaisen teinikomedian ainekset kasassa. Lisätään vielä muutama paljas rinta ja paljon tyhjänpäiväistä rockia taustalle niin eiköhän se siitä.

Tällaisten elokuvien kohdalla sitä arvostelija pysähtyy ja kohottaa katseensa kohti luojaansa ja kysyy vapisevin huulin: "Miksi juuri minä?" Mikä kohtalon oikku pakottaa juuri minut istumaan kesähelteessä katsomassa tällaista paskaa. Kukaan ei vastaa ja ainoa pelastus on kaukosäätimen pikakelausnappula. Vaan eihän kukaan itseään kunnioittava elokuva-arvostelija sitä voi käyttää, eihän?

Road Trip edustaa laityyppinsä alinta mahdollista tasoa. Sen maailmankuvana on se ikiaikainen olettamus, että yliopistonuoret eivät muuta ajattele kuin naimista. Tietysti siinä piilee pieni totuudenkin siemen, mutta ei edes yksi teinierektio riitä kokonaisen elokuvan kannattimeksi. Varsinkin kun aihepiirin käsittely on niin munatonta pehmoilua kuin vain kaksinaismoraalin kotimaassa voi syntyä. Myönnettäköön, etten kuulu elokuvan kohdeyleisöön iältäni tai edes koulutaustaltani. Mutta voin kuvitella etteivät edes tuoksi ryhmäksi ajatellut alle kaksikymppiset saa tästä irti kuin muutaman halvan naurun. Road Trip kun ei nyt vaan ole hauska elokuva.

Suurimmaksi kompastuskiveksi Road Tripissä muodostuu heikkoakin heikompi tarina ja todella lattea dialogi. Puhumattakaan ohuista miltei olemattomista henkilöhahmoista, mikä ei mahdollista minkäänlaista samaistumista heidän kanssaan. Tietysti voisi sanoa, etteivät nuo ole olennaisia asioita puhuttaessa niinkin kevyestä genrestä kuin teinikomedia, mutta jotain tuollaista olisi tämäkin tekele tarvinnut.

Road Tripin tekijöiden täysin trendittömistä musiikkivalinnoista kertoo parhaiten päälle liimattu kohtaus varastetussa koulubussissa, kun poikanelikko jytää sellaisen reliikkiroskan kuin Twisted Sisterin tahdissa. Road Trip ei saa puolitoistatuntista kestoaan kulumaan siivillä, päinvastoin, se laahaa kuin rampa rusakko. Vauhti ja meininki on tahmaista tuhertelua ja huumori väkinäistä. Koko elokuvan voisi tiivistää klassisella lauseella: "Paska reissu mutta tulipahan tehtyä."

ks. ensi-ilta