Kolmekymppiset collegessa

Elokuvastaan Road Trip tunnetuksi tullut ohjaaja Todd Phillips ei luovu Old School -leffassaan tutusta kökköhuumorilinjasta. Ympäristökin on edelleen sama, eli collegepäivät pyörivät yhä vain ohjaajan mielessä, mutta keskushenkilöt ovat tällä kertaa ainakin fyysisesti jo aikuistuneita miehiä. Tosin henkinen kehitys on miekkosilla tainnut jäädä kesken, kun Mitch, Frank ja Beanie päättävät ylitetystä kolmenkympin rajapyykistä huolimatta perustaa veljeskunnan. Mukaan otetaan niin opiskelijapoikia ja työikäisiä miehiä kuin eläkeläispappakin, ja Fight Clubin tyylinen veljeilymeininki alkaa, tosin huomattavasti vähemmän vakavassa mielessä.

Isoksi kasvaneet miehenköriläät päättävät siis elää vielä nuoruuden päiviään, vaikka keski-iän kriisi kolkuttelee jo ovella. Sitoutumiskammoiset ja oluenjuonnista innostuneet miekkoset vuokraavat kampusalueelta käyttöönsä talopahasen, ja miehille kiukustuneen dekaanin lähes pakottamana perustavat oman osakuntansa. Hulvattomat pirskeet ja miehuuskokeet kuuluvat veljeskunnan arkeen kuten voi odottaakin. Dekaanin heittäessä kapuloita äijien rattaisiin joutuvat nämä kovaan testiin, jossa osakunnan toimintaa koetellaan.

Tarina on tuttu useista leffoista, eikä Phillips onnistu tuomaan mitään uutta jo puhki kulutettuun collegehuumoriin, vaikka keski-ikää lähestyvillä päähenkilöillä sitä yrittääkin. Pätkän kohderyhmää olisikin voinut edes hetken verran harkita, kun teinihuumorileffaan otetaan pääosiin kolkyt ja risat -miekkosia. Saturday Night Livessa hersyvän loistaviin suorituksiin äityvä Will Ferrell on kuin varjo hyvistä päivistään. Positiivisia puolia elokuvasta saa melkein hakemalla hakea. Ehdottomasti parasta onkin leffan soundtrack, jolla ovat mukana niin Whitesnaken klassikkobiisi Here I go again kuin lyhyen vierailunkin elokuvassa tekevän Snoop Doggin Papered Up. Musan valintaan tunnutaankin käytetyn enemmän aikaa kuin tökerön käsikirjoituksen tekemiseen.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä