Patch Adams kotikatsomo

Tässä on elokuva, jonka Frank Capra olisi voinut ohjata. Sen päähenkilö on huiman idealistinen veitikka, joka asiaansa uskoen taistelee kaavoihinsa kangistuneita käsityksiä vastaan eikä luovuta. Pienen ihmisen ponnisteluilla on merkitystä, julistaa sairaalakomedia, Patch Adams. Kuin Ihmeellistä on elämä (1946) uudessa kuosissa. Ei kuulkaa onnistu.

Hullutteluohjaaja Tom Shadyac (Liar, Liar, 1997; Ace Ventura - Lemmikkidekkari, 1995) esittelee meille lääkärinalku Patch Adamsin (Robin Williams), jolla on aivan uudet käsitykset terminaalipotilaiden hoitomenetelmistä. Hän tietää tämän, koska vietti hiukan aikaa mielisairaalassa, vapaaehtoisesti tietenkin. Kokemansa mukaan muut potilaat kuntouttivat hänet ja lääkärit olivat vain tiellä. Todistaakseen teoriansa mies pyrkii ja pääsee lääkikseen, jossa patavanhoilliset professorit eivät halua kuullakaan hoitomenetelmistä, joiden keskeiset elementit ovat nauru ja ilveily.

Pää pystyyn, potilaat

Kun Williams panee tuulemaan, hän on mahdoton pideltävä. Tämän hän osoitti jo parinkymmenen vuoden takaisessa komediasarjassaan Ystäväni avaruudesta. Patch Adamsissa Williamsin testaajana toimii kuolemansairas syöpäpotilas (Peter Coyote), hoitohenkilökunnan kauhu, joka kuitenkin on kuin sulaa vahaa Adamsin lystikkäässä käsittelyssä. Parissa sekunnissa pienten lasten isän kuukausien katkeruus on kuin poispyyhkäisty. Vastaavassa tilanteessa moni olisi heittänyt moista pelleilijää alusastiallaan. Elokuvan tuottajien mukaan Patch Adams perustuu tositapahtumiin, kovinpa on vapaa tulkinta.

Syventääkseen Adamsin henkilökuvaa Shadyac ja Williams luovat kuvan ihmisläheisestä humanistista, joka vilpittömästi haluaa kutsua kaikkia etunimellä eikä vain juoksevina potilasnumeroina. Kun Adams vielä rakastuu kaukaa omaan tyttöönsä, jota on tuskin aikaisemmin nähnyt, muistot omasta potilasajasta ovat kaukana takana. Messu huipentuu 60 vuotta ajastaan jääneeseen palopuheeseen, jossa Adams muistuttaa että kaikkien kukkien on annettava kukkia vaikka mikä olisi. Varsinainen Frank Capran Mr. Smith, varsinkin kun kuolemansairaita lapsia on raahattu mukaan kuuntelemaan. Williams on aivan liian vanha esittämään lääketieteen opiskelijaa ja hänen hullaantumisensa juuri teini-iän ohittaneeseen opiskelijaneitoon on lähinnä kornia.

Patch Adamsissa ärsyttää summittainen oletus, että edellä kuvattu hoitotapa on ilman muuta se oikea. Vakuuttelun intensiivisyys johtaa kuitenkin siihen, että mitään muita mielipiteitä ei sitten enää hyväksytäkään. Samalla elokuva idealisoi oikean Hunter "Patch" Adamsin, joka on elokuvansa maineella varmistanut työskentelytapojensa rahoituksen pitkäksi aikaa.

Idealismi on hieno ja koskettava asia elokuvassa, kunhan sitä käytetään oikein. Tässä potilailta ei kysytä, näytetään vain, miten kaikki on hyvin, kunhan he vain nauravat.