Lottovoittaja Ned kotikatsomo

On olemassa elokuvia, jotka ovat yksinkertaisesti parhaimmillaan silloin, kun niistä ei alunperin tiedä oikeastaan mitään. Tällaiset elokuvat ovat tuntemattomia tuttavuuksia, eikä esimerkiksi niiden tekijätiimin nimien silmäileminen ylipäätään herätä minkäänlaisia elokuvaan kohdistuvia ennakko-oletuksia tai odotuksia. Näin tapahtuu valitettavan harvoin, sillä elokuvien ympärillä pyörivä julkisuusmylly ei yleensä säästele sanojaan elokuvien sisältöä ja juonenkäänteitä kuvatessaan. Tämä on perin murheellista sikäli, että moneen elokuvaan liittyvä nokkeluus ja katsojan omien oivallusten ilo tuhoutuvat tällöin osin, elleivät peräti kokonaan. Videoelokuvien suhteen katsojan onnellinen tietämättömyys lienee erityisen harvinaista, niin tärkeäksi videon takakannen usein tarpeettoman paljastava teksti videonvalintaprosessissa tavallisesti koetaan.

Jos katsoja, videonvalitsija, kuitenkin itse videonvalintatilanteessa rohkenee pelata kovilla panoksilla ja valita ennestään varsin vieraan ja oudostuttavan videotuttavuuden antamatta sen suurempaa arvoa takakannen juoniluonnehdinnalle, saattaa hän parhaassa tapauksessa osua veikkauksellaan oikeaan kultasuoneen. Kirk Jonesin ohjaama Lottovoittaja Ned on kuin oppikirjaesimerkki elokuvasta, joka puhkeaa loisteliaaseen kukkaansa erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa katsojalla ei ole aikaisempaa tuntemusta teoksesta. Lottovoittaja Ned on nimittäin ylivoimaisimmillaan juuri silloin, kun se on katsomiskokemuksen alkuvaiheessa täysin vieras ja epämääräinen elokuvantekele, jolloin varsinaisen tuttavuuden rakentuessa - elokuvan edetessä - katsoja voi havaita sen raikkaaksi ja mielenkiintoiseksi elokuvaksi.

Lottovoittaja Ned on pohjimmiltaan hyvin arkipäiväinen elokuva. Siinä missä arkinen elämä yleensä on nyrpeää ja väsyttävää, pelottavaa ja kauhistuttavaa, elokuvan ihmisten arki on pohjimmiltaan kadehdittavan kaunista ja seesteistä sydäntäkivistävästä tavallisuudestaan huolimatta. Pieneen 52 asukkaan irlantilaiskylään, Tullymoreen, saadaan huikean suuri lottovoitto. Olennainen jännite syntyy aluksi siitä, kuka rahat on voittanut ja elokuvan edetessä edelleen siitä, mitä lottovoittorahoille lopulta tulee tapahtumaan. Henkilöhahmot ovat viehättävän itseironisia, niin sopivassa mittakaavassa, ettei elokuva sorru imelyyksiin tai keinotekoiselta vaikuttavaan ylitunteellisuuteen.

Lottovoittaja Ned on hauska elokuva. Sen huumori on luonteeltaan pikemminkin veitikkamaista ja hienostunutta kuin riepottelevan rietastelevaa. Lottovoittaja Ned saa katsojan hihittämään, ei höröttämään - näiden käsitteiden välillä on perustavanlaatuinen ero. Elokuvalle höröttäminen on tavallisesti sen laatuista, että itse höröttämistapahtuman jälkeen katsojan vallitseva olotila on lähinnä voipunut, tyhjiin ammennettu, tylsistynytkin. Hihittämistä luotaava elokuva puolestaan saa ihmisen hymyilemään autuaasti sisäänpäin, niin että elokuvan päätyttyä on kuin koko ruumis olisi kyllästetty iloisuudella ja hyvällä mielellä, pitkäksi aikaa. Juuri tässä hihittämisulottuvuudessa piilee Lottovoittaja Nedin verrattoman luonteen salaisuus, joka tekee siitä kertakaikkisen lyömättömän elokuvan. Lottovoittaja Ned kaikkine oivalluksineen pitää kokea itse, ilman ennakko-odotuksia, ehdottomasti.

ks. ensi-ilta