Jäähyväiset tytöille kotikatsomo

Casanova oli 1700-luvulla elänyt italialainen seikkailija ja naissankari. Jäähyväiset tytöille taas kertoo washingtonilaisesta rikospsykologista, etsivä Alex Crossista (Morgan Freeman), joka jahtaa Casanovaksi itseään kutsuvaa naisia "keräilevää" sarjamurhaajaa pitkin Pohjois-Carolinan ja Kalifornian mantuja. Apunaan etsivä Crossilla on ainoa Casanovan kelmeästä huomasta paennut nainen, nuori lääkäri Kate McTiernan (Ashley Judd). Hänen kertomansa mukaan useimmat kaapatuista naisista ovat edelleen elossa jossakin salaperäisessä kellarissa. Tämä syventää entisestään juovia etsivä Crossin otsalla, sillä yksi vielä elossa olevista uhreista on hänen sisarentyttärensä.

Juonikuvion perusteella ohjaaja Gary Fleder on siis toisessa täyspitkässään selvästi yrittänyt tuoda uutta ilmettä Hollywoodin puhki kaluttuun sarjamurhaaja-aiheeseen. Ikävä kyllä pitkälle ei kuitenkaan pötkitä, vaikka kulttuurimytologista kaikupohjaa pakkovankeus- ja hyväksikäyttöteemalle voidaan hakea laajalla skaalalla vaikka kaunokirjallisuuden historiasta asti. Tässä tapauksessa kuviot ovat jatkuvasti liian ilmeiset piinaavan jännityksen ylläpitämiseksi. Väkevä psykologinen pohjavire jää varsin ohueksi, vaikka elokuvan tekijät yrittävätkin toisin todistaa. Jäähyväiset tytöille ei yllä lähellekään sitä moraalista terroria, joka todella vetäisi jalat alta. Kun uhri kysyy Casanovalta että, mitä tämä hänestä haluaa, niin murhaajan vastaus, "Kaiken!", jää täysin vaille katetta. Keskittyminen Casanovan vastauksen kommentoimiseen olisi tarjonnut elokuvan tekijöille hienot lähtökohdat tulkita nykymaailman riisto- ja kulutuskulttuuria tahtoa murtavina mekanismeina. Sen sijaan on helpompaa ollut hukuttautuminen kaavamaisuuksien kliseiseen suohon.

Vaikka Jäähyväiset tytöille luonnosteleekin kohtalaisen jämäkät henkilökuvat etsivä Crossista ja lääkäri McTiernanista, niin yleisellä tasolla elokuva ontuu ihmismielen tutkielmana. Viimeisenä niittinä on ponneton lopetus, jossa pakollinen loppukärhämä kiusaa jopa tahattomalla komiikallaan. Siinä missä David Fincher käänsi Seitsemässä (1995) perinteiset trilleri- ja dekkarimuotit röyhkeästi nyky-yhteiskunnan julmaksi visioksi, niin Flederin elokuvassa rappion valtimolyönnit kumajavat ontoissa kuvissa, joissa henkilöhahmokohtaiset tunnelmoinnit eivät saavuta kaivattua yksityisestä yleiseen kumpuavaa ja ihmisyyttä kovalla kädellä ruotivaa ankaruutta.

Flederin elokuvan sydän ja sielu on kukapas muu kuin Morgan Freeman, jonka roolityö on kuin kooste miehen aikaisemmista elokuvista. Laskelmallista tai ei, niin onhan Freeman auktoriteetillaan ennenkin pelastanut monta paljon huonompaakin tekelettä jo pelkällä läsnäolollaan. Nyt Freemanin jykevyyttä huokuva olemus on edesauttanut suositeltavan katsomiskokemuksen syntymistä. Jäähyväiset tytöille on kelpo trilleri - mutta, Freemanistakin huolimatta, ei yhtään enempää.