Homefront valkokangas

Sylvester Stallonen tuottama ja käsikirjoittama Homefront (2013) oli alunperin suunniteltu uudeksi Ramboksi. Kyseessä onkin kasariäksöneitä hillitympi toimintatrilleri, hieman Rambo-sarjan ensimmäisen osan (1982) hengessä. Brittinäyttelijä Jason Statham esittää elokuvassa undercover-huumepoliisia, joka jättää lainvalvonnan ja vetäytyy pikkukaupunkiin Louisianan rämeille. Pian yksinhuoltajaisän perheidyllin sotkevat paitsi paikalliset piripäät myös kostoa hautovat prätkäjengiläiset.

Ohjaaja Gary Flederin tunnetuin elokuva on varmasti Jäähyväiset tytöille (1997), jossa Morgan Freeman metsästi inhaa sarjamurhaajaa. Homefrontissa on paljon samaa visuaalisesti ja musiikillisesti rakentuvaa uhkaa, mikä teki Jäähyväisistä kelpo uhrilammaskopion. Homefrontissa huumeista elävän syrjäkylän ristiriidoista ja jännitteistä tosin tyydytään repimään vain pinnallisia uhkakuvia perheidyllille. Vakava tutkielma köyhyyden runtelemista Yhdysvaltain sydänmaista ei ole kyseessä.

Samoin trilleri pitää pistää tasaisin väliajoin poikki, jotta Statham pääsee pieksämään punaniskoja. Turpakäräjät ovat toimivia, mutta tunnelman kannalta päälleliimattuja. “Tapan sinut tällä koirankeksillä” -tyylisiä onelinereita ei pahemmin ole mukaan mahtunut, mutta vähän veijaria Stathamissa on aina mukana. Onneksi, sillä huumoria elokuvassa on hyvin vähän.

Vaikka elokuvaa ei ole erityisesti rakennettu Stathamin ympärille, ei se juonensa puolesta kanna myöskään pelkkänä jännityselokuvana. Ongelma on hieman sama kuin Tom Cruisella taannoisessa, samantyylisessä Jack Reacher -filmatisoinnissa.

Silti Homefront viihdyttää napakan sataminuuttisensa ajan. James Franco ja Winona Ryder pääsevät revittelemään huumehörhöpahiksina ja Stathamin karisma erottuu aina edukseen. Tietysti jos elokuvaa vertaa miehen sävykkäisiin brittirooleihin Bliztissä (2011) tai Humminbirdissä (2013), on se väistämättä pettymys. Kuten viimevuotisessa Parkerissa (2013), menee hyvä toimintatähti tässäkin jenkkiproduktiossa hieman hukkaan.