Brosnanin työvoitto

Pierce Brosnanin toinen James Bond -elokuva, Tomorrow Never Dies / Huominen ei koskaan kuole, ei ole pettymys, vaikkei se hänen ensimmäistään, Kultaista silmää (1995), juuri petraakaan. Uusin Bond on kuitenkin Brosnanille Bond-näyttelijänä työvoitto, sillä monet vannoutuneet Connery-fanit ovat kelpuuttaneet hänet sen ainoan ja oikean, alkuperäisen Bondin manttelin perijäksi. Juoni-idealtaan Huominen ei koskaan kuole on trendikäs ja 90-luvun lopun Bondille sopiva, mutta toteutustavassa ja linjaratkaisuissa on kuitenkin toivomisen varaa.

Tomorrow Never Dies (Brosnan & Yeoh) - (c) 1997 Danjaq, LLC & United Artists Pictures

Englantilainen hävittäjäalus tuhoutuu hämärissä olosuhteissa ja uppoaa Vietnamin edustalla kansainvälisillä vesillä. Konfliktista syytetään kiinalaisia, joiden Mig-hävittäjien väitetään upottaneen brittialuksen. Tapahtuneen jälkeen koko maailma keikkuu uuden suursodan partaalla. Homma on kuitenkin harhautusta ja maapallon tahallista ajauttamista kohti kaaosta, sillä kaiken takana on katala mediaimperiumin omistaja Elliot Carver (Jonathan Pryce).

Carver manipuloi telluksen tapahtumia mediaylivallallaan ja joka ruokkii sensaatioriippuvaisten ihmisten uutisnälkää. Mutta eipä hätiä mitiä, sillä James Bond pääsee vihille juonesta kauniin naisen reiden ja luuvitosensa sekä Berettansa avulla. Ja ennen pitkää on edessä taistelu maailman herruudesta, James Bondin, Elliot Carverin ja tämän saksalaisten apureitten välillä...

Billy Gates - sinulle virnuillaan

"Millaista sekasortoa Carverin mediaryhmä tänään luo?" Elliot Carver

Huominen ei koskaan kuole -elokuvassa venäläiset eivät enää ole pahoja poikia, muutoin kuin Venäjä periaatteessa syypäänä tapahtumaketjun alun tapahtumapaikkana, kuten alun intropätkä antaa osoittaa. Leffan todellinen pahuus löytyy mediaimperiumin ytimestä, jota hallitsee Elliot Carver - moguli, joka työstää sanomalehtiensä sensaatiomaiset uutisotsikot ennen kuin uutiset ovat reaaliajassa edes tapahtuneet. Elokuvan pääkonnan viitteet Microsoftin itsevaltiaaseen Billy Gatesiin ovat ilmiselvät, ja varmaan ensimmäistä kertaa Bond-elokuvissa, kun näin räikeä personointi tapahtuu ei-poliittiseen hahmoon.

Brosnanin toisessa Bondissa viitteet Gatesin mediaimperiumiin höystetään muutamalla herkullisella piikillä. Teemaa ei kuitenkaan viedä tarpeeksi pitkälle. Viihde on aina viihdettä, mutta olisin uusimman Bondin tekijöiltä kuitenkin toivonut enemmän rohkeutta. Kun Elliot Carver sanoo, "There is no news like bad news!", kuola miltei suun pielestä valuen, niin sitä ei painoteta tarpeeksi, vaikka siinä piilee mitä todellisin totuuden siemen. Myös se, että Elliot Carver paljastuu perinteiseksi pomminpudottajaksi, on tarinan kannalta varsin vaisu ratkaisu. Luulisi, että bittihirmulle olisi kehitetty jotain persoonallisempia konnankoukkuja.

Huominen ei koskaan kuole ei kertaakaan pysähdy miettimään sitä, minkä takia Carverin kaltainen maaninen nörtti on saanut moisen vallan itselleen. Jonkun mielestä Bond-elokuvien kohdalla on turha miettiä tällaisia asioita, mutta itse asennoidun viihteeseen veren maku suussa, koska juuri se vaikuttaa ihmisiin, mikä suurimmalla volyymilla heidät tavoittaa. Kuka kysyy tämän elokuvan nähtyään, että onko se totta? Myyvätkö huonot uutiset parhaiten? Mitä esimerkiksi prinsessa Diana-episodin jälkeen voi vastata? Kyllä, ja todella parhaiten! Ja sitten ihmetellään, että miksi lööpit myyvät. Epäilen kuitenkin vahvasti, että tämä Bond saisi ketään vakavasti miettimään mediamonopolien itsevaltiutta ja vaikutusta ihmisiin niin koto-Suomessa kuin muuallakaan maailmassa.

Yleensäkin Bondit ovat olleet viihde-elokuvan laji, jossa inspiraatio haetaan todellisuudesta, mutta vakavien aiheiden käsittelyssä vältetään sitovasti kantaaottavat juonteet, kun taas flirttaillaan samaan aikaan maailmanlopun kanssa. Loppu uhkaa, mutta pommi saadaan aina purettua tai tuhottua. Sadulla on aina onnellinen päätös. Kuitenkaan ei saa Bond-elokuvienkaan tarkastelussa koskaan unohtaa sitä, että viihdekin voi joskus palvella syvempiä tarkoitusperiä kuin sen tekijät edes saattavat käsittää.

Vakuuttava Brosnan-Bond

Ensimmäisestä Bondista on kulunut 36 vuotta. Näyttelijät vanhenevat, mutta ei James Bond, jonka ultracool olemus tuntuu löytävän aina väylän puhutella elokuvissakävijöitä ympäri maapalloa eri vuosikymmeninä. Ja tahti ei ole uupumaan päin, sillä Pierce Brosnanin myötä salaisen palvelun agentti on saanut selvän piristysruiskeen. James Bondia eivät uhkaa Hänen Majesteettinsa viholliset eikä edes elokuvayleisön ajoittainen epäsuosio. Hän jatkaa ikuista maailmanpelastamisoperaatiotaan.

Bondin mieltymys miestä väkevimpiin, tupakkaan, ranskalaiseen keittiöön ja etenkin naisiin eivät ole aiheuttaneet hänessä vuosien varrella huomattavia vahinkoja. Sen sijaan Ian Fleming kuoli viisikymppisenä ankaraan sydänkohtaukseen. Toki Bondkin tekee kompromisseja. Brosnan-Bond ei tupruttele nikotiinikääryleitä miehekkään tyylikkäästi, kuten teki Connery-Bond. Itse asiassa Brosnan-Bond näyttää olevan alituisessa tupakkalakossa. Huominen ei koskaan kuole -alkuintrossa Bond tarjoaa tulta venäläiselle roistolle ja sen jälkeen mättää miestä turpaan säestäen kommentilla: "Likainen tapa!" Onneksi vodka sentään maistuu vanhaan tyyliin.

Elliot Carverin apurit jatkavat saksalaisperinnettä Bond-elokuvien pahat pojat -galleriassa jääden kuitenkin pelkiksi statisteiksi. Muutoinkin hyvät sivuroolit puuttuvat, Jonathan Prycea ehkä lukuunottamatta, lähes kokonaan. Mainio Joe Don Baker vain piipahtaa hetkiseksi kahdessa kohtauksessa. Bondin naiset, Michelle Yeoh ja Teri Hatcher, ovat yllättävän vaisuja (ja epäseksikkäitä!) rooleissaan. Kyllä seksistisyyden - pilke silmäkulmassa - täytyy sentään kuulua Bondeihin. Eroottinen lataus on olennainen osa Flemingin kirjoja ja koko Bond-kulttia. Ikävää, jos se tiukkapipoisen hienovaraisesti nyt syrjäytetään. Eihän Brosnanille jää siinä tapauksessa muuta mahdollisuutta kuin viisastella, ajaa autoa, juosta ja ampua. Kuka sellaista taas jaksaa katsoa, sillä on elokuvia, kuten Vaarallinen tehtävä, True Lies, ja Rauhantekijä, joissa ne on toteutettu Bondeja kalliimmin, paremmin ja näyttävämmin. Tomorrow Never Dies (Brosnan) Tomorrow Never Dies (Yeoh)

Hillitty sovinismi ja maskuliininen karisma ovat elimellinen osa Bond-muotokuvaa ja ne tuovat myös tarvittavaa säröä Bondin cooliin olemukseen. Kuten Paris (Teri Hatcher), Bondin entinen rakastettu, toteaa: "Tiedätkö, työsi on yhtä murhaa ihmissuhteille." ja kysyy myöhemmin: "Pääsinkö liian lähelle sinua?", mihin Bond vastaa: "Kyllä pääsit." Näitä Bondin persoonaa valaisevia kohtauksia olisi toki saanut olla enemmänkin. Connery osasi vähäeleisesti ilmaista sitä tuskaa, mitä salainen agentti joskus tunsi sisällään. Samaan pyrkii myös Brosnan, ja toivottavaa olisikin, että seuraavassa Bondissa käsikirjoittajat olisivat ottaneet tämän huomioon.

Huominen ei koskaan kuole ei ole parhaimpia Bond-elokuvia, mutta lajissaan hyvä. Sen puutteet eivät ole Brosnanista riippuvaisia, joten on toivottavaa, että Bond-elokuvien tekijät kykenisivät ottamaan hyvästä Bond-näyttelijästä vastaisuudessa enemmänkin irti. Vielä lopuksi sananen myös uusimman Bondin videoversiosta. Ainakin näkemääni kopiota oli pätkitty siitä kohtauksesta, jossa paha sälli joutuu painokoneen puserruksiin. En pistä tästä päätäni vadille, mutta melkoisen varma olen. Tätä kirjoittaessani en tiedä, ovatko leikkaukset tehty valtion elokuvatarkastamon tai maahantuojan toimesta. Joka tapauksessa olisi kohteliasta kuluttajia varten laittaa kansiin leima, että tämä on mikkihiiriversio!

Kuvat: © 1997 Danjaq, LLC & United Artists Pictures

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 7 henkilöä