Ice Bound kotikatsomo

Tositarina on joskus tarua ihmeellisempi. Kuinka todennäköistä nimittäin on, että ihminen, joka elää puoli vuotta elämästään maailman äärissä sivistyksen ulkopuolella, sairastuu juuri tuona aikana syöpään? Niin kävi lääkäri Jerri Nielsenille, jonka tarina olisi mielenkiintoinen fiktionakin, mutta todenperäisyys lataa siihen vielä lisää odotuksia.

Susan Sarandon on Jerri Nielsen, joka pakenee elämänsä mutkia Etelänavalle amerikkalaisen tutkijayhteisön lääkäriksi. Elämä kovissa olosuhteissa ei ole muutenkaan ruusuilla tanssimista, ja lisäksi Jerri toteaa rinnassaan kyhmyn, joka osoittautuu syöväksi. Apua ei tutkimusasemalla ole saatavilla, sillä talvikauden aikana Etelänavalle ei voi hyytävän kylmyyden vuoksi laskeutua lentokoneella. Jerri joutuu hoitamaan itseään internetin välityksellä saamiensa ohjeiden sekä tutkimusaseman asukkaista kouluttamiensa amatöörihoitajien avulla.

Elokuva perustuu kirjaan Ice Bound: A Doctor’s Incredible Battle for Survival at the South Pole, jonka Nielsen kirjoitti kokemuksistaan yhdessä Maryanne Vollersin kanssa. Televisiolle tehty elokuva ei valitettavasti täytä odotuksia, jotka kirjan tarina herättää. Tapahtumat lähtevät hyisissä olosuhteissa jähmeästi liikkeelle ja pääsevät vauhtiin vasta elokuvan puolivälin paikkeilla, kun tohtori paljastaa sairautensa tutkimusaseman muille asukkaille. Sen jälkeen elokuvassa kyllä riittää kohtalaisesti toimintaa ja dramaattisia kohtauksia. Lopputekstit kuitenkin läimähtävät ruudulle suhteellisen äkkinäisesti juuri siinä vaiheessa, kun elokuvan odottaa pääsevän huipentumaansa.

Ice Bound on paitsi tarina Jerri Nielsenin taistelusta syöpää vastaan, myös tarina tutkijayhteisön elämästä äärimmäisissä olosuhteissa. Ihmiset pitävät toisistaan huolta ja ottavat elämästä irti sen, mitä niissä puitteissa otettavissa on. Kanadan Ontariossa Simcoe-järvellä kuvatuissa ulkokohtauksissa on onnistuttu jäljittelemään Etelänavan olosuhteita todentuntuisesti. Tutkijayhteisön elo puolestaan tuntuu kaikessa mutkattomuudessaan aluksi epäuskottavalta.

Vaikka elokuva ei jää muistoihin yhtenä vuoden parhaista teoksista, siinä on myös paljon hyvää. Susan Sarandon esittää osansa loistavasti. Elokuvassa on useita koskettavia kohtauksia, joissa Sarandon näyttää kykynsä syvien tunteiden tulkitsijana. Tärkeintä on kuitenkin, että vakavasta aiheesta huolimatta elokuva ei ole masentava itkuvirsi. Mukaan on ujutettu luontevasti jopa ripaus huumoria, osin hirtehistäkin.