6. päivä valkokangas

Bodarista leffatähdeksi muuntautunut Arnold Schwarzenegger on aika ajoin kunnostautunut myös "ajatuksia herättävissä" science fiction -pohjaisissa fantasioissa, kuten Terminator-elokuvat ja Total Recall, jotka ovat saaneet niin kriitikoiden kuin yleisönkin arvostuksen puolelleen - vähentämättä silti toiminnan osuutta. Lähitulevaisuuteen sijoittuva Kuudes päivä pyrkii liittymään näiden korkeaotsaisten ennakkotapausten joukkoon, mutta ei yllä sinne asti. Omat ideat ovat turhauttavan harvassa, ja mikä pahinta, nyt ontuu toimintakin.

Arnold aloittaa tuikitavallisena, rakastavan lähiöperheensä hyväksi töitä paiskivana isähahmona, joka tahtomattaan sekaantuu suurempiin kuvioihin ja joutuu vedetyksi vauhdikkaaseen rypistykseen ja räminään. Tämä representaatiovalinta sopii Arnoldille kuin hissi ulkohuusiin, minkä olisi tekijöiden luullut oppivan kahdesta edellisestä pannukakusta, elokuvista End of Days ja Isäni on turbomies. Vaikka lääketieteelliset vaivat ovat estäneet Arnoldia pumppaamasta viime aikoina, on äijä silti kivitalon kokoinen. Arkisinkaan aamiaismurojen mutustus ja hampien harjaus ei saa ketään vakuuttumaan siitä, etteikö sankarin päässä liikkuisi jatkuvasti herooiset maineteot tyyliin planeettojen räjäytys ja hirmuliskojen kanssa painiminen.

Jonkinmoiseen seikkailuun joudutaankin, kun Arska huomaa tulleensa kloonatuksi ja toisen minänsä asustavan nyt vuorostaan perheen kanssa. Koska mysteeriä on ylimitoin yksille Arnoldin aivoille, "kaksoset" lähtevät purkamaan ongelmavyyhtiä yhdessä. Tulevaisuudessa ihmisen kloonaus on nimittäin kielletty oikein lain kanssa, ja jäljet johtavat senaattia lobbailevan ökykapitalisti Michael Druckerin (Tony Goldwyn) palatsin porteille.

Elokuva ei sisällä ainoatakaan mieleenpainuvaa toimintakohtausta tai stunttia, vaan ryöpyttää kymmeniä minuutteja laiskasti kuvattua autotakaa-ajoa, ohiammuskelua ja huutamista. Tämän täytyykin olla meluisin elokuva, jonka olen vähään aikaan nähnyt. Takavuosilta löytyy lainausta niin omasta tuotannosta - erityisen raskaasti Total Recallista - mutta myös arkkikilpailijalta Sylvester Stallonelta, joka ehti jo viisi vuotta sitten hyödyntämään kloonausactionia samaten epäonnistuneessa Judge Dredd -sovituksessaan. Kuudes päivä kierrättää ja puuduttaa, puuduttaa ja kierrättää. Rutiinilla kuvatut kaahailut eivät oikeuta käsittämätöntä kahden tunnin kestoa, ja elokuvasta välittyy loppuun saakka raahautumisen ilmapiiri.

Silloin kun sankari on niin sanotusti kirveellä veistetty, elokuvan viehätys kasautuu roistojen niskoille. Tony Goldwynin rationaalikapitalisti ei saa paljoa tunnetta peliin ja Michael Rooker on eestaas säntäilevänä kätyrinä pelkkä proppi. Jotain hauskaakin saadaan sentään irti kloonauksesta: jos Arnold ampuu pahiksen pois kuljeksimasta, otetaan vain kaverista klooni, joka taas hetken kuluttua seurailee hämmästynyttä sankaria. Lisäksi ruumiinosien menetyshän ei tällaisille ilkiöille merkitse mitään, joten kiukkua herättää enemmän kalliiden buutsien tuhoutuminen kuin jalan irtoaminen.

Alkupuolella Arnold herkeää itseironiseksi muuntelemalla kuuluisaa "I’ll be back" -heittoaan muotoon "I might be back". Siihen voi varmasti luottaa, mutta toivon, että seuraava paluu tapahtuisi vaikkapa Conan 3:n merkeissä. Sellaisesta hankkeestahan legendaarisen Conan Barbaarin ohjaaja John Milius on repinyt suutaan pitkin internetiä. Pidetään sormia ristissä. Arnold ei nimittäin mahdu muihin kuin todella myyttisen sankarin raameihin. Ja silloin ehkä yksikin kappale riittäisi.