Huominen ei koskaan kuole valkokangas

Vapaan maailman paras agentti, voisi jopa sanoa että kaikkien läntisten agenttien äiti, James Bond on palannut jo kahdeksannentoista kerran. Nyt toista kertaa Pierce Brosnan on pukeutunut Bondin vaatteisiin elokuvassa Tomorrow Never Dies / Huominen ei koskaan kuole.

Kuten aina, alkaa Bond-filmi toimintaintrolla, josta on muotoutunut ihan oma lajinsa. Koska en halua paljastaa millainen spektaakkeli on tällä kertaa vuorossa, sanon vain että se tapahtuu yllätys, yllätys Venäjällä.

Ja niin kuin aina ennenkin varsinainen tarina alkaa vasta alkutekstien ja tunnusmelodian jälkeen. Tunnusmelodianhan esittää tällä kertaa Cheryl Crow...

Etelä-Kiinan merellä englantilaisen sota-alus HMS Devonshiren yli lentää Kiinan ilmavoimien kaksi Mig-hävittäjää, jotka kehoittavat tätä poistumaan Kiinan aluevesiltä. Brittien satelliittipaikannus kuitenkin osoittaa, että he ovat kansainvälisillä vesillä. Kiinalaiset uusivat ylilennon ja käskevät brittejä lähtemään. Samaan aikaan laivaa lähestyy outo tutkassa näkymätön alus, jonka ohjaimissa on roskamediamoguli Elliot Carverin palkkaama konna.

Stealt-alus ampuu poratorpedon, joka upottaa brittien laivan ja sen jälkeen se vielä pudottaa toisen kiinalaisista Migeistä. Kaiken huipuksi konnat teloittavat brittien elonjääneet kiinalaisilla luodeilla ja jättävät maailman siihen luuloon, että Kiina ja Englanti ovat ottaneet rajusti yhteen. Kaikki tämä kerrotaan tietysti ensimmäisenä Carverin omistamalla TV kanavalla koko maailmalle. Brittilaivasto höyryää Etelä-Kiinan merelle valmiina iskemään täydellä laidalla ja kiinalaiset ovat siihen valmiina.

Tähän umpisolmu tilanteeseen heitetään James Bond, jolle annetaan 72 tuntia aikaa ottaa selvää mikä kriisin oikein aiheutti. Bond alkaa tutkia mediamogulin osuutta ja saa heti alussa vastaansa tämän yksityisarmeijan kovanaamat. Juttuun sekaantuvat myös mogulin vaimo, jota Bond on aikoinaan pamputtanut ja kiinalainen naisagentti, josta kehkeytyy tämän Bond-elokuvan ns. Bond-tyttö .

Räiskyvää toimintaa

Huominen ei koskaan kuole on perinteinen Bond-tarina. Juonen koukerot on tällä kertaa siloiteltu toiminnan tieltä ja tilaa on annettu Bond-huumorin värittämälle kohkaamiselle oikein kunnolla. Kahdeksastoista Bond-seikkailu on ehkä hieman vanhahtavalta maistuva juonikuvio uusien efektien koristelemana, mutta silti taattua Bond-toimintaa.

Minua henkilökohtaisesti jäivät eniten kalvamaan juonen ennalta arvattavuus ja yletön konetuliaseiden räiskintä. Oli mukana toki paljon hauskoja Bond-toimintajaksojakin: yhtenä parhaista Bondin Bemarilla kaahailu parkkitalossa näppärästi kauko-ohjauksella takapenkiltä. Nokian suureksi harmiksi ohjailuun käytettiin Ericssonin uusinta kännykkää.

Huominen ei koskaan kuole ei ollut mikään syvällinen Bond-elokuva, jos nyt sellaisia on koskaan ollutkaan, mutta pientä yhteiskuntakritiikin pilkettä oli sentään saatu mukaan.

Olihan tämän elokuvan pahaheppu suuren multikansallisen mediajätin omistaja, joka yritti vallata markkinat omikseen kyseenalaisin keinoin. Ei siis mikään täysin tuulesta temmattu skenaario. Leffan pilkkakirves kohdistui niin Ted Turnerin CNN:ään kuin aina itse softwarekuningas Bill Gatesiin asti. Hehän ovat nykyajan mediahallitsijoita, jos ketkä miljardiomaisuuksineen ja lähes monopoliasemissa toimivine yhtiöineen.

Näitä läntisiä rahan voimiahan Bond puolustaa jäljittelemättömällä tyylillään. Vai onko Bondinkin muututtava aikojen mukana? Jos tuo edellinen Brosnanin Bond-elokuva Golden Eye / Kultainen silmä oli nykyaikainen, niin tämä Huominen ei koskaan kuole heitti Bond-konseptin takapakkia ainakin vuosikymmenen, sen verran vanhoillisesta käsikirjoituksesta oli kyse. Aivan kuin kahdeksankymmentä luvulta olisi jäänyt vanha käsikirjoitus käyttämättä, joka oli vain siirretty tähän aikaan. Mielestäni olisi kaivattu hieman uudempia kuvioita, kuin tuo ikuinen maailmanherruutta tavoitteleva sikarikas suuruudenhullu ja heitähän Bond-historiassa riittää aina legendaarisesta Ernst Stavro Blofeldistä lähtien, joka on kiistaton Bond-elokuvien kuningaskonna kolmella esiintymisellään.

Toimeliaat naiset

Pientä piristystä toi uusin Bond-tyttö, joka ei todellakaan ollut vain kaunis koriste ja heikko nainen. Michel Yeohin näyttelemä Wai Lin oli yksinäinen susi siinä missä Bondkin ja osasi huolehtia itsestään taistelutaidoillaan. Tällä kiinalaisella vastakappaleella oli myös käytössään huipputeknologiaa, joskin elokuvassa annetaan ymmärtää että kiinalaiset ovat vain kopioineet läntisiä vekottimia, mikä lieneekin piikki kohti kiinalaista plagiointibisnestä.

Elokuvan ilkimyksenä, Elliot Carver, nähtiin Jonathan Pryce, joka on näytellyt monissa hyvissäkin elokuvissa, joista mainittakoon nyt vaikka Terry Gilliamin Brazil ja olihan Price mukana Alan Parkerin Evitassa näytellen Juan Peronia Madonnan rinnalla.

Carverin vaimoa ja Bondin entistä heilaa näytteli Teri Hatcher, joka voidaan muistaa vaikka sellaisesta elokuvasta kuin Heaven’s Prisoners / Taivaan vangit. Mukana olivat tietysti kaikki tutut Bond-hahmot, kuten Desmond Llewelyn yli 80-vuotias ikinuori Q ja Dame Judy Dench jatkaa M:än roolissa Bondin pomona.

Tämän 18. Bond-elokuvan Huominen ei koskaan kuole on ohjannut Roger Spottiswoode, jonka uralla tämä taitaa olla sen huipennus, sillä mielestäni miehen edelliset elokuvat ovat olleet hieman sitä sun tätä. Spottiswooden ohjaamia elokuvia ovat sellaiset tasapaksut tekeleet kuin Air America, Turner & Hootch / Turner ja Täystuho sekä Stop! Or My Mom Will Shoot / Seis tai Mamma ampuu, siis ei mitään ihmeellistä. Ihmettelinkin suuresti, että tällainen mies sai kunnian ohjata bondmaisen miljoonatuotoksen, mutta eipä Bondeja ole ennenkään ohjanneet alan suurimmat nimet.

Pierce Brosnan ja Michelle Yeoh toiminnassa.

Yhteenvetona sanoisin tämän viimeisimmän Bond-seikkailun olevan paluuta vanhaan ja vanhahtavaan Bond-formaattiin: nykyaikaisiin puitteisiin puettua viime vuosikymmeneltä haiskahtavaa vakoiluseikkailua. Toiminta on tietysti pääosissa, mutta sekin on jotenkin idea köyhempää, sisältäen aivan liian monta tulitaistelua nokkelien Bond-kamppailujen sijaan.

Tosin Huominen ei koskaan kuole sisältää sitäkin enemmän huumoria, jonka osuutta Bond-elokuviin lisättiin itsensä Roger Mooren pyynnöstä, kun hän suostui astumaan itsensä Sean Conneryn vaativiin mittoihin. Siitä lähtien James Bond, Englannin salaisenpalvelun Agentti 007 on saanut viljellä kyynistä huumoriaan yhä enemmän ja tulee tekemään sitä vastaisuudessakin, koska - kuten me kaikki tiedämme ei maailma ole suinkaan vielä pelastunut. Ainahan jossain on joku käsikirjoittaja, joka keksii uuden uhan, jota vastaan yksi vapaan maailman kuuluisimmista sankareista voi sitten mittailla taitojaan.

Eli kuten aina tai ainakin näissä viimeisimmissä Bond-elokuvissa viimeisenä lauseena lukee….. JAMES BOND WILL RETURN !