Ruotsalainen avioliitto valkokangas

Erland (Rolf Lassgård) ja May (Stina Ekblad) vetävät avioliittokoulua pohjoisruotsalaisen pikkukaupungin seurakunnassa. Heidän oma liittonsa on esimerkillisen harmoninen. Asiat ratkaistaan puhumalla. Varsinkaan Erland ei jää sanattomaksi missään tilanteessa.

Avioliittojen lisäksi Erland on pelastanut myös hyvän ystävänsä Sven-Erikin (Claes Ljungmark) itsemurhalta. Kaikesta hyveellisyydestään huolimatta Erland on kuitenkin mies, ja Sven-Erikin vaimo Karin (Pernilla August) on uhkean hyvännäköinen nainen. Intohimo saa vallan. Kummankaan pitkää ja sinänsä onnellista avioliittoa on turha uhrata hetken huumaan. Niinpä Erlandilla on ratkaisu. Pariskunnat muuttavat saman katon alle, jotta Erland ja Karin voivat tyynnyttää ohimenevän himonsa puolisoidensa valvovien silmien alla. Kaikkihan ovat aikuisia.

Ratkaisu on rationaalinen, mihin elokuvan alkuperäisnimi Det enda rationella suoraan viittaakin hivenen pölhön suominimen, Ruotsalainen avioliitto, sijaan. Rakkaus ei ole kuitenkaan pelkkää rationaalisuutta. Ihmissuhteet joutuvat koetukselle.

Katsojan silmille heitetään asetelma, joka kaikessa absurdiudessaan puhuttelee monia rakkauden ja parisuhteen kipukohtia sysimustan huumorin keinoin. Ohjaaja Jörgen Bergmark onnistuu tragikomedian vaikeassa lajissa sikäli hyvin, että pintatasoltaan kyse on puhtaasti jopa ankean sävyisestä draamasta, jonka rivien väliin on kirjoitettu kipeän koomisia koukkuja. Jens Jonssonin käsikirjoituksen lisäksi paljon lepää osaavien näyttelijöiden harteilla, sillä he kykenevät olemaan vakuuttavia vielä niissäkin tilanteissa, joissa tapahtumien älyttömyys antaisi luvan lyödä jo läskiksi, kuten jenkkielokuvissa niin piinallisen usein tehdäänkin.

Bergmark välttää turhaa asioiden alleviivaamista. Ohjaaja luottaa käsikirjoitukseen ja näyttelijöihin sekä ennen kaikkea katsojaan. Tarina pakottaa miettimään rakkauteen, yksiavioisuuteen ja seksuaaliseen intohimoon liittyviä kysymyksiä, joihin ei ole olemassa yksiä oikeita vastauksia. Elokuvan vahvuus on siinä, ettei se osoita yhtä ratkaisua oikeaksi eikä sorru moralisointiin. Pallo on katsojalla.

Yksiavioisuus ja pitkä parisuhde ovat pitkälti kulttuurievoluution muovaamia käsityksiä ja toimintatapoja siinä missä seksuaalisen intohimon ja moniavioisuuden takana on perusbiologia. Vaikka jaottelulla on tieteellinenkin pohjansa niin asetelma on kaikkea muuta kuin yksinkertainen saati mustavalkoinen. Ihmisyyden määrittelyssä pelkkä rationaalisuus on epäinhimillistä. Emootiolla on ajattelussamme valtava vaikutus, eikä nykykäsityksen mukaan rationaalisuutta ja emootiota voida erottaa toisistaan. Kyse on yhtälöstä, jossa toisen tekijän uupuminen johtaa toimimattomaan lopputulokseen, kuten Ruotsalaisessa avioliitossakin.