Invisible Demons – Tuhon merkit valkokangas

Tälle elokuvalle on ollut tilausta. Tämä on pelottavan ajankohtainen. Tämä on myös kammottavuudessaan kiehtova. Pelottavan kaunis. Inhorealistinen. Jopa kauhuelokuva. Elementit ovat kohdillaan, joten tuloksena on vaikuttava ja samastuttava elokuva. Sietämättömän kuumuuden, tulvat, keuhkoja tuhoavat saasteet, ihmisten kärsimykset voi tuntea, ne menevät ihon alle, saavatkin mennä, koska se ei ole välttämättä huono asia. Loppu rauhoittaa ja antaa toivoa. Invisible Demons on ensimmäinen suomalainen Cannesin elokuvajuhlille päässyt dokumenttielokuva, se on myös siksi merkittävä.

Rahul Jain kuvaa tavallisten asukkaiden kokemusten kautta taloudellisen kasvun ja ilmastonmuutoksen dramaattisia vaikutuksia kotikaupunkinsa Delhin asukkaiden elämään. Hänellä on ollut rohkeutta tarttua haastavaan aiheeseen. Kun hänen näkökulmansa on ruohonjuuritasolla, tavallisten ihmisten keskuudessa, sen ansiosta välittyy ainutlaatuinen vaikutelma, että katsojakin on heidän joukossaan. Kiitokset siitä.

Äänimaailma on yllättävän vahva ja onnistuneesti kerrontaa tukeva. Taustalla soi Kimmo Pohjosen aiheeseen sopiva väkevä musiikki. On ilahduttavaa ettei ”puhuvia päitä” ole. Kun niitä on, ne kuuluvat Delhin asukkaille. Myöskään kertojaääntä ei ole, paitsi että ohjaajaa kuullaan lyhyesti, joten muut elementit puhuvat kertojaäänen puolesta. Sekin on ilahduttava ratkaisu.

Pyrkiessään mahdollisimman nopeaan taloudelliseen kasvuun ihminen louhii biosfääriä eikä kykene eikä halua enää nähdä kaiken alkulähdettä: luontoa joka on tuhoutumassa. Delhissä ilmastokriisin seuraukset eivät ole tulevaisuuden uhkakuvia vaan nykypäivää, joka tapahtuu tälläkin hetkellä. Elokuva kysyy ansiokkaasti, onko tavoittelemamme kehitys tämän näköistä. Se näyttää, kuinka ihmisestä on tullut syöpä, kapitalismin riivaama, joka tuhoaa planeettamme. Tämä toiminta on läsnä kaikkialla, eikä kukaan tiedä miten sen voisi lopettaa. Maksamme kovenevaa hintaa vain hyödyttääksemme pientä joukkoa varakkaita ihmisiä. Ihmisiä, joilla on käytössään lähes rajattomat resurssit suojata itsensä. Siksi he eivät halua ratkaista ongelmaa.

Ei se olekaan kaukana ja jossain muualla. Tämä elokuva saa näkemään kriisin vakavuuden kaikkialla maailmassa, vaatimaan ja toivomaan parempaa tulevaisuutta. Elokuvan herättää myös pelon, että se tulee lähemmäksi, meillekin. Suomalainen katsoja, Delhistä kaukana oleva katsoja, havahtuu ja järkyttyy tilanteen pahuudesta ja siitä, että se on totta eikä fiktiota. Sitä paitsi Delhi ei ole ainoa. On houkutus vetää ahnaasti sisään puhdasta ilmaa ja kiittää että näkee sinisen taivaan. On halu ravistella omaa kehoa kuin koira – kuin siten puhdistua kaikesta nähdystä. Autojen menoa katsoo uusin silmin.