Snake Eyes valkokangas

Nimi Brian De Palma on varmasti tuttu kaikille elokuvien ystäville. Miehen käsialaa ovat mm. sellaiset unohtumattomat elokuvat, kuten Carrie (1976), Arpinaama (Scarface, 1983), Lahjomattomat (The Untouchables, 1987), Carlito’s Way (1998) ja Mahdoton tehtävä (Mission: Impossible, 1996). Palman nimi on siis helposti assosioitavissa laadukkaaseen elokuvaan, joten odotukset miehen tekemisistä ovat luonnollisesti keskivertoviihdettä korkeammalla. Ennakkoon Palman uutukaisesta Snake Eyes oli kuitenkin saanut lukea lähinnä murskakritiikkiä, johon tällä kertaa on valitettavasti pakko yhtyä.

© 1998 Paramount Pictures

Rick Santoro (Nicolas Cage) on värikäs persoonallinen ja korruptioon taipuvainen poliisi, joka on huolehtimassa nyrkkeilyn raskaan sarjan mestaruusottelun turvatoimista. Ottelua seuraamassa on Yhdysvaltojen puolustusministeri, jonka turvallisuudesta taasen vastaa Rickin paras ystävä Kevin Dunne (Gary Sinise).

Ottelun ennakkosuosikki, mestaruutta puolustava Tyler (Stan Shaw), tyrmätään kanveesiin ja samalla suhahtaa luoti puolustusministerin nahkaan. Sekamelska on valmis, kun 14 000 ihmistä alkaa pakokauhuissaan velloa ympäriinsä. Tarkkasilmäinen Rick pääsee kuitenkin heti murhasta jyvälle ja show alkaa…

Jäyhää jännitystä

Palattuaan leipälajinsa eli yksinkertaisen psykologisen jännityksen ja kauhun pariin elokuvallaan Kahdet kasvot (Raising Cain, 1992) monet varmasti ounastelivat Palman ja palmamaisen jännityksen paluuta. Muistiin on kuitenkin päällimmäiseksi jäänyt viime vuosilta Palman hyppy viihteen alttarille Tom Cruisen tähdittämän Mahdottoman tehtävän myötä. Tähän ison rahan ryyditykseen Palma ilmeisesti ihastui, kun alkoi rassaamaan purkkiin Snake Eyesia, jonka tuhanteen kertaan vatkattu juonikuvio on niin tuttu, että tyhminkin purkanjauhaja arvaa elokuvan tapahtumat ja pahan hepun jo ensimmäisten minuuttien aikana.

Kun trilleristä puuttuu jännityksen momentti tai se laukeaa heti kättelyssä, on jäljellä enää turhauttavia kuvia tuskastuttavan monta selluloidimetriä. Dynaamisesti ja mukaansatempaavasti alkava Snake Eyes kadottaa mielenkiintonsa erittäin nopeasti. On vain suuresti ihmeteltävä, miten näin lapsellinen skenaario voi olla lähtöisin Palman käsistä. Kahden ystävyksen, joista toinen on se hyvä ja toinen se paha, ympäriinsä juoksentelua tuskin monikaan jaksaa sen suuremmalla intensiteetillä seurata, vaikka päärooleissa nähdään niinkin osaavat kasvot kuin Nicolas Cage ja Gary Sinise.

Palmamaisen tyylikkäästi toteutettu visuaalisuuskaan ei puhalla merkittävää pontta hikistä nyrkkeilyareenaa ympäröiviin tapahtumiin. Murhan taakse kätkeytyvä salaliittokin tuntuu yhtä uskottavalta kuin poliitikkojen vaalilupaukset, vaikka onhan varmasti turhemmistakin asioista ihmisiä juonitellen listitty. Mikäli Palma olisi jättänyt salaliiton taustojen turhan vatvomisen sekä katsojaa aliarvioivien takaumien kanssa pelleilyn ja keskittynyt kahden osaavan näyttelijän resurssien käyttämiseen jännitteiden luomisessa, olisi lopputulos voinut olla jotain aivan muuta.

Snake Eyes on liian ammattitaitoisesti ja liian hyvillä näyttelijöillä silattu, että se olisi silkkaa roskaa. Ei. Snake Eyes on typerryttävän tavanomainen teelmys, joka on pahin tuomio mitä elokuvalle voi antaa: hyvät lähtökohdat ja resurssit unohdettiin hyödyntää elokuvaa tehtäessä. Aivan kuin leipuri olisi unohtanut taikinastaan hiivan.