Musta Dahlia kotikatsomo

Eräänä tammikuun iltana vuonna 1947 aloitteleva näyttelijätär Elizabeth Short poistui nukkavierusta majapaikastaan Los Angelesin keskikaupungilla ja lähti kävelemään kohti kuolemattomuutta. Noin viikon kuluttua hänen silvottu ruumiinsa löytyi läheltä Hollywoodia. Välittömästi tämän jälkeen kaupungissa alkoi uskomattomat mittasuhteet saavuttanut julkisuuskohu, jossa tämä täysin tuntematon ja elämässään sivuraiteilla joutunut nuori nainen kastettiin Mustaksi Dahliaksi.

Mysteeriksi jäänyt tapaus herätti välittömästi tarinoita salaliitoista ja kulissien takaisista vehkeilyistä, jotka johtivat kaikki syntisen kaupungin tummiin pohjamutiin. Osittain rikoskirjailija James Ellroyn ikuistamana Mustan Dahlian tapaus on pysynyt amerikkalaisen rikoshistorian tunnetuimpana avoimena ja ratkaisemattomana tapauksena. Brian De Palman ohjaama elokuvaversio romaanista tarjoaa oman keskinkertaisen lisäannoksensa tähän mysteerisoppaan.

Brian De Palman filmatisointi alkaa hyvin räväkästi ja katsoja tempaistaan suoraan 1940-luvun Los Angelesiin, kuuluisaan syntien kaupunkiin, joka elää kiihkeää toisen maailmansodan jälkeistä nousukautta. Nyrkkeilyurallaan aikoinaan menestyneet poliisit Lee Blanchard (Aaron Eckhardt) ja Bucky Bleichert (Josh Hartnett) yrittävät järjestää elämäänsä mallilleen. Heidän ystävyyttään tosin rasittaa nainen, hyveelliseksi kuvattu mutta omaa menneisyyttään pakeneva Kay Lake (Scarlett Johansson).

Näennäisesti kolmikko näyttää lyhyen aikaa viettävän elämänsä parasta aikaa. Elizabeth Shortin murha iskee salakavalasti koko asetelman rikki ja paljastaa äkkiä petosten ja salailujen pirullisen vyyhdin. Los Angelesin kulissien takana uinuva alamaailma avautuu ja murskaa vähitellen kaiken hyvyyden ja järjestyksen tieltään. Pahuuden symbolina ja femme fatalena juonii, erehdyttävästi murhattua Shortia muistuttava Madeleine Linscott (Hilary Swank).

Musta Dahlia nostaa väkisin esille oikeaan murhaan ja sen popularisoimiseen liittyvät moraaliset ongelmat, joihin ensi-ilta-arvioissa on myös kiitettävästi kiinnitetty huomiota. Nuoruudessaan pahasti alkoholisoitunut James Ellroy oli aikoinaan pakkomielteisesti kiinnostunut tapauksesta, koska hänen oma äitinsä joutui niin ikään murhan uhriksi. Musta Dahlia on todellisuudessa synkänpuhuvaa ja neuroottista leikkiä oikeiden, murhattujen ihmisten kustannuksella. Varsinkin klassisessa huora–pyhimys -vastakkaisasettelussa Elizabeth Short kuvataan koko Los Angelesin synkän alamaailman kaksijakoisena, mustana enkelinä. "Perustuu tositapahtumiin" -leima saa tässä yhteydessä hyvin vastenmielisen sivumaun.

Musta Dahlia on kuudes James Ellroy -filmatisointi ja laadultaan selvästi keskitasoa. Brian De Palman valinta ohjaajaksi on sinällään ollut hyvä ratkaisu. Hänellä on ollut riittävästi silmää ja ammattitaitoa rikosklassikon käännöstyössä. Film noir -perinteitä on toteutettu uskollisesti ja pienimmätkin yksityiskohdat ovat huolella mietittyjä ja valmisteltuja. Valitettavasti lopputuloksesta jää uupumaan muutama palanen. Juonen rakenne on epätasainen ja hengästyttävällä tavalla etenevä tarina ei tahdo pysy tekijöidensä hyppysissä. Päähenkilöiden välisiä psykologisia jännitteitä ei ehditä varsinkaan alussa käsittelemään kovin syvällisesti. Brian De Palman oma käden jälki tulee esiin paremmin elokuvan loppupuolella. Todennäköisesti katsoja kuitenkin nauttii elokuvasta enemmän, jos ei ole lukenut Ellroyn paikoin hieman sekavaa rikosromaania.

Dvd:n lisämateriaalit tuovat lisäpettymyksiä, sillä käytännössä levyllä ei ole kuin tavallista mainosmateriaalia. Nykyisin Dvd-tuotannoissa on yhä vahvistuvana tendenssinä tapa jakaa kunnolliset lisämateriaalit vain tiettyihin, erikseen hinnoiteltuihin versioihin. Voittojen kasvattamisen kannalta tämä lienee järkevää, mutta kuluttajan epäkiitolliseksi tehtäväksi jää jälleen ylimääräisen ajan ja vaivan näkeminen levyvalintoja tehdessä. Pieni vilkaisu ulkomaisten verkkokauppojen tuotelistoille paljastaa, että tämäkin dvd kannattaisi lisämateriaalien puolesta hankkia jostain muualta kuin Suomesta.