Teksasin moottorisahamurhat valkokangas

Yli kaksi vuosikymmentä Teksasin moottorisahamurhaaja (silloisella suomennoksellaan) oli jumiutuneena Suomen valtion elokuvatarkastamossa liikaa väkivaltaa ja raakuutta provosoivana elokuvana. Vuoden 1996 lopulla saavutettiin kuitenkin merkittävä askel kohti sensuurivapautta, kun elokuvatarkastamo vapautti elokuvan esitettäväksi Suomenkin valkokankailla 22 vuotta alkuperäisensi-iltansa jälkeen.

Teksasin moottorisahamurhat on eräs kaikkien aikojen tunnetuimpia - tai ainakin puhuttaneimpia kauhuelokuvia. Sitä on parjattu milloin mistäkin väkivaltaan lietsomisesta ja yhdistetty mitä moninaisimpiin asiayhteyksiin kielteisenä esimerkkitapauksena, kuten vuonna 1987, jolloin elokuvaa käytettiin Suomen asiantuntevan videolain säätämisen yhteydessä esimerkkinä raaistavasta väkivaltaelokuvasta, vaikka itse elokuvan esittäminenhän ei ole ollut Suomessa aikanaan edes sallittua. Suuri osa niistä, jotka ovat puoltaneet sensuurin ylläpitoa, ovat puhuneet tästä elokuvasta, vaikka todellisuudessa, asiaa tarkemmin kysyttäessä, hyvin harva ei ole sitä itse asiassa edes nähnyt. Nyt tämän yhden kauhuelokuvan kulttiklassikon näkeminen on restauroituna versiona ollut mahdollista Suomen valkokankailla jo parin vuoden ajan, ja nyt kuluvan viikon aikana toistamiseen valkokankaalla Turussa sekä spesiaalinäytöksenä torstaina 15. lokakuuta - vieläpä oluttuopin kera - kulttuuriteltta Ständissä.

Joukko nuoria on kesäisen viattomalla autoretkellä Teksasin pervofeeriassa käymässä kahden nuoren, Sallyn ja hänen invalidiveljensä Franklinin, synnyinseudulla. He tapaavat matkallaan outoja ihmisiä: levottoman liftarin ja omintakeisen, grillaavan huoltoaseman pitäjän. Pysähdyttyään Sallyn ja Franklinin isän kotitalolle, nuoret vuoronperään käyvät kohtalokkaalla vierailulla naapuritaloon, jossa kauhu saa aivan uudet raamit.

Naapuritaloa asuttaa omalaatuinen perhe: nahkanaamion sonnustautunut Leatherface, hänen liftari-veljensä Liftari, perheen päänä toimiva huoltoaseman pitäjä ja heidän isoisänsä. Tämä kummallinen kannibaali-perheyhteisö antaa tapahtumille aivan uuden kulkusuunnan...

Porvarillisten arvojen kumarrus

Teksasin moottorisahamurhien juonikaava ei ole hienoin mahdollinen ja sen minibudjetti haisee läpi kaikkialla, mutta siitäkin huolimatta elokuva on täynnä mitä mieleenpainuvimpia yksityiskohtia, nerokkaita kuvakulmia ja leikkauksia - ja häiritsevämpää ääniraitaa saa elokuvahistoriasta etsiä. Teksasin moottorisahamurhat on eräs innovatiivisimpia uuden kauhuelokuvan edustajia, tunnustettu klassikko lajissaan. Elokuva on visuaaliselta ilmeellään ja kuvakerronnallisilla tehokeinoillaan toiminut suunnannäyttäjänä monille myöhemmille elokuville, eikä vain pelkästään kauhuelokuville, vaan myös mainstream-elokuvalle.

Kyse ei ole pelkästään kauhuelokuvasta, vaan enemmänkin tragikomediasta, joka ruotii porvarillisten perhearvojen ja -perinteiden kieroutuneisuutta: esim. päivällispöytäkohtaus perheen isoisän läsnäolon myötä henkii vahvaa ironiaa porvarillisista pöytärituaaleista. Elokuva käy hyökkäykseen amerikkalaista keskiluokkaista turvakulttuuria kohtaan tai oikeastaan se tavallaan puolustaa tätä turvakulttuuria, sillä lopultahan leveälahkeisiin farkkuihin sonnustautuneet nuoret ovat elokuvassa rauhanhäiritsijöitä, sillä he tunkeutuvat rikkomaan perherauhaa. Idyllistä perheonnea häiritsevät tekijät voidaan karkottaa vaikka moottorisahalla. Kun invalidiveljeään paaponut Sally, ainoana henkiinjääneenä, pelastuu lopussa maantiellä ohi ajavan pick-upin lavalle, hän on menettänyt kaiken järkeään myöden, ja voittajaksi, siksi sympatiat osakseen saavaksi hyväksi hepuksi, jää maantiellä moottorisahaansa heiluttava Leatherface onnistuttuaan karkottamaan rauhanhäiritsijät.

Kokemus vasta kankaalla

Teksasin moottorisahamurhien paljon parjattu raakuus ja väkivalta ovat hyvin minimalistista. Graafinen väkivalta on puristettu minimiin. Väkivalta tapahtuu hämärän peitossa tai kokonaan kuvan ulkopuolella. Edes kuuluisa "lihakoukku"-kohtaus ei tarjoa mitään mässäilyä, vaan on hyvin nopea ja yksinkertainen sekä tehokas shokki. Väkivalta ei siis tapahdu valkokankaalla, vaan katsojan omassa mielessä. Teksasin moottorisahamurhat on enemmän psykologinen kauhuelokuva kuin mässäilevä splatter-elokuva. Kun tarinan läpi kulkee koko ajan ironisen huumorin vire, elokuvaa on vaikea pitää katsojansa mielenterveydelle haitallisena, päinvastoin. Joskus on terapeuttista nauraa myös brutaaleille ja primitiivisille asioille.

Ohjaaja Tobe Hooper tuskin osasi arvata elokuvaa tehdessään millaiseen asemaan se tulisi aikanaan nousemaan. Teksasin moottorisahamurhat on elokuvakulttuuria ja osaltaan merkittävä osa elokuvan historiaa, sillä se on lajinsa klassikko. Teos ansaitsee tulla nähdyksi valkokankaalla, sillä vasta silloin se paljastaa todellisen luontonsa, joka on tähän asti jäänyt suttuisten videokopionkopioiden hämärään.