Romaanin filmatisointi on vaikea laji

Kjell Westö lukeutuu luetuimpiin nykykirjailijoihimme ja muutamista hänen romaaneistaan on tehty myös elokuvasovituksia, tunnetuimpana Peter Lindholmin ohjaama Leijat Helsingin yllä (2001). Lindholm ohjasi myös toisen Westö-filmatisoinnin, Finlandia-palkittuun teokseen perustuvan Missä kuljimme kerran (2011), joka elokuvana jäi kuitenkin vähemmälle huomiolle. Tällä kertaa ohjaajakapulan on ottanut Leijat aikanaan tuottanut Claes Olsson, joka on sovittanut valkokankaalle Westön muutaman vuoden takaisen menestysromaanin Rikinkeltaisen taivaan (2017).

Den svavelgula himlenWestön laajat romaanit eivät ole niitä helpoimpia sovitettavia elokuvaksi. Pitkät ajanjaksot ja runsaat henkilögalleriat saadaan vain harvoin rajattua elokuvakerronnassa toimiviksi. Paljon toki riippuu alkuperäistekstistä, mutta ennen kaikkea käsikirjoittajalta ja ohjaajalta kaivataan visionäärisyyttä tavoittaa monisatasivuisesta romaanista se olennainen, joka sovitetaan valkokankaalle parissa tunnissa kerrotuksi tarinaksi.

Leijat Helsingin yllä oli tässä suhteessa kohtuullinen onnistuminen, osin ihan siksi, että fokus oli jo lähtökohtaisesti isän ja poikien välisessä suhteessa. Aivan samaan onnistumiseen Olsson ei ole Rikinkeltaisessa taivaassa kyennyt, vaikka lähtöteoksissa kuin niiden elokuvasovituksissa tiettyä samankaltaisuutta onkin.

Den svavelgula himlenVarakkaasta Rabellien perheestä ja perheen pojan ja tyttären kanssa ystävystyvästä työläisperheen Frej'stä kertova tarina läpäisee useita vuosikymmeniä. Ydin on ystävyydessä ja rakkaudessa sekä siinä, miten ihmiset muuttuvat. Kirjan sivuilla on ollut tilaa rakentaa ajankuvaa ja luoda rikasta henkilögalleriaa. Elokuvan rajallisessa pituudessa tätä tilaa ei liiemmin ole. Tapahtuma-aikaa ja henkilöitä on elokuvasovituksessa yksinkertaisesti liikaa, ja varsinkin romaania lukemattomalle moni henkilö jää etäiseksi, turhaksi ja jopa yhdentekeväksi.

Valitettavaa on, että tästä kärsivät myös päähenkilöt, koska heidän väliset suhteet eivät elokuvassa riittävästi syvenny. Periaatteessa hahmojen väliselle dynamiikalle ja sitä kautta rakentuvalle draamalle on hyvätkin lähtökohdat, mutta ne hautautuvat lukuisten sivurönsyjen alle. Lopputulemana päähenkilötkään tarinoineen, ongelmineen ja kohtaloineen eivät jaksa olla kiinnostavia.

Den svavelgula himlenElokuvan jännitysmomentti eli kuka on tarinaa avaavan muisteluketjun käynnistävän väkivallanteon takana, jää ponnettomaksi. Henkilösuhteiden varaan rakentuvan dramatiikan kannalta tämä jännitysmomentti on ainakin elokuvassa jopa tarpeeton, vaikka sillä juonen kannalta motiivinsa onkin.

Elokuvan sisältöannin jäädessä mitäänsanomattomaksi samaa ei voi sanoa elokuvan ylöspanosta. Rikinkeltainen taivas on näyttävä ja huolitellusti tehty elokuva. Kuvauksen, äänen ja ennen kaikkea musiikin osalta tyylikkään tasapainoinen muoto kannattelee elokuvaa. Pelkästään muodon varassa kaksituntinen elokuva ei kuitenkaan pysy kokonaisuutena kasassa.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2 /2 henkilöä