Ihanat naiset rannalla

Underbara kvinnor vid vatten / Ihanat naiset rannalla vie katsojat 60-luvun puoliväliin, optimismin ja viattomuuden aikaan, jolloin keskiluokkainen elämä oli huoletonta ja amerikkalainen kulttuuri alkoi tehdä Suomeen lopullista maihinnousuaan. Elokuva perustuu Monika Fagerholmin vuonna 1995 ilmestyneeseen suosittuun romaaniin Ihania naisia rannalla.

Ohjaaja Claes Olsson on parhaiten tunnettu vuonna 1993 ohjaamastaan menestyselokuvasta Akvaariorakkaus (1993), joka sekin perustui vahvan naiskirjoittajan, Anna-Liisa Härkösen, romaaniin. Olssonin tuotantoryhmä on ollut Ihanat naiset rannalla -elokuvassa pitkälti sama kuin Akvaariorakkaudessa: Tove Idström (käsikirjoitus), Pertti Mutanen (kuvaus), Minna Santakari (lavastus), Tero Malmberg (äänityöt) , Yari (musiikki) sekä näyttelijä Nicke Lignell. Filmausryhmän hyvä fiilis näkyy myös lopputuloksesta ja se on ehdottomasti osa elokuvan vetovoimaa sekä toivottavasti positiivinen viesti muille suomalaisille elokuvantekijöille: synkkämielisyyden ei tarvitse olla suomalaisen elokuvan elinehto.

Ihanat naiset rannalla kulminoituu kolmen kesän tapahtumiin ennen 60-luvun loppupuoliskon pyörteitä. Keskiluokkaiset suomenruotsalaiset perheet nauttivat auringon paahteesta ja lämpimistä kesäilloista omassa kesäparatiisissaan, jossa inhimillisten tunteitten verkko puhkeaa täyteen kukkaansa ja jonka rauhaa ulkomaailman tapahtumat eivät häiritse. Elokuvan päähenkilö Isabella (Monika Krook) viettää kesää poikansa Thomasin (Onni Thulenius) ja miehensä Kajuksen (Micke Rejström) kanssa.

Kesäparatiisin uinuva elämä saa piritystä, kun naapuriin muuttaa Ängelin perhe: Rosa (Åsa Karlin) ja Gabbe (Nicke Lignell) sekä heidän tyttärensä Nina (Natasha Lommi) ja Renée (Outi Paasivirta). Ängelin perhe on asunut Yhdysvalloissa ja he tuovat tuulahduksen suuren maailman tavoista ja trendeistä. Isabella ja Rosa ystävystyvät, samoin kuin 9-vuotiaat Thomas ja Renée. Isabellalla (tai Bellalla, joksi Ängelit alkavat häntä kutsua) ja Rosalla on paljon yhteistä: Isabella on merenneito, joka ei osaa uida, kun taas Rosa on enkeli, joka ei osaa lentää. Kumpikin nainen kaipaa muutosta elämäänsä, mutta he eivät osaa vapaudenkaipuaan vielä määritellä.

Toisena kesänä Gabben ja Bellan välille syntyy suhde. Bella ei pysty vastustamaan naistennielijää, jonka sudenvirnistys vie jalat alta. Elämä jatkuu ulkoisesti ennallaan, mutta naisten välit kylmenevät. Kolmantena kesänä rantanaisten ystävyys palautuu ja syvenee kummankin oman perheonnen alkaessa kuihtua. Lopulta naisten vapaudensuunnitelmat alkavat konkretisoitua ja he karkaavat Kööpenhaminaan. Rosa palaa takaisin Suomeen, mutta Bella jää sille tielleen.

Naiset ja heidän miehensä

Olsson kuvaa Bellan ja Rosan välisen ystävyyden inhimillisellä ja kauniilla tavalla. Kotirouvien pitkästyminen ja puutuminen oman elämänsä sisällöttömyyteen ilmaistaan hienovaraisin viittein ilman turhaa osoittelevuutta. He tarvitsevat toisiaan eikä heidän ystävyytensä pääty, vaikka Bella pettää sekä aviomiestään että Rosaa rakastelemalla Gabben kanssa. Elokuvassa viitataan myös siihen, että hulivilimaisena naistennielijänä Gabbe on ennenkin harrastanut syrjähyppyjä. Hänen käytöksensä vain entisestään vahvistaa naisten riippuvuutta toisistaan.

Oikeastaan Bellan ja Rosan turhautuminen on heijastusta heidän miehistään. Bellan mies Kajus on nahjusmainen insinööri, jolle kesä merkitsee sitä, että hän pääsee rauhassa syventymään jazz-levyjensä äänimaailmaan. Hän ei sen paremmin ymmärrä niin vaimonsa kuin poikansakaan tarpeita. Rosan mies Gabbe on sen sijaan vilkas maailman- ja naistenmies, joka pitää kyllä seikkailusta ja toiminnasta, mutta tekee sen pelkästään omilla ehdoillaan jättämällä vaimonsa kauniin statistin rooliin. Sekä Kajus että Gabbe ovat niin tyytyväisiä omaan elämäntyyliinsä, etteivät he pysty aistimaan tyytymättömyyden ilmapiiriä ympärillään. Tämä on juuri syy sille, miksi Bellan ja Rosan vapaudensuunnitelmat saavat lopuksi varsin traagisen luonteen.

Rantanaisten henkilökuvat eivät kuitenkaan kanna loppuun asti. Karkumatkan aikana Bella paljastaa olevansa raskaana. Mitään vahvistusta ei anneta sille, onko lapsi seurausta lemmentuokioista Gabben kanssa. Yhteisistä tulevaisuuden suunnitelmista huolimatta Bella jättää Rosan yksin Kööpenhaminaan aloittaakseen uuden elämän. Sen sijaan Rosa palaa Suomeen tyttärensä luo.

Se, että Bella vapaudenkaipuussaan hylkää lopulta oman poikansa, jää vaille ilman kunnollista motivointia. Vaikka Thomaksella onkin keinonsa selviytyä, vaikuttaa hänen äitinsä käyttäytyminen lähinnä vastuuttomalta. Tämä myös jätti elokuvasta hieman kitkerän jälkimaun. Huipentuuko naisen oman itsenäisen elämän onni siinä, että kalleimman hinnan maksaa hänen oma lapsensa, joka joutuu kasvamaan ilman omaa äitiään? Jos muutoksen hinnan on valmis tällaisena hyväksymään, se ei todellakaan kerro henkisestä kypsyydestä tai terveestä aikuisuudesta. Elokuvan lopussa näytetään, miten Isabella merenneidosta on tullut Mallorcan turistihelvetin jumppatäti. Viimeistään siinä vaiheessa vertaus Fellinin La Dolce Vitassa kylpevään Anita Ekbergiin on lähinnä surkuhupaisa.

Ihanat naiset rannalla ei turhaan selittele päähenkilöidensä tekoja ja ratkaisuja, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta sillä ei kuitenkaan koko tarinaa pystytä kuittaamaan. Elämä toki rullaa usein omalla selittämättömää painollaan, mutta ei saa unohtaa sitä, että vapaus merkitsee myös vastuunkantoa. Tässä mielessä Rosa on Bellaa vahvempi nainen.

Subjektit hämärtyvät

Bellan ja Rosan tarinan ohella elokuva kertoo myös Bellan pojan Thomaksen ja Rosan tyttären Renéen tarinan. Lapset ovat eriluonteisia, mutta heidän välilleen syntyy suora sanaton yhteys. He vaistoavat, miten pintakoreudesta huolimatta aikuisten väliset suhteet ajautuvat vähitellen umpikujaan. He reagoivat eri tavoin äitiensä yllättävään ratkaisuun.

"Vastoinkäymisten edessä Renée vetäytyy ja haluaa selvitä yksin. Kun hänen äitinsä katoaa, Renée pakenee metsään ja alkaa elää siellä villin pakolaisen elämää. Thomaksella taas on kyky turvautua ja luottaa muihin ihmisiin ja siksi hän ei koskaan tule kokonaan hylätyksi.", on ohjaaja itse valottanut lapsihahmojensa luonnekuvia.

Loistavista nuorista näyttelijöistä huolimatta Thomas ja Renée jäävät ontoiksi ja etäisiksi. He reagoivat eri tavalla aikuisten elämässä tapahtuviin muutoksiin ja se on hieno ratkaisu, mutta kuitenkin kaksi vahvaa tarinaa on liian paljon yhdelle elokuvalle, sillä juonen subjektit hämärtyvät ja kokonaisuus pirstoutuu. Tätä puutetta korostaa vielä se, että tarinan kertojana on Thomas, joka kertoo lähinnä omasta äidistään. Sekä naiset että lapset kärsivät elokuvassa hiljaa, mutta heidän tunteisiinsa on kuitenkin vaikea päästä sisälle ja se jättää elokuvan sisänsä läheisiltä tuntuvat hahmot lopulta varsin etäisiksi. Ehkä Olssonin olisi pitänyt enemmän keskittyä yhteen selvään tarinaan ilman rönsyilyä. Tässä mielessä Akvaariorakkaus tarjosi eheämmät ja motivoidummat henkilökuvaukset.

Vetovoimaista ajankuvaa

Ihanat naiset rannalla on valmistunut suomalais-ruotsalais-saksalaisena yhteistuotantona runsaalla yhdeksän miljoonan markan budjetilla. Raha on myös käytetty hyvin, sillä 60-luvun alku on elokuvassa eloisasti herätetty henkiin. Silloin eläneille Ihanat naiset rannalla tarjoaakin varmasti monia nostalgisia muistoja: niin autot, talojen sisustus, transistoriradiot, tupeeraukset, Tupperware-kutsut kuin topatut rintaliivitkin henkivät kiihtyvän kulutusjuhlan ensimmäisiä hengästyttäviä askelia.

Kokonaisuus on tietenkin silattu aikakauden pop-musiikilla, suosikeilla kuten Chubby Checkerin "Let’s Twist Again", Leslie Goren "It’s My Party" ja Dusty Springfieldin "I Only Want To Be With You". Elokuva ajankuva huokuu hienosti sitä optimismia ja viattomuutta, jotka vielä saman vuosikymmen loppupuolella saivat monta peruuttamatonta iskua. Muutenkin elokuvan yleisilme on pirteä ja valoisa ongelmallisista ihmissuhteista huolimatta. Lyhyesti sanottuna tervetullut valopilkku kotimaiseen elokuvatarjontaan.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,4 /5 henkilöä