Chef valkokangas

Ohjaaja-näyttelijä Jon Favreau on päättänyt ottaa etäisyyttä ison budjetin Hollywood-elokuvantekoon ja ohjannut pienen sievän draamakomedian kokista, joka jättää hienostoravintolan ja palaa takaisin juurilleen.

Ei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä tajutakseen, että Favreaun itse käsikirjoittama Chef peilaa Iron Man ja Cowboys & Aliens -elokuvistaan tunnetun ohjaajan uraa, joka on ensimmäisen rautamiehen jälkeen ollut laskussa. On tervettä ja kaikin puolin hyväksyttävää, että Favreau päättää hakea ohjaajanuralleen uutta nostetta pienemmällä budjetilla.

Juurikin tästä syystä Chefista haluaisi pitää enemmän. Päähenkilö on Favreaun itse esittämä huippukokki Carl Casper, jonka luovuutta rajoittaa hienostoravintolan omistaja (Dustin Hoffman), joka lupauksistaan huolimatta estää Casperia täyttämästä ruokalistaa kunnianhimoisemmilla aterioilla.

Kun ravintola saa omistajan suunnitteleman menun takia surkean arvostelun kuuluisalta ruokakriitikolta (Oliver Platt), Casper aloittaa twitter-sodan kriitikon kanssa ja vaatii häntä kovasanaisesti palaamaan takaisin ja arvioimaan ravintolansa uudelleen. Omistaja ei kuitenkaan edelleenkään anna Casperin muuttaa ”hyväksi havaittua” ruokalistaa vaan vaatii, että hänen pääkokkinsa kokkaa ainoastaan ”vanhoja hittejään”. Elokuvan allegoriassa Hoffmanin ravintolanomistaja edustaa tyypillistä studiopomoa, joka puuttuu ohjaajien visioihin ja estää todellisen luovuuden toteutumisen pakottamalla megaleffat kaikkia yleisösegmenttejä palvelevaan muottiin.

Riidan päätteeksi Casper päättää turhankin pitkän pohdinnan päätteeksi jättää huippuravintolat. Hän hankkii ruoka-auton ja alkaa valmistaa voileipiä, jotka menevät kuin kuumille kiville. Samalla tämä eronnut työnarkomaani lähentyy myös poikansa Percyn (Emjay Anthony) kanssa ja kipinät vanhan vaimon Inezin (Sofia Vergara) kanssa alkavat jälleen lennellä.

Percyn ansiosta Casperin ruoka-autosta tulee some-ilmiö, mikä on studiomaailman peilauksen lisäksi elokuvan kiinnostavinta antia. Hajuton ja mauton some-sisältö ja työntekijöiden Twitter-tilien valvonta saavat osansa kritiikistä.

Favreau on kertonut kirjoittaneensa Chefin kahdessa viikossa ja – ikävä kyllä – se näkyy. Sivurooleihin on upotettu kuuluisuuksien cameoita, jotka sotkevat kerrontaa ja vievät sinänsä yksinkertaisen tarinan sivuraiteille. Elokuva ei missään vaiheessa määrittele, minkälainen suhde Scarlett Johanssonin Mollylla ja Casper-kokilla on. Alussa Molly on yksi leffan näkyvimmistä hahmoista, mutta sitten hän katoaa yllättäen kuvasta kokonaan ja, aivan yllättäen, Casper huomaakin tuntevansa vetoa entiseen vaimoonsa, jolla on – yllätys, yllätys – myös tunteita Casperia kohtaan. Ihmissuhteet vaatisivat paljon huolellisempaa kirjoittamista, eivätkä Casperin ratkaisut tästä syystä ole täysin sulatettavissa.

Julkkiscameoista Dustin Hoffman on roolitettu täysin väärin. Hoffman vaikuttaa epävarmalta siitä, miten ravintolanomistajaa pitäisi esittää, ja tyytyy itselleen tyypilliseen hajuttomaan ja mauttomaan perusrooliin. Kamalinta elokuvassa on kuitenkin Robert Downey Jr., joka nähdään yhdessä aivan liian pitkässä kohtauksessa.

Favreau on pidettävä näyttelijä, ja tarina on hyväntahtoinen, mutta niin kamalasti kirjoitettu ja kliseisen ennalta arvattava, ettei sitä voi varauksetta suositella. Inhimillistä lämpöä on laitettu mukaan, mutta sitä olisi kaivannut paljon enemmän. Aina tilaisuuden tullen leikataan kokkausmontaaseihin, jotka alkavat nopeasti toistaa itseään. Kaiken kruunaa epäuskottava loppuratkaisu, joka riisuu tarinalta sen viimeisetkin uskottavuuden rippeet.