Mr. Turner valkokangas

Brittiläisen työväenluokan ongelmiin usein keskittyvä Mike Leigh on muutaman kerran kokeillut siipiään nykyajan ulkopuolelle sijoittuvissa elokuvissa. Leighin pukuelokuvat ovat aina olleet henkilökuvien lisäksi ajanjakson suuria virtauksia käsitteleviä kuvauksia. Topsy Turvy – mullin mallin (1999) esitteli brittien kiinnostusta eksotismiin ja sen vaikutusta Gilbert ja Sullivanin klassikko-oopperan, Mikadon, syntyyn. Vera Drake (2004) taas pohtii 1950-luvun naisten asemaa ja aborttioikeuden tärkeyttä. Uusimmalla elokuvallaan Leigh sukeltaa brittiläisen 1800-luvun taidemaailman pyörteisiin ja valosumun mestarin J.M.W. Turnerin asemaan sen keskellä.

Kuninkaallisen taideakatemian villikkojäsen J.M.W. Turner (Timothy Spall) on päässyt urallaan vaiheeseen, jolloin paistattelu julkisuuden valokeilassa on mahdollista. Rikkaiden taiteenystävien ansiosta Turner voi keskittyä maisemien etsimiseen ja jättää taloudellisen puolen isänsä (Paul Jesson) huoleksi. Työlleen intohimoisesti omistautuva mies on valmis uhmaamaan jopa terveyttään löytääkseen oikean valon maalauksiinsa, eikä huomaa takanaan kasvavaa rikottujen sydänten vanaa.

Mr. Turner yhdistää maalarin elämäkertaan 1800-luvun spektaakkelikulttuurin, jossa maalaustaiteen esillepano ja kuratoiminen nousivat tärkeään asemaan taiteen kulutuksessa. Valmiiden taideteoksien ympärille rakennettiin omia esittelyhuoneita valokatoksineen ja maalausten hiominen ei loppunut näyttelytiloissakaan. Lattiasta kattoon täytetyt seinät saivat taiteilijat taistelemaan näyttelytilasta. Sivistyneestä mutta kylmäverisestä henkientaistosta käy esimerkiksi Turnerin huurteinen suhde kollega John Constableen, mikä elokuvassa kulminoituu mainioon visuaaliseen loukkaukseen.

Turner on kulmikas hahmo, jonka kiinnostus ympäröivään maailmaan on vähäinen. Hänen taiteelle heittäytymisensä esitetään enemmän itsekkäänä kuin jalona tekona, mistä osoitukseksi käyvät miestä ympäröivät naiset. He nostavat Turnerista esiin erilaisia näkökulmia. Rakkaudesta isäntäänsä kohtaan riutuva taloudenhoitajatar Hannah Danby (Dorothy Atkinson) on valmis raatamaan vain parin kiltin sanan takia ja Turnerin entinen rakastajatar (Ruth Sheen) heidän tyttärineen on osoitus taiteilijan välinpitämättömyydestä. Toisaalta Turnerin kohtaama leski Sophia Booth (Marion Bailey) tuo miehen elämään lämpöä ja aitoa kumppanuutta.

Timothy Spallin roolisuoritus myrähtelevänä ja piikikkäänä Turnerina on hurmaava. Vastakkaisuuksia täynnä oleva persoona on sujuvasanainen, mutta eristäytyvä mies, joka ei juuri näytä tunteitaan päällepäin. Isän ja pojan välisistä ärähtelyistä on kuitenkin luettavissa syvää lämpöä. Spallin roolityössä englantilaisten romantikkojen kärkikastiin kuuluvasta maalarista esiin kurkistaa konservatiivi, joka pudistelee päätään nuorille prerafaeliiteille ja puolustelee vanhoja mestareita. Hänen innovatiivisuutensa johtuu kiinnostuksesta valoon ja luonnontieteisiin, ei vanhojen maalaustekniikoiden unohtamisesta.

Kun elokuvan aiheena on valon kuvauksen mestari, asettaa se kuvaajalle omat vaikeutensa, mutta Dick Pope on suoriutunut tehtävästä kunnioitettavasti. Hän on tavoittanut Turnerin taulujen värimaailman ja tuonut elämään osan hänen tunnetuimmista teoksistaan. Tarkka kuva ei kuitenkaan lähde tavoittelemaan Turnerin maalauksien unenomaista maisemaa, vaan korostaa taiteilijan maalauksiinsa tuomaa mystiikkaa.

Mike Leighin Mr. Turner on yllättävän kevyt ja kuplivan hauska elokuva, joka vakavoituu vasta elokuvan loppupuolella. Sen sanailu on nokkelaa ja pieni anarkian jyvänen kytee pinnan alla läpi elokuvan. Rakenteeltaan lavea elokuva luottaa Leighin vuosien saatossa kokoamaan vahvaan luottonäyttelijäkaartiin ja keskittyy katoavan ajan kuvaukseen kuten Turnerin työtkin.