Seksikästä musiikkia kuumasta Kuubasta?

Jos elokuvateatteriin menee, voisi luulla näkevänsä elokuvan. Buena Vista Social Club ei ole elokuva. Se on kankaalle siirretty äänilevy - virallisesti dokumentti vanhojen, jo naftaliiniin joutuneiden, työttömien kuubalaisten virtuoosimuusikoiden henkiinheräämisestä. Ja jos Wim Wendersin ohjaamat elokuvat ovat typerryttävän tylsiä, hänen dokumenttinsa on todellinen nuijanukutus. Puolivälissä uni otti minut, ja haaveilin istuvani Sam Raimin elokuvassa. Paluu todellisuuteen oli tyly; freudilaisessa toiveentoteutumassa on aina se vika, että se ei ole totta.

Buena Vista Social Club - © 1998 Artisan Entertainment Teoksessa palloillaan Havannassa, jossa iäkkäät/iättömät kuubalaisgubbet äänittävät vuosikymmenten unohduksen jälkeen Grammy-palkintoon ylettyvälle levylle vanhat hittinumeronsa ja polkaisevat pystyyn menestyksekkään comeback-kiertueen, joka päätyy Carnegie Halliin. Tämän lasarusmaisen tositarinan jeesuksena, levyn tuottajana ja kiertueen järjestäjänä, häärii itse Ry Cooder, joka muodostaa linkin ihailemiensa lattarimuusikoiden ja ohjaaja Wendersin välille. Cooder on aiemmin tehnyt musiikin mm. Wendersin elokuvaan Väkivallan loppu. Paremmin hänet tunnetaan kuitenkin Walter Hillin hovisäveltäjänä, ja Cooderin jäyhä kitara kuullaan monissa Hillin toimintaelokuvissa. Buena Vista Social Club ei kuitenkaan ole toimintaelokuva; voisi väittää sen visuaalisesti koostuvan pysäytyskuvista.

Musiikkinumeroita pilkutetaan dokumentissa muusikoiden haastatteluilla. Lähikuvat viipyilevät sielukkuutta tavoitellen sikarinkrääsän ympäröimillä, ahavoituneilla mieskasvoilla. Okei, musiikki taukoaa hetkeksi... Mitä nämä patriarkat haluavat sanoa? Mieleen jää se, että yhden yön romanssia ei voita mikään, sillä "sitä ei voi rahalla ostaa" - outo ajatus. Ja se, että vaikka yli seitsemänkymppisellä miehellä on jo viisi lasta, hän haluaisi vielä kuudennen. Viriiliys suorastaan suhahtelee kankaalta.

Buena Vista Social Club - © 1998 Artisan Entertainment Kappaleiden sanoituksetkaan eivät paljoa paremmaksi pistä. Mielestäni laulujen sanoja ei saisi koskaan suomentaa elokuvissa, sillä tilarajoitteisessa käännöksessä monet hyvätkin ideat banalisoituvat. Buena Vista Social Clubin teatteriversiossa on laulutkin suomennettu, mutta tällä kertaa banaaliudesta ei voi kokonaan syyttää vain kääntäjää. Kappaleen aiheeksi kelpaa vaikka se, että joku on mennyt kemmi suussa nukkumaan ja äkkiä onkin koko makuukammari tulessa: "Tulan makuuhuone palaa!Tulta! Tulta! Soittakaa palokunta!" (toistetaan 20 kertaa). Toisessa sanoitushelmessä homman nimi on se, että tyttö ja poika ovat kahdestaan peltotöissä: "Tytön takapuoli tärisi, ja siitäkös Cha Cha kiihottu." Tämänkö vuoksi Buena Vista Social Clubin musiikkia on mainostettu "seksikkäänä ja muhevana"? Muhevia olivat vain soittajien rauhalliset kaljamahat.

Jos pidät latinorytmeistä tai Buena Vista Social Club -levystä, voivat korvasi nauttia ehkä tästä dokumentistakin. Jos mielessäsi on kuitenkin lähinnä viettää elokuvailtaa, tulee urea kirvelemään pupilleissasi vielä pitkään sointujen jo vaimennettua.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 7 henkilöä