Sydän vieraassa talossa valkokangas

Kun elokuvan katsomiskokemusta voi kiinnostavuudessa verrata puhelinluettelon lukemiseen, ei ole liiemmälti sijaa ylistyslauluille. Kirjailija Edith Wharton voitti ensimmäisenä naisena Pulitzer-palkinnon vuonna 1921 teoksellaan The Age of Innocence, josta Martin Scorsese teki elokuvankin vuonna 1993. Tämä teos lienee nykykatsojille tunnetuin Wharton-filmatisointi. Hänen kirjoistaan on tehty useita elokuvia, lähinnä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Nyt Suomen ensi-iltansa saavan The House of Mirthinkin ensimmäinen elokuvasovitus tehtiin jo vuonna 1918 Albert Capellanin toimesta. Ilmeisesti yläluokan tyhjänpuhuvassa elämässä on vielä lähes sata vuotta myöhemminkin imua, kun valkokankaalle edelleen saatetaan tunkkainen pukudraama.

Sydän vieraassa talossa on kertakaikkisen tylsä soperrus. Yläluokan suihkuseurapiireissä sukkuloiva suttura Lily Bart (Gillian Anderson) ei tohdi alentua tyrkyllä olevien miehien kosintayrityksiin, vaan haluaa olla itsenäinen keimailija. 1900-luvun alun ympyröissä omapäisen naisen asema ei ole helppo ja umpimielisessä seurapiirissä loka alkaa lentää helpolla. Kuinka traagista. Missä määrin 2000-luvun veroehdotuksen tarkistajaa lienee kiinnostavan menneen ajan haihattelija, joka joutuu luokkansa hylkäämäksi ja rahattomana elättämään itsensä jopa työllä. Moiselle kohtalolle ei juuri sympatiapisteitä heru.

Joitakin vuosia sitten elettiin Jane Austen -filmatisointien buumia. Toivon mukaan Sydän vieraassa talossa -haukottelun myötä emme joudu kärsimään mistään suureellisesta Wharton-filmatisointien buumista. Ang Leen ohjaama Austen-elokuva Järki ja tunteet (1995) kuvasi jo yläluokan vähävaraisten naisten naimayrityksiä parempaan elämään. Leen teokseen nivoutui kiintoisaa persoonallisuutta ja siihen verrattuna Terence Daviesin Sydän vieraassa talossa on todella turhanpäiväinen tylsyyden ylistys, jota eivät pelasta edes kohtauksissa pöyristyttävällä tavalla pökkelöivät näyttelijät.

Pukudraaman pääosaan valjastetulla Gillian Andersonillakin on paha uskottavuusongelma. Tällaisella näennäisellä kärsimysroolilla hän ei ainakaan kykene karistamaan harteiltaan Salaisissa kansioissa katsojia määrätietoisuudellaan lumonneen Dana Scullyn viittaa. Tämä lienee yleisempikin suosittujen tv-sarjanäyttelijöiden taakka. Nytkin jokaisessa kohtauksessa lähes odotti, milloin David Duchovnyn tulkitsema Fox Mulder ilmestyy pölyttyneiden kulissien takaa virnuilemaan Andersonin rinnalle FBI-lätkä rinnassa.

Sydän vieraassa talossa edustaa sitä draaman lajityyppiä, josta aika alkaa olla jo väistämättömästi ajanut ohi, varsinkin kun mitään temaattista kiinnekohtaa nykyisyyteen ei ole edes haettu. Kun tyyli, laatu ja persoonallisuus puuttuvat, ei elokuva voisi enää juuri vähempää kiinnostaa.