Alita: Battle Angel valkokangas

Alita: Battle Angel on tehnyt pitkän matkan valkokankaille. Suosittuun manga-sarjakuvaan perustuva tarina taistelukyborgista, jolla on teinitytön olemus, oli jäädä kokonaan tuotantohelvettiin, kunnes elokuvaoikeudet omistanut ja käsikirjoituksen tehnyt James Cameron päätti keskittyä yksinomaan Avatar-elokuviinsa. Hän delegoi ohjausvastuun kollegalleen Robert Rodriguezille, joka tarttui Cameronin käsikirjoitukseen.

Rodriguez on tunnettu epätasaisen omintakeisesta ja auteurisesta elokuvatuotannostaan. Kohtuullisen pienet budjetit ja indie-henkinen tuotanto ovat mahdollistaneet sen, että Rodriguez on vastannut ohjauksen lisäksi lähes kaikesta muusta kuten kuvauksesta, käsikirjoituksesta, kamerankäytöstä, säveltämisestä, suunnittelusta ja niin edelleen. Rodriguezin oman kiteytyksen mukaan ongelmanratkaisuun on käytetty luovuutta eikä rahaa.

Nyt Rodriguezilla on ollut käytössään kosolti rahaa, mutta luovuutta on rajoitettu, sillä kokonaisvaltaisemman osallistumisen sijasta hän on keskittynyt tiukasti vain ohjaamiseen. Hänen pätevyytensä riittää toteuttamaan Cameronin valmiiksi laatiman näkemyksen. Mitään omaa hän ei siihen kuitenkaan tuo, ja ongelmatkin on pitkälti ratkaistu rahalla ja Wetan efektipajassa.

Tietokoneista onkin saatu irti hienoa jälkeä. Alita: Battle Angelin visuaalisesti virtaviivainen, sopivan rosoiselta näyttävä maailma päihittää suurimman osan kilpailevista tietokoneluomuksista. Tätä parempaa tehostejälkeä ei 200 miljoonalla dollarilla saa. Rahat on käytetty CGI-kuorrutukseen ja fotorealistisiin hahmoihin niin tehokkaasti, että monet vielä isomman budjetin blockbusterit jäävät kauas jälkeen.

Erityisesti päähenkilö Alitan (Rosa Salazar) nukkemainen ulkomuoto jättisuurine silmineen on mestarillista työtä, sillä se on vain häviävän hetken ajan vieraannuttavan mangahenkinen. Sen jälkeen Alitan olemus loksahtaa kohdalleen. Alita on toteutettu kokonaan digitaalisesti, mutta isoin kiitos hahmosta kuuluu silti mocap-näyttelijä Rosa Salazarille, jonka inhimilliseen tulkintaan ja tunnerekisteriin digihahmo pohjautuu. Elokuvan parhaimmat ja herkimmät hetket ovat arkisia hetkiä, kuten Alitan hurmaavat ensikokemukset suklaalevyn syömisestä tai suurisilmäinen ihmetys katujen vilinästä.

Tarinan alku uuden kehon saavasta kyborgitytöstä ja ihmisyytensä metalliosiin vaihtaneista palkkionmetsästäjistä on myös temaattisesti kiinnostavinta antia, joka olisi ansainnut enemmänkin huomiota. Kehoidentiteetin käsite saa uusia merkityksiä, kun kuka tahansa voi olla lähes minkälaisessa kehossa tai muodossa tahansa. Kasvatti-isän hoivissa olevan Alitan voi mieltää naispuoliseksi Pinokkioksi, mutta toisaalta hän on myös jonkun toisen rakentama Frankensteinin olento, sisimmässään viaton mutta tuhoisiin tekoihin pystyvä.

Sääli vain, että samaistuttavat tunneilmaisut ja mahdollisuudet syvempien teemojen käsittelyyn jäävät toimintakeskeisen juonenkuljetuksen jyrän alle. Varsinkin elokuvan jälkipuolisko on jatkuvaa taistelu- ja takaa-ajokohtausta toisensa perään. Kyborgien CGI-mättö on näyttävää, mutta se on kliinistä ja steriiliä ilman inhimillisiä tekijöitä tai persoonallisuutta.

Alitan maailma kärsii myös muista kliseisistä konventioista. 2500-luvun tulevaisuus on moneen kertaan nähty, kuultu ja tehty postapokalyptinen dystopia, jossa köyhälistön helvetti on maan päällä ja tavoiteltu taivas korkealla yläilmoissa olevassa taivaskaupungissa. Vertauskuva ei enää suoremmaksi mene, kun alamaailman iso kiho Vector (Mahershala Ali) lainaa Miltonin Luciferia ja kertoo olevansa mieluummin hallitsija helvetissä kuin palvelija taivaassa.

Ongelmat eivät sinänsä ole uusia James Cameronin käsikirjoituksille. Cameronin visiot ovat aina ulkoisesti komeita ja efektiteollisuutta rajusti eteenpäin vieviä mutta usein henkilöhahmoiltaan onttoja ja kerronnallisesti latteita. Cameronin suurin puute on yksioikoisuudessa ja syvyystasojen puutteessa, joista moni hänen teoksistaan on kärsinyt. Näppärän agenttiparodian True Liesin (1994) ohella Cameron on urallaan tehnyt kokonaisvaltaisesti ansioituneita ja lajityyppejä uudistavia teoksia vain kaksi, ensimmäisen The Terminatorin (1984) ja Aliensin (1986). Muut teokset nojautuvat lähinnä tehostenerouteen ja visuaaliseen loistokkuuteen tarinallisen sisällön ollessa heikointa antia.

Rahaa takovien Hollywood-blockbustereiden tekijänä Cameron on silti alan mestari ja oletettavasti sekä hän että Rodriguez voivat nauraa matkalla pankkiin jatko-osia suunnitellessaan. Jatko-osien ehdoilla elokuva onkin tehty, sillä sen pääjuoni jätetään franchise-hengessä pahasti kesken tulevia osia odottamaan. Alita: Battle Angelin draaman kaaressa ei ole riittävää sulkeumaa, joka tekisi siitä itsenäisen elokuvan.