1408 valkokangas

Ruotsalainen Mikael Håfström on ansioitunut ja monitahoinen ohjaaja, jonka elokuva Pahuus (2003) pääsi aikanaan yhdeksi Oscar-kisaajaehdokkaaksi parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa. Samalla aukesivat ohjaajalle portit isompiin ympyröihin, rapakon taakse. Keskinkertainen trilleri Derailed (2005) oli vasta lämmittelyä, nyt vuorossa on itse Kuninkaan eli Stephen Kingin teoksen filmatisointi.

1408 perustuu samannimiseen Kingin novelliin, joka julkaistiin kokoelmassa Maantievirus matkalla pohjoiseen (2003). Elokuva on samalla laskujeni mukaan 77. King-filmatisointi, jos tv-sarjat ja jatko-osat lasketaan mukaan. Määrä ei aina ole korvannut laatua, tosin tästä ei ole syyttäminen ensisijaisesti Kingiä, joka on pahimmillaan joutunut oikeusteitse vaatimaan nimensä poistamista pahimmista räpellyksistä ja tarinoiden väärinkäytöstä.

Vastapainoksi Kingin kynästä lähteneistä tarinoista on syntynyt myös erittäin merkittäviä ja laadukkaita elokuvia. Hohdon (1980) kaltaisten kauhuelokuvien klassikoiden lisäksi tuloksena on ollut elokuvan The Shawshank Redemption (Rita Hayworth – avain pakoon, 1995) kaltaisia mestarillisia draamaelokuvia. Kyseinen elokuvahan majailee muun muassa IMDb:n listalla kakkospaikalla, heti Kummisedän jälkeen.

Paineet King-filmatisointien suhteen ovat siis kovat kumpaankin suuntaan, mutta Håfström tekee hyvää ja persoonallista jälkeä. Håfströmin ansiot ovat erityisesti henkilöohjauksessa, mikä on elintärkeä asia puhuttaessa elokuvasta, jossa hyvässä vireessä oleva John Cusack pitää synkkää yksinpuheluaan lähes koko elokuvan keston ajan, miltei reaaliaikaisten tapahtumien myötä.

Cusackin esittämä Mike Enslin on tyttärensä traagisesta kuolemasta katkeroitunut ex-laatukirjailija, joka henkensä pitimiksi kirjoittaa populistista kirjasarjaa kummitustaloista ja -huoneista. Kyyninen Enslin saa vinkin newyorkilaishotellin pahamaineisesta huoneesta 1408, jossa on kuollut kymmeniä ihmisiä viimeisten vuosikymmenien aikana. Huone on pysyvästi suljettu, eikä hotellinjohtaja Olin (Samuel L. Jackson) päästä sinne ketään yöksi, kunnes Enslin uhkaa oikeusjutulla.

Perinteinen kummitushuoneasetelma on saanut Kingin käsissä ilkeitä lisävivahteita, ja Håfström ottaa kaiken irti huoneen miljööstä. Huone 1408 on kuin ylimääräinen henkilöhahmo. Tunnelmanluojana on myös taiten toteutettu äänimaailma sekä The Carpentersien We’ve Only Just Begunin kaltaisten kappaleiden osuva käyttö. Håfström ei myöskään aliarvioi katsojiensa älyllistä käsityskykyä eikä väännä Enslinin vaikean isäsuhteen kaltaisia asioita rautalangasta.

Elokuvan budjetti ei ole ollut Hollywood-mittapuun mukaan valtaisa, mikä on pakottanut tekijät tuoreisiin ja kekseliäisiin ratkaisuihin Nykyisenä gornografisen kidutuskauhun ja mässäilyn aikakautena on ilahduttavaa todeta taas kerran, että vähemmän on lähes aina enemmän. Se, mitä ei näytetä, tai se mikä näkyy vain vilaukselta, on paljon tehokkaampi elementti kuin sammiolliset verta ja ison rahan efektipaljous.

Hyvin rytmitetyn teoksen intensiteetti laskee kuitenkin loppua kohden jonkin verran, sillä Enslinin ex-vaimon (Mary McCormack) tuominen kuvioihin sekä vedenpaisumuksen lailla eskaloituvat kummittelut surffaustrippeineen rikkovat hieman vainoharhaista, yksinäistä ja klaustrofobista tunnelmaa. Tarina kantaa kuitenkin lopulta hyvin perille, ja "epäonnen luvun" kekseliäät esiintymiset - 1+4+0+8=13 - antavat päänvaivaa myös symboliikasta kiinnostuneille.