Avaruuspeikon paluu

Kaksikymmentä vuotta sitten Steven Spielbergin nimeen oli helppo vannoa. Miehellä oli takanaan sellaiset hitit kuin Tappajahai (1975), Kolmannen asteen yhteys (1977) ja Kadonneen aarteen metsästäjät (1981). Ei siis ihme, että vuonna 1982 ilmestynyt E.T. the Extra-Terrestrial veti miljoonat katsojat teattereihin ihmettelemään, mitä valloittavaa ohjaajanero oli taas saanut aikaan.

© 1982/2002 Universal StudiosE.T. oli ja on yhä mitä ihastuttavin tarina maahan hylätystä avaruusolennosta, joka ystävystyy pienen Elliot-pojan kanssa. Oudon näköisen taapertajan hahmo on ehkä hellyttävin muukalainen, joka on elokuvissa laskeutunut planeetallemme. Ehkä hieman liiankin mieto monien makuun. Siis jotain aivan toista kuin ne hirviöt, joita yleensä leffanikkarit hakevat avaruuksista kiusaksemme. E.T. edustaakin sitä harvalukuista joukkoa alieneita, jotka eivät saavu tänne valloittamaan tai joita ei planeetan edun vuoksi tarvitse räjäyttää päreiksi.

© 1982/2002 Universal StudiosPositiivisuus paistaa tarinan pohjalla yhä kirkkaana. Mutta tämän 20-vuotisjuhlajulkaisun yhteydessä taustaa saastuttaa myös inha rahastuksen katku. Spielbergin elokuvaan tekemät korjaukset ja lisäykset eivät elokuvaa pysty pilaamaan, mutta niiden oikeutus tai edes tarpeellisuus on kyseenalainen. Käsiaseiden muokkaaminen kännyköiksi tai dialogin muuttaminen poliittisesti korrektiksi on jotain aivan käsittämätöntä kyyristelyä amerikkalaisen hyssyttelymentaliteetin edessä. Jos Spielberg näin halusi tehdä E.T.:stä jotenkin kiltimmän tai lapsille sopivamman niin toisinpa kävi. Nyt ei jää pienimmillekään epäselväksi, minkä perässä se Spielbergin setä oikein on. Aivan toinen juttu on sitten se, että samainen setä halusi katsomoihin myös esimerkiksi pohjolan lapsikatsojat vaatimalla elokuvansa dubattavaksi maan omalla kielellä. Tämänkin asian hyväntahtoisuutta saanee epäillä. Videolta tosin onneksi löytyy myös alkuperäiskielinen versio.

Vaikka pyhä kiukku valtaakin noiden asioiden tiimoilta mieleni, se ei poista sitä tosiasiaa, että pidin edelleen E.T.:stä. Asia vain vähensi elokuvan pallukat neljästä kolmeen. Tuosta ei taida edes herra Spielberg pahasti huolestua, vaikka teatterikierroksella tämä uusi juhlapainos floppasikin ihan komeasti.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,4 / 7 henkilöä