Puuttuvien äänten metsästys

Amerikan sisällissotaa on kuvattu yleensä taistelutantereilta tai kotirintaman tarinoiden kautta. Omaisten tai sotatovereiden menetys on ollut tunteisiin vetoavaa draamaa ja politiikka on elokuvissa läsnä kaukaisena ideaalina, jonka puolesta taistella. Elokuvia löytyy rintaman kummaltakin puolelta, Cold Mountainista (2003) Gloryyn (1989), mutta ne eivät yleensä ole lähteneet tutkimaan poliittista kädenvääntöä, jota orjuuden kieltävän perustuslakilisäyksen läpi vieminen vaati. Steven Spielbergin Lincoln ottaa kiinni juuri tästä aiheesta ja vie katsojansa keskelle poliittisia vehkeilyitä, keskelle aatteiden välistä taistoa.

LincolnAmerikan sisällissota on kestänyt jo neljä vuotta ja sodan runteleman maan kansalaiset sekä päättäjät ovat valmiita tekemään suuria muutoksia. Kansalaisten rakastama presidentti Abraham Lincoln päättää lähteä ajamaan hanketta, joka tekisi orjuuden laittomaksi, mutta samalla saattaisi vahingoittaa hänen suosiotaan. Yhtenäisen rintaman kasaaminen on vaikeaa, sillä vastustajia hankkeelle löytyy niin demokraattipuolueesta kuin omistakin joukoista. Sodan loppu häämöttää, mutta jos kansalaisoikeuksia ei saada ajettua läpi ennen rauhaa, ei niiden toteutumiselle ole mitään takeita. Lincolnin vanhimman pojan värväytyminen sotilaaksi tuo presidentille myös omakohtaisen syyn toivoa pikaista rauhaa.

Tony Kushnerin käsikirjoitus nostaa esille moninaiset äänet, jotka olivat vaikuttamassa perustuslakilisäyksen syntyyn. Orjuus oli kysymys, joka jakoi poliitikkoja puolueesta riippumatta. Lisäyksen toivottiin tuovan rauhaa ja se nähtiin poliittisena naulana konfederaation arkussa. Kysymys tasavertaisuudesta oli enemmänkin juridinen kuin eettinen. Toisaalta lakia myös vastustettiin, koska se jätti entiset orjat vaille kansalaisoikeuksia, kuten äänioikeutta, ja siten tarjosi demokraattien mielestä vain kosmeettista parannusta ihmisten oloihin. Kushner on pystynyt tekstissään tasapainottamaan eriävät mielipiteet sekä poliittiset lehmänkaupat ja löytää poliittisesta valtapelistä jopa sorkinmaista huumoria. Kushnerin teatteritausta kuitenkin paistaa elokuvan tekstistä voimakkaasti esiin ja tekee kuvallisesta kerronnasta paikoitellen staattisen.

LincolnLincoln onkin parhaimmillaan juuri senaattoreiden vilkkaissa väittelyissä ja lobbareiden suunnitelmissa äänten ostoreissuissa. Kursnerin kirjoittama dialogi on terävää ja tuo paikoin mieleen West Wingin tai Amerikan presidentin (1995). Juoni heittelee kuitenkin helposti soljuvasta poliittisesta komiikasta vakavaan perhedraamaan. Monien risteilevien tarinoiden joukosta olisi voinut karsia pois turhaa. Presidentin omakohtainen tarina ei eroa vanhemmista historiallisista henkilökuvista, ja se hidastaa välillä tarinankerronta reilusti. Ajatus yksityisen ja julkisen tarinan yhdistymisestä tuntuu välillä hieman päälleliimatulta. Vaikka Lincoln onkin hienosti tehty elokuva, se ei täysin pysty poistamaan jäykkää historiallisen elokuvan ilmapiiriä.

Laatua takaamassa on vakuuttava näyttelijäkaarti. Jopa pienissä rooleissa nähdään kovan luokan niminäyttelijöitä Joseph Gordon-Lewittistä David Strathairniin. Sivuosistaan useita ehdokkuuksia keränneet Sally Field ja Tommy Lee Jones tekevät hienoa työtä, ja erityisen mielenpainuva onkin hahmojen välinen napakka keskustelu Lincolnin juhlavastaanotolla. Oman koomisen lisänsä elokuvaan tuo äänilobbaritrio, josta erottuu erityisesti James Spaderin esittämä W.N. Bilbo.

LincolnLincolnin roolissa nähtävä Daniel Day-Lewis tekee selkeäviivaisen ja kauniin suorituksen. Se on pienieleinen ja hiljainen roolityö, jossa välillä unohtaa katsovansa Day-Lewisia. Lincolnin kuvauksessa on pitäydytty myyttisen ikonin rakentamisessa. Hänet on usein valaistu vain osittain tai kuvattu siluettina. Day-Lewis tuo kuitenkin lämpöä Lincolnin hahmoon ja näyttää katsojille sen sisäisen taistelun, johon presidentti joutuu.

Moittimisen sijaa ei Lincolnissa oikeastaan ole. Se on mallikkaasti tehty ja elokuvan puolesta puhuu se, että yli kaksi ja puoli tuntia virtaa kohtuullisen nopeasti eteenpäin. Epookkisotaelokuvien joukosta Lincoln erottuu edukseen kiinnostavalla näkökulmalla, mutta sitä vaivaa lievä mahtipontisuus ja teatraalisuus. Vaikka uudistuksia perinteisiin elämäkertaelokuviin onkin tehty, Lincoln on kuitenkin aika varman päälle pelattu henkilökuva, mikä näkyy suuresta Oscar-ehdokkuuksien määrästä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 8 henkilöä


Powered by Preview Networks