Nostalgiaviihdettä

Nostalgia ja retroilu ovat kovasti muodissa. Tämän päivän keski-ikää kolistelevat muistelevat mieluusti nuoruusaikojaan, jolloin kiusana ei ollut kännykkää eikä aikaa haaskaantunut sähköposteihin ja sosiaaliseen mediaan. Musiikkikin oli parempaa tai ainakin ymmärrettävämpää. Muistelu on kivaa, kun ei vahingossakaan harhaudu haikailemaan kasariajan tukka- ja vaatemuotia. Ihmiset olivat silloin oikeasti rumia.

Vuonna 85Kasarinostalgian suosiosta kertoo paljon se, että ajan manserockin ympärille kyhätty musikaali pyöri Tampereen Työväen Teatterissa täysille saleille vuosia. Yli kaksisataatuhatta katsojaa on ollut vankka pohja elokuvasovituksen tekemiselle. Mukaan saatiin houkuteltua musiikkielokuvia ennenkin tehnyt Timo Koivusalo. Elokuvamusikaalin sijaan Vuonna 85 muotoutuikin Koivusalon elokuvantajulla tehdyksi romanttiseksi komediaksi, jonka ääniraita on kyllästetty manselaisella suomirokilla.

Timo Koivusalo on varsin mutkattomasti täyttänyt Ere Kokkosen ja Spede Pasasen jälkeensä jättämän aukon suomalaisessa elokuvassa. Monen mielestä suomalainen puskafarssi olisi saanut painua jo unholaan, mutta tosiasia on, että näitäkin elokuvia tarvitaan. Rikkaassa elokuvakulttuurissa elokuvia tekevät myös ne, jotka kykenevät tavoittamaan kansan syviä rivejä. Näiden elokuvien tasosta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ainakin ne ovat itselleen ja katsojilleen rehellisempiä kuin Hollywoodista lainatun tuotantomankelin läpi veivattu kotoinen ihmissuhdemoska.

Vuonna 85Vuonna 85 kertoo Tommin (Reino Nordin) ja Karoliinan (Malla Malmivaara) melkein mahdottomasta suhteesta. Taustalla suhaavat Tommin vekkulit duunarikaverit, joista yksi heittää työhanskansa konepajan tiskiin ja perustaa menestyvän yökerhon.

Farssin puolelle ryöpsähtävän komedian suurin ongelma on siinä, ettei se kamalan vaate- ja tukkamuodin esittelyä enempää kykene kertomaan mitään 1980-luvusta. Kasariajan Tampere on pelkkä nostalginen kulissi tarinalle, jonka olisi yhtä hyvin voinut sijoittaa vaikkapa vuoden 2012 Nakkilaan. Taustalla olisi voinut soida sama musiikkikin, sillä Eppujen, Popedan ja Juicen biisit eivät ole kadonneet radiosoitosta vieläkään. 1980-luvun yhteiskunnasta tai tamperelaisesta musiikkimaailmasta elokuva ei kerro mitään. Juppikauden nousuhuuma mahtuu yhteen sivulauseeseen.

Vuonna 85Vaikka yhteiskunnallisesti syvätarkka analyysi kasariajan työväen kaupungista on tuskin ollut elokuvantekijöiden kiikarissakaan,  ajankuvan varaan olisi voinut rakentaa paljon enemmän. Nyt on luotettu vain nostalgian kepeään pintaan. Tämä on sikäli sääli, sillä uskottavaan ajankuvaan on lavastuksen ja puvustuksen osalta panostettu. Popedan rantakeikkakin menee melkein täydestä kasariajasta siltä osin kuin kamera malttaa pysyä Pate Mustajärvessä. Mies kun ei ole vuosien varrella muuttunut juuri mihinkään. Moni keski-ikäinen olisi varmasti kiinnostunut tietämään, mitä naamarasvaa Pate käyttää.

Kasarikohelluksen tunnelmanluojina häärivät luottoveikot Heikki Silvennoinen, Jari Salmi ja Jussi Lampi. Heidän luonnikkaasti överiksi vetämiään edesottamuksia katsoo lähes missä ylöspanossa tahansa. Elokuvan arvoa nostaa myös se, että jos en Koivusalon tuotantoa aivan väärin muista, Vuonna 85 jää elokuvahistoriaan ensimmäisenä Koivusalo-elokuvana, jossa paljasta pintaa näkyy eroottisessa merkityksessä.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,3 / 3 henkilöä



Lue myös