Universaali ja ajaton

Suomen kuuluisin mielipidevanki Arndt Pekurinen (1905–1941) eli lyhyen kiihkeän elämän, eikä tinkinyt elämänkatsomuksestaan yhtään. Kun hän kieltäytyi pukemasta sotilasasua ja lähtemästä joukkojen mukana etulinjaan, hän joutui maanmiestensä teloittamaksi.

Ville Suhosen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva Ikuiseen rauhaan kertoo tämän aseistakieltäytyjän ja sodanvastustajan tarinan. Se on kuvaus ihmisestä, jolle rauhan edistäminen on kaikkein tärkeintä ja joka joutuu sen vuoksi maanmiestensä teloittamaksi 5.11.1941.

Arndt Pekurinen puhui väkivallattomuuden, aseistakieltäytymisen ja rauhan puolesta, ja sai tukea toiminnalleen ympäri maailmaa. Hänen maailmankatsomuksensa törmäsi Suomessa aikakauden nationalistiseen ja militaristiseen ilmapiiriin. Häntä pidettiin häirikkönä, petturina ja maskuliinisuuden irvikuvana. Elokuva on kertomus mielipiteidensä vuoksi vainotusta ihmisestä ja nuoren itsenäisen Suomen heikosta sietokyvystä toisinajattelijoita kohtaan.

Miksi ihmisiä teurastetaan, jos heitä ei syödä, hän sanoi usein perustellessaan aseistakieltäytymistään.

”Antisotaelokuva” ja kommentti isänmaallisuuteen

Pekurinen ja hänen kohtalonsa olivat pitkään unohduksissa, kunnes Erno Paasilinna kirjoitti Pekurisen elämäkerran Rohkeus: Arndt Pekurisen elämä ja teloitus (Otava 1998). Seppo Parkkinen kirjoitti kirjan pohjalta näytelmän Sodankieltäjä, jonka ensiesitys oli Espoon kaupunginteatterissa 2002. Kirjan ja näytelmän ansiosta Pekurinen nousi jälleen kansalliseen tietoisuuteen.

Kun Ville Suhonen luki elämäkerran, hän alkoi suunnitella Pekurisesta elokuvaa. Ensin fiktiota, mutta kun muutkin suunnittelivat samaa ja saivat tukea käsikirjoituksen kirjoittamiseen, Suhosen suunnitelmat tyssäsivät. Elokuva muuttui Suhosella dokumentiksi ja neljä vuotta sitten hänelle näytettiin vihdoin ”vihreää valoa”, ja tekeminen alkoi. Muiden yritykset olivat kariutuneet. Ikuiseen rauhaan on ensimmäinen Arndt Pekurisesta valmistunut elokuva.

Pekurisen viimeisistä vaiheista on kirjoitettu ja keskusteltu vuosikymmeniä. Dokumenttielokuva hänestä ei kuitenkaan voi keskittyä vain hänen viimeisiin vaiheisiinsa. Tämä on ”antisotaelokuva”, ja samalla myös kommentti isänmaallisuuteen, joka Suomessa liitetään edelleen ensisijaisesti sotahistoriaamme ja jonka sankareita ovat toisia tappaneet ihmiset.

Pekurisen pasifismin merkitys oli huomattava. Hän sai tukea kansainväliseltä rauhanliikkeeltä ja hänen puolestaan vetosivat monet merkkihenkilöt, kuten Albert Einstein, Henri Barbusse, Romain Rolland, Bertrand Russell ja H.G. Wells. Eri puolilla Eurooppaa älymystön ja sivistyneistön piirissä propagoitiin aseistariisunnan ja rauhan puolesta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Pekurisen ehdottomuuden seurauksena syntyi lopulta siviilipalveluslaki vuonna 1931, niin kutsuttu Lex Pekurinen.

Pekurinen kieltäytyi aseista, koska vastusti väkivaltaa kaikissa muodoissaan. Hänen ehdottomuutensa oli johdonmukaista: hän halusi muutoksen lakiin. Uusi siviilipalveluslaki, niin sanottu Lex Pekurinen, tulikin voimaan 1931, mutta se ei ollut voimassa sodan aikana. Pekurisen ehdottomuus ei pettänyt tästäkään huolimatta.

Pekurinen oli näkyvä sodanvastustaja, mutta hallitus onnistui omalla linjallaan vaientamaan kansainvälisen rauhanliikkeen näkyvyyden ja julkilausumat. 1930-luvun kulkiessa kohti loppuaan hän näki edessään vain tuhon enteet.

Kyseenalaistaa käsityksiä

Suhonen näyttää Arndt Pekurisen ensisijaisesti ihmisenä, ei vain viranomaisten kautta nähtynä. Ikuiseen rauhaan on yksilötarina miehestä, joka uskoo muuttavansa maailmaa, mutta käy samalla kamppailua sisimmässään siitä, mitä hänen tekonsa tulevat merkitsemään hänen läheisilleen, vaimolleen ja lapsilleen. Yksilötarinan rinnalla asettuvat vastakkain suomalainen nationalismi ja militarismi rauhanliikkeen ja aseistakieltäytyjien kanssa.

Vaimo Aleksandra jakoi miehensä huolet ja vastoinkäymiset, mutta ei voinut niihin juuri vaikuttaa. Aleksandran, Säde-tyttären ja Pekurisen läheisesti tunteneiden muistot heräävät eloon dokumentin selostusteksteissä. Ne perustuvat autenttisiin haastatteluihin, kirjeisiin ja runsaaseen arkistomateriaaliin. Myös muun muassa vuodenajat ja aito sade rakentavat osaltaan draamaa; välittävät hyviä ja huonoja hetkiä.

Tässä elokuvassa, kuten muissakaan Suhosen elokuvissa ei ole historioitsijoita tai muita asiantuntijoita, koska hän ei halua helppoja ratkaisuja. Hän rekonstruoi tapahtumat kuin ne tapahtuisivat tässä ja nyt.

Suhonen kyseenalaistaa käsitykset, että Arndt Pekuriselle kävi kuten kävi, koska aika oli silloin toinen tai koska sodassa vallitsevat toiset lait.

Pekurisen tarina on universaali ja ajaton. Hänet tuomittiin vankeusrangaistuksiin, koska valtio oli tehnyt sen helpoksi ja hänet teloitettiin, koska päätösten takana olleet ihmiset olivat näin tarkoittaneet. Käskyketjuilla armeijan sisällä peitettiin vastuut, eikä ketään voi syyttää.

Pekurinen leimattiin omana aikanaan suureksi pelkuriksi, mutta tänä päivänäkin aseistakieltäytymiseen liitetään samanlaisia miehisyyden menettämisen määritelmiä. Kieltäytyminen vaatii yhä edelleen rohkeutta, ympäri maailmaa.

 Pekurisen kohtalo todelliseksi

Pekurisen kohtalo on traagisempi kuin Suhonen oli luullut. Elokuvan myötä se tuli konkreettisemmaksi. Erityisen traagiseksi sen tekee esimerkiksi se, että rauhan aate meni kaiken muun yläpuolelle Pekurisen toimissa. Hän näki väkivallan ja sotaisuuden vuosikymmenen kasvot ja oli onnellinen jo siitä, ettei joutuisi tappamaan ketään. Lopulta hän joutui kuitenkin pettymään, kun rauhanliike ei saanut ilmaa siipiensä alle. Pekurinen koki itsekin olevansa turha uhri. Hänelle elämä oli lopulta suuri pettymys.

Suhonen yllättyi siitä, että vaikka Pekurisen nimi ja Lex Pekurinen tiedetään, ja vaikka Pekurinen sijoittui 54:nneksi Yleisradion Suuret suomalaiset-ohjelman äänestyksessä vuonna 2004, hänen elämäänsä ei tunneta kovin hyvin.

Tapahtumat 80 vuoden takaa ovat tuttuja tänäänkin eri puolilla maailmaa väkivallan, yltyvän militarismin ja sotien vaikutusten repiessä ihmisten elämää. Kansalaistottelemattomuutta ja mielenilmauksia pidetään vouhotuksena ja niitä arvostellaan, ja sosiaalinen media voimistaa kaikkea.

Lue myös