Metsän tarina valkokangas

Kotimainen luontodokumentti Metsän tarina on harvinaisuus elokuvateattereiden ohjelmistossa. Tuottaja Marko Röhr avasi elokuvan lehdistönäytöksen kertomalla, että edellisen kerran suomalainen luontodokumentti on päässyt teatterilevitykseen liki 50 vuotta sitten. Ilmeisesti Röhr tarkoitti Veikko Korkolaisen ja Pellervo Rantalan kuvaamaa Luonnon kätköissä (1963).

Metsän tarina kertoo suomalaisen aarniometsän eläimistöstä. Linnut ovat pääroolissa, mutta myös nisäkkäitä on päästy tarkkailemaan melko läheltä. Hyönteiselämää nähdään vähemmän.

Elokuvan ovat ohjanneet Ville Suhonen ja Kim Saarniluoto, joista ensimmäinen vastaa lisäksi käsikirjoituksesta ja jälkimmäinen leikkauksesta. Merkittävimmän työn ovat kuitenkin tehneet kuvaajat Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen.

Kokeneet luontokuvaajat ovat päivystäneet mäyrän maanalaisen lukaalin ulkopuolella ikuistaakseen ulkoilua kaihtavan nisäkkään happihyppelyn. Juuri he ovat osuneet paikalle, kun hirvilauma on jaloitellut aukealla paikalla tai kun kanahaukan poikaset ovat nahistelleet ahtaaksi käyneen pesän herruudesta. Kuvaajat ovat saaneet vangittua ilveksen pentujen kisailun, pöllön saalistuksen ja metson patsastelun korkealla puun latvassa.

Neljän vuoden aikana taltioitu materiaali on leikattu vuodenkierron mukaan. Tarina alkaa syksystä ja päättyy kesään. Kertojina ovat Turkka Mastomäki ja kymmenvuotias Christian Ruotanen, jotka esittävät isää ja poikaa.

Erikoista dokumentissa on se, että näyttelijöiden lukema teksti ei perustu niinkään luonnontieteellisiin faktoihin vaan perinne- ja uskontotieteisiin. Vanhan metsän tarinaa avataan ihmisten uskomusten ja tapojen kautta. Yhtä lailla kuin luonnosta elokuvassa kerrotaan haltijoista, hiisistä ja myyttisestä maailmanpuusta. Lopputeksteissä dokumentin innoittajiksi mainitaan muiden muassa uskontotieteilijät Uno Harva, Lauri Honko ja Juha Pentikäinen. Inspiraatiota on ammennettu myös Aleksis Kiven metsäaiheisista runoista, ja parhaimmillaan elokuvan tunnelma onkin lähellä niitä.

Aikuiskatsojan korvaan särähtävät pienet epätarkkuudet kuvia taustoittavassa tekstissä. Ne ulottuvat myös luonnontieteen alueelle, mikä tuntuu silkalta hutiloinnilta, kun kyseessä kuitenkin on luontodokumentti. Esimerkiksi käärmeen väitetään heräävän talviuniltaan, vaikka jo alakoulussa opitaan, että käärmeet horrostavat talven yli.

Asiavirheitä suurempi ongelma on kuitenkin se, että tietoa vyörytetään kuvien päälle liikaa. Kun kuvat ja teksti eivät useinkaan tue toisiaan, katsoja joutuu valitsemaan, keskittyykö katsomaan vai kuuntelemaan. Nautinnollisimmillaan Metsän tarina on silloin, kun kuvia säestää vain Panu Aaltion säveltämä musiikki.

Metsän tarinaa mainostetaan koko perheen luontoseikkailuna. Kouluikäisille dokumenttia voikin suositella lämpimästi, mutta sitä nuoremmilla lapsilla tuntui ainakin lehdistönäytöksessä olevan vaikeuksia keskittyä ensimmäisen puolituntisen jälkeen. Liito-oravan kaltaiset söpöt ja harvinaiset eläimet tosin kirvoittivat ihastuneita huudahduksia silloinkin, kun seuraaminen muuten oli jo herpaantunut.