Pirjo Honkasalon paluu fiktioelokuvan paluu

Dokumenteistaan palkittu Pirjo Honkasalo on palannut fiktioelokuvan pariin tuoreella teoksellaan Tulennielijä. Valoisa ja rentoutunut Honkasalo kertoo auliisti elokuvanteon peruslähtökohdistaan ja Tulennielijän syntyvaiheista. Miten elokuvaprojekti lähti liikkeelle?

Pyysin Pirkko Saisiolta käsikirjoitusta, joka käsittelisi sisaruksia, joilla olisi hyvin läheiset välit. Sen on elämä opettanut, että on monta tapaa tappaa kirjailijan työ. Parasta jälkeä syntyy silloin, kun kirjailija saa oman alitajuntansa käyttöön. Silloin kun elokuvanteko alkaa, pelikenttä on tietysti minun.

Honkasalo on myös aiemmin tehnyt yhteistyötä Saision kanssa - tosin kahden taiteilijan työskentely ei ole aina sujunut ruusuisissa merkeissä.

Olemme aiemmin kirjoittaneet Exit-nimisen kirjan, mikä ei ollut kovin helppoa: käsikirjoitus päättyi uuniin! Sieltä se vietiin nurkat palaneena kustantajalle.

Tällä kertaa uunia ei tarvittu, sillä Honkasalo työsti elokuvan Saision käsikirjoituksen pohjalta. Eräs Tulennielijän keskeisistä elementeistä on sirkus. Miksi sirkus ympäristönä on kiehtonut niin monia elokuvaohjaajia?

Sirkuksessa on hienoa se, että kaikki on periaatteessa täysin tarpeetonta. Sirkus on extreme-laji, siinä pelataan hengellä ja ihmeillä.

Fiktion ja dokumentin välimaastossa

Ihmeen ja armon maailma oli läsnä myös ohjaajan dokumenttitrilogiassa. Honkasalo kiistää, että Tulennielijä jatkaisi dokumenttitrilogian teemoja. Hän kuitenkin myöntää elokuvan sisältävän temaattisesti samoja elementtejä kuin dokumentitkin.

Dokumentin ja fiktion ero ei ole niin dramaattinen. Dokumentti on siinä ihanassa suojakammiossa, että sitä ei lainkaan arvosteta. Ohjaajan näkökulmasta ero on kuitenkin pieni: molemmissa tutkitaan ihmistä, ja onhan näyttelijäkin elävä ihminen.

Honkasalo korostaa, että dokumentissa on kaikki olennainen elokuvasta: muu vain koristetta. Dokumentin ja fiktion toteuttaminen on kuitenkin tuotannollisesti erilainen prosessi. Ohjaaja myöntää, että suuren koneiston, suuren filmiryhmän pyörittäminen on tietysti imartelevaa.

Sinulla on iso miehinen työryhmä, jota saat pomputtaa. Kuka nainen ei sellaisesta pitäisi!

Honkasalo näkee elokuvanteon raakana pelinä, jossa ohjaajan täytyy tuupata tuotantoa ulos todistaakseen olevansa olemassa, eli siis saadakseen rahaa seuraavaa elokuvaa varten. Hän on kuitenkin tietyllä tapaa vapaa tästä pelosta, sillä jos tippuminen tapahtuu, niin se merkitsee vain tippumista takaisin dokumenttielokuvan mahdollisuuksia täynnä olevaan maailmaan. Millainen elokuva on sitten ohjaajan ihanne-elokuvaa? Mitkä ohjaajat ovat vaikuttaneet häneen eniten?

Bresson, Fellini, Tarkovski, Visconti, eräällä tavalla myös Kieslowski. Siis hyvin voimakkaasti eurooppalaisen elokuvan perinne

Älykköjen väkivaltakultit

Nykyiset muotivirtaukset eivät säväytä Honkasaloa, joka ei ole omien sanojensa mukaan mikään kulttifriikki. Esimerkiksi nykyinen innostus Honkong-elokuvaan ei sytytä ohjaajaa.

Suuremman potkun saan siitä, kun joku ohjaaja pääsee kiinni ihmisen salaisuuteen.

Ohjaaja pohdiskelee myös väkivaltaelokuvien pysyvän suosion syitä.

On olemassa selkeä älykköjen väkivaltakultti, jossa väkivaltaa ironisoidaan näennäisesti. Ensimmäistä kertaa rupesin miettimään asiaa Peckinpah’n elokuvia katsellessani. Voidaanko äärimmäistä väkivaltaa näyttämällä vastustaa väkivaltaa? Epäilen sitä, koska ihmisessä on pimeä puolensa, ja väkivalta on eroottisesti kiihottavaa. On vaikeaa olla pasifisti väkivallan esittämisen kautta, sillä itse asiassa se kiihottaa ihmisiä, vaikkeivät he sitä myönnäkään.

Älykköväkivallan suosiossa Honkasaloa arveluttaa myös se, ettei kukaan näytä reagoivan siihen. Ilmiötä ruotiessaan ruotiessaan ohjaaja vertaa omia kokemuksiaan Rauni Mollbergin Maa on syntinen laulu -elokuvaan, jossa hän oli apulaisohjaajana. Filmissä oleva kohtaus, jossa lehmän elämä pelastettiin paloittelemalla syntyvä vasikka sen sisällä, herätti valtavan kohun. Kohtaus kuitenkin herätti ihmiset, toisin kuin turruttava väkivaltaviihde.

P.S. Iloisia uutisia maailmalta!

Tulennielijä on voittanut äskettäin, torstaina 5. marraskuuta, päättyneillä Los Angelesin elokuvafestivaaleilla pääpalkinnon virallisessa kilpailusarjassa, mikä on hieno saavutus suomalaiselta elokuvalta. Film-O-Holic onnittelee kaikkia Tulennielijän tekijöitä!