Sota ja väkivalta koskettaa

Rukajärven tie on hieno elokuva ja se on sotaelokuva. Toinen maailmansota on Suomen kaltaiselle pienelle maalle ollut suuri ja traumaattinen kokemus, joka on antanut perustellusti aihetta tuoda valkokankaalle jo kaksi Tuntemattoman sotilaan filmatisointia ja Talvisodan. Millaisista asetelmista nyt viimeisimmän ja neljännen suuren kotimaisen sotaelokuvan ohjaaja Olli Saarela on lähtenytkään liikkeelle?

– Kyllä se varmaan on kerännyt mulle paineita ja kyllä sellaisia odotuksia on tullut, että katsotaan nyt mitä se pojan kloppi saa aikaiseksi. Mutta ei se mikään kynnyskysymys ollut, että Suomessa on aikaisemmin jo tehty sotaelokuvia. Onhan maailmassa tehty pöytiä ja tuolejakin aikaisemmin, ja niitäkin on tarvittu. Meillä oli Tuurin Antin kanssa sellainen pointti, kun lähdettiin käsikirjoittamaan tätä juttua, että haluttiin kertoa yksilöistä ja jatkosodasta vähän toista kautta. Ei haluttu lähteä kertomaan kollektiivista tarinaa. Ja se oli minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Samalla tavalla kuin ensimmäisessä elokuvassani Lunastuksessa käytiin yksilön kautta läpi sitä tilannetta purkaen sitä myyttiä, joka liittyy kansalaissotaan, niin tässä käydään yksilön kautta läpi jatkosotaa.

Suomalaisessa mittapuussa Rukajärven tie on suurehko produktio, jonka budjetti kohosi yli kymmenen miljoonan, ja elokuvan tuotanto on saatu kasaan, muista viime aikojen kotimaisista elokuvista poiketen, täysin kotimaisin rahoitusvoimavaroin. Huolimatta täysin kotimaisesta tuotannosta elokuvaa pyritään saamaan myös kansainväliseen levitykseen.

– Meillä kaikilla elokuvantekijöillä on se sama ongelma: haalia rahaa kasaan sieltä täältä, millä elokuva saadaan tehdyksi. Tosin minulla oli tuotantoyhtiönä Matila & Röhr ja heillä on hyvä energia tämän elokuvan tekemiseen. Mutta kyllä suomalainen elokuvarahoitus tappelee itsensä kanssa. Uskoisin kuitenkin, että Rukajärven tien aihe ja tematiikka kiinnostavat, sillä se on internationaali ja voi puhutella myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Rukajärven tie pohjautuu Antti Tuurin romaaniin Elämä isänmaalle. Kirjaan pohjautuvan tarinan filmatisointi on haastavaa, vaikka Saarela tarkentaakin, että elokuva pohjautuu vain löyhästi Tuurin tekstiin.

– Tässä perinteisessä juonessa, jota ollaan käytetty, miehet lähetetään tiedustelutehtäviin Lieksa-järven ympäri, ja koko sisäisen maailman rakenne ja kaikki nämä hyvinkin dramaattiset tapahtumat on tuotu elokuvaan fiktiona.

Rukajärven tie ja osaltaan Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryan ovat vieneet sotaelokuvan kerrontaa kollektiivisesta yhä yksilöläheisempää näkökulmaa. Saarela ei lähde kuitenkaan arvailemaan Spielbergin lähtökohtia elokuvansa tekoon, mutta myöntää, että ehkä jokin syklinomaisuus voisi olla tuomassa sotaelokuvaa uudestaan esille, sillä menneisyydessä riittää ainakin Saarelan mielestä yhä kerrottavaa, varsinkin sodan mystiikassa.

Rukajärven tiessä, sotaelokuvassa ehkä poiketen, nousee merkittävään asemaan rakkaus. Millaisena Saarela näkee ja kokee rakkauden sodan kaltaisella näyttämöllä?

– Kyllä tällä rakkaustarinalla on haluttu sanoa se, että väkivalta koskettaa aina henkilökohtaisesti, ja kun jotain murtuu, niin silloin ihminen ei voi jäädä sivuun tai ihmisyys ihmisessä tai hänen kokemusmaailmansa. Minua henkilökohtaisesti vain kiinnostaa yksilö ja se, kuinka ihminen joutuu kamppailemaan omien demoniensa kanssa ja kuinka hän joutuu tekemään valintoja. Aina sota ja väkivalta koskettavat eikä niistä selvitä ilman syviä haavoja.