Bad Luck Love on viipale elämää
Ohjaaja Olli Saarela ja näyttelijät Jorma Tommila, Maria Järvenhelmi ja Tommi Eronen sekä tuottaja Anna Heiskanen istuvat tiiviissä rivissä teatterin penkeillä. Elokuvan Bad Luck Love ensi-ilta on edessä ja fiilikset ovat tyytyväisiä ja rauhallisen odottavia ainakin tuottaja Heiskasen mielestä. Eronen taas tunnustaa olevansa häpeilemättömän ylpeä ja Tommila peesaa toteamalla: "Parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut."
- "Tuo oli muuten leffan repliikki (naurua)," kuittaa Saarela ja sanoo olleensa ensin rauhallinen, mutta ennakkonäytäntöjen jälkeen ja ensi-illan lähestyessä perhoset ovat alkaneet pyöriä vatsassa.
Olli Saarelaa pidetään yhtenä Suomen lahjakkaimpana nuorena ohjaajana. Mies nousi koko kansan tietoisuuteen Jusseja kahmineella Rukajärven tiellään ja takana on myös muita arvostettuja elokuvia, kuten Lunastus. Saarela hieman lakonisesti toteaakin, että on joutunut jo lukemattomia kertoja vastailemaan kysymykseen siitä, mikä sai hänet lähtemään Bad Luck Lovea tekemään.
- "Minusta oli vain aika nyt tehdä omalla kohdallani oman sukupolveni elokuva."
Rajua vai rankkaa?
Bad Luck Love onkin nuoremman kaupunkisukupolven elokuva, jonka raju kerronta loihtii esiin rajua tematiikkaa. Tarina kertoo Alista, joka pyrkii suuntaamaan rikollisen elämänkulkunsa parempaan suuntaan. Saarela loihtii erääksi elokuvansa kulminaatiopisteeksi sen, että päähenkilölle on tärkeää antaa armon käydä siitä oikeudesta, joka hänelle on ennen ollut oikeutta ja tämä oikeus on kosto.
Yhteiskunnallisuus on vahvasti läsnä ja Saarelan mukaan, jos lukee elokuvan subtekstiä, niin koko elokuva on yhteiskunnallinen kannanotto. Elokuva purkaa yhteiskunnallista tilannetta, näyttää ikään kuin pienen viipaleen siitä, millaista elämä voi olla ja millaista elämä itse asiassa on.
- "Ihmisellä on arvonsa, oli se elämä ajautunut minkälaiseen tilanteeseen tahansa."
Leffan tekemistä Saarela ei pidä rajuna vaikka aihe sitä olisikin. Ensiksi pitäisi pohtia sitä, miten määritellään elokuvan tekemisen rajuus.
- "Rajuus syntyy siitä, että tuotannollisesti meidän elokuva kuvattiin autenttisilla kuvauspaikoilla eli siellä missä ihmiset ovat ja ihmiset elävät. Siinä on niin monta muuttujaa ja tekijää koko ajan, että siinä on se selviytyminen ja että saadaan homma hoitoon ja hoidettua."
Toki elokuvan tekemisessä ohjaajan ja näyttelijöiden välisessä suhteessa on nyanssieroja, mutta Saarelan mielestä ei pidä lähteä hötkyilemään, vaan pää on pidettävä kylmänä. Juttuun ei saa mennä liikaa mukaan. Saarela kääntää katseen Tommilaan ja toteaa tämän pitkäaikaisen näyttelijätuttunsa sanoneen, että kun on tarvis mennä johonkin juttuun täysillä mukaan, niin on vedettävä sellaiset kierrokset, että jengi uskoo siihen ja siihen uskoo myös itse. Riittävä intensiteetti on tärkeä, mutta on tiedostettava se, että kun homma on ohi, niin se myös on ohi.
Tommila sanoo Alin roolin olleen näyttelijätyön äärirajoilla. Järvenhelmi toteaa ykskantaan sen olevan tässä ammatissa, näyttelijän ammatissa. Turvallinen ja hyvä ilmapiiri työryhmässä korostuu kaikilla, sillä se auttaa koko prosessissa.
Järvenhelmi: "Meet ensin kohtauksessa ottaa turpaan ja sit tupakalle nauraan kavereitten kaa." Saarela: "Teitsä niin?" Järvenhelmi: "Joo, koko ajan!" Saarela: "Voi Jeesus!" Järvenhelmi: "Et sä huomannu?!" (naurua)
Saarela jatkaa korostaen, että homman on pakko perustua ohjaajan ja näyttelijöiden väliseen luottamukseen.
- "Luojan kiitos on saanut tehdä hommia näyttelijöiden kanssa, joiden kanssa luottamus on viimeistään syntynyt ennen kuvausten alkua. Minun mielestä se on perusedellytys."
Tommi Erosen mielestä Bad Luck Love on elokuva välittämisestä eikä siinä sinällään ole mitään rankkaa. Toisaalta välittäminen nimenomaisesti on rankkaa ja tämä tematiikka elokuvassa korostuukin. Eronen tunnustaakin nojanneensa omassa roolityössään Tommilaan, joka lähti myös selkeyttämään puheenpartta.
- "Sitä ei voi ajatella, niin että näyttelisi tematiikkaa. Näyttelijän työ lähtee ensisijaisesti sisältäpäin."
Kun näyttelijä on löytänyt roolihahmonsa, voidaan lähteä ajattelemaan tematiikkaa, miten se syntyy rooliin. Eli ihminen, roolihenkilö, pitää saada sisäisesti toimimaan niin kuin sen pitää toimia.
Kokemuksella vai researchilla?
Bad Luck Loven maailmankuvaa ovat lähiöt ja alamaailma. Kuinka tuttua kuvastoa tämä oli itse tekijöille vai tehtiinkö sitä kuuluisaa researchia? Saarela itse korostaa kokemusmaailman voimaa, eikä tunnusta tehneensä mitään ihmeempää researchia, mitä nyt luki muutamien kundien päiväkirjoja, joissa kuvastuivat ne kaikille tutut toiveet ja tahdot.
- "En usko, että tämän tyyppistä elokuvaa tehdään researchilla. Minä en mitään researchia tehnyt, en kokenut siihen tarvetta, jollei sitten researchina pidetä sitä, että juttelin muutamien vanhojen kavereideni kanssa ennen elokuvaa."
Näillä keinoin Saarela kartoitti jotain siitä, mitä pään sisällä on käynnissä, kun on istumassa. Pohjimmiltaan päiväkirjoista löytyi ihan tavallisia haaveita, niiden kautta tavoitti ihan tavallisen ihmisen.
- "Siellä kaivataan kotia, siellä kaivataan vaimoa, rakastettua, siellä kaivataan penskaa, kaikki toiveet. En usko, että kukaan kundi, joka on tehnyt kovan siirron ja on lusinut pitkään ja ehkä lusii taasenkin - ja tietää sen, että tämä juttu jatkuu. Uskon, että kukaan siellä ei haaveile rankemmasta tai kovemmasta elämästä, vaan ihmiset haluavat normaalielämän pariin. Sopia tähän normistoon, jonka yhteiskunta on luonut - tämä meidän yhteiskuntamme."
Seuraava:
Aleksi Mäkelä, Outi Mäenpää ja Juha Veijonen: Lomalla
- "Kaiken kaikkiaan Mallorca oli järkevämpi lähtökohta - vaikka leffa tapahtuu pienessä kylässä - kuin jos olisimme menneet kuvaamaan jonkun saaren pieneen kylään..."
Edellinen: Markku Pölönen ja Janne Reinikainen puhuvat Baddingista
- "Jysähti heti. Hän on kuin kävelevä elokuva, dramaturginen aihe, koska hänessä on niin paljon eri suuntiin tempoilevia voimia, että siitä saa aika hyvin rakennettua kiinnostavan tyypin."