Tuuliset nummet

Suomalainen huippuohjaaja ja vahvoista draamoistaan tunnettu Klaus Härö ottaa uusimmalla elokuvallaan Rakkaani merikapteeni (2022) uuden harppauksen kohti kansainvälisen elokuvan kenttää. Härö on Suomen lisäksi ohjannut aiemmin Ruotsissa (Äideistä parhain) ja Virossa (Miekkailija). Tutun käsikirjoittajapariskunnan Kirsi Vikmanin ja Jimmy Karlssonin kanssa hän päätyi tällä kertaa kuvaamaan elokuvaa englanniksi Irlantiin.

Hyvin aikaisessa vaiheessa tuli ajatus, että mitä jos me menisimme jonnekin muualle. Mitä jos mentäisi Irlantiin. Ja he tunsivat Irlannin, he olivat käyneet siellä enemmän kuin minä ja tuottajillekin tämä sopi oikein hyvin. Saattoi olla tuottajienkin ajatus, en muista kenen. Se ei ollut minun ehdotus, mutta olin heti siinä mukana.

Irlanti oli kiehtonut Häröä jo elokuvakouluajoistaan lähtien, jolloin maan elokuvatuotanto kukoisti.

1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa tuli todella hienoja elokuvia Irlannista, joka on sellainen Suomen kokoinen maa. Elokuvia kuten Jim Sheridanin My Left Foot, The Feel ja muitakin. Minä mietin aina sillä tavalla, että miten näin pieni, Suomen kokoinen maa, pystyy tähän. Suomessa kun ei siihen aikaan tullut lähes yhtään elokuvaa, jonka minä olisin halunnut katsoa ja sieltä taas tuli useita.

Aikuisten lasten suhde vanhempiinsa

Rakkaani merikapteeni -elokuvassa vanhalla merikapteenilla Howardilla (James Cosmo) on vaikea suhde aikuiseen tyttäreensä, hoitajana työskentelevään Graceen (Catherine Walker), joka hoivaa isäänsä, kunnes päättää palkata hänen avuksi paikallisen kodinhoitajan Annien (Brid Brennan). Kolmikon väliset suhteet kiristyvät, kun Howard alkaa näyttää tunteitaan Annielle ja Grace kokee jäävänsä ilman isänsä hyväksyntää.

Gracen rooli on hoivaajan rooli eli hän on löytänyt siinä sitä hyväksyntää ja kaipaamaansa rakkautta, mitä ihminen etsii. Hoitajaksi tuleminen on ollut hänelle sellainen korvike.

Härön aiemmista elokuvista tuttu lasten ja vanhempien välisen suhteen käsittely löysi tiensä myös uusimpaan elokuvaan.

Oli sitten kyse lapsista ja aikuisista tai keski-ikäisistä lapsista suhteessa vanheneviin vanhempiinsa, niin ne ovat teemoja, jotka minulla toistuvat. Iso asia, josta olen hyvin tietoinen, on se, että omat vanhemmat ovat sellaisia, joista ei tavallaan pääse koskaan irti. Jos sinä rimpuilet heistä irti niin jossain määrin kuitenkin kannat heitä mukanasi niin hyvässä kuin pahassa, ja mielummin hyvässä.

Samat teemat rakkauden eri muotojen ja sen osoittamisen vaikeudesta olivat myös keskeisiä asioita perheenjäseniä kuvaavan elokuvan hahmojen välillä

Niille katsojille, jotka ovat minun aiempia elokuviani nähneet niin tunnistavat tästä sitä kyvyttömyyttä ilmaista rakkautta, joka meissä kaikissa varmaan jossain määrin on, ei vain suomalaisissa, vaikka me ajattelemme olevamme ainoita, jotka ovat huonoja ilmaisemaan tunteita. Ja miten vaikeaa on osoittaa rakkautta ja arvostusta juuri niille, joita rakastaa ja arvostaa kaikista eniten elikkä omaa perhettään ja lähipiiriään.

Maailman ja rakkauden havainnointia

Härö korostaa Rakkaani merikapteenin tarinan olevan käsikirjoittajiensa Vikmanin ja Karlssonin ammentaman työprosessin sekä palkitsevan yhteistyön tulos. Ajatus elokuvaan lähti kuitenkin ohjaajan havainnosta

Ehdotin, että mitä jos tehtäisiin ensirakkauselokuvan sijaan viimerakkaus elokuva, vaikka ei varmuudella voida sanoa, mikä tulee olemaan viimeinen rakkaus. Tavallaan siitä, mitä rakkaus tekee, kun se tulee yhtä yllättäen kuin ensimmäistä kertaa, mutta siinä on eletty elämä takana.

Elokuvissaan Härö haluaa klassisten Hollywood-elokuvien tunteiden manipuloinnin sijaan jakaa omia kokemuksiaan ja itselleen tärkeitä aiheita.

Kun minun elokuvistani sanotaan, että ne ovat liikuttavia, minä en ajattele niin, että pyrin liikuttamaan tai manipuloimaan vaan kerron niitä asioita, jotka ovat minulle itselleni tärkeitä siitä käsin, mikä minua koskettaa. Haluan ikään kuin enemmänkin jakaa.

Kuvauspaikat ja näyttelijät edellä

Läntisen Irlannin maiseman vuorien ja meren läsnäolo Mayon maakunnassa sijaitsevalla Achill Islandilla tekivät Häröön suuren vaikutuksen.

Minulle käy aina samalla tavoin. Elokuva on jossain määrin aina abstrakti ja minulla on rauhaton olo, kunnes löydän sen pääkuvauspaikan. Sitten yhtäkkiä asiat loksahtavat paikoilleen, että nyt minä tiedän, miltä tämä elokuva voisi näyttää.

Vaikeat sääolosuhteet hankaloittivat kuvauksia ja tekivät rauhallisen draaman teosta taistelua sateen ja tuulen armoilla. Rohkea heittäytyminen palkitsi elokuvantekijät, joka näkyy elokuvan erityisessä visuaalisuudessa.

Se oli haastavaa. Istuttiin kuvaajan kanssa päivän päätteeksi autoon ja todettiin, että ei ole todellista, onpa raskasta, mutta. Meillä oli joka päivä sellainen olo kuin aarteenmetsästäjällä, että saimme nämä maisemat ja näyttelijät talteen.

Täydellisten kuvien metsästämisen lisäksi Härö ihaili paikallisten näyttelijöiden välistä osaamista. Hän halusi nostaa lähinnä sivuosia tehnyttä James Cosmoa sekä englantilaisissa sekä irlantilaisissa tuotannoissa työskennelleitä Brid Brennania ja Catherine Walkeria näyttelijöinä enemmän esiin, mikä onnistuu hienosti herkemmässä hahmovetoisessa draamassa. Näyttelijät löysivät jo harjoitusten aikana yhteyden toisiinsa.

He löysivät sellaisen luottamuksen, että uskalsivat heittäytyä tilanteeseen ja vielä näyttää jokainen itsestään sellaisia puolia, joita he eivät aina muille anna. Minä kameran takana tai vieressä usein ottojen aikana ja jälkeen huomasin, että vilkuilen työkavereita kysyen, että onko tämä näin hyvää näyttelyä vai kuvittelenko minä vain. Ja sieltä tuli vain vastaus, että on. Ollaan täällä ihan vaan hiljaa eikä hiiskahdetakaan, niin ehkä tämä magia säilyy eikä murru.

Härö ei käytä elokuvissaan improvisaatiota, mutta näyttelijät saivat vapaasti ehdottaa ja ideoida toimintaa ja liikettä kohtausten sisällä.

Elokuvan yhteisöllisyys

Toronton elokuvajuhlilla hiljattain maailman ensi-iltansa saanut Rakkaani merikapteeni sai lämpimän ja innostuneen vastaanoton erityisesti Härön aiempia elokuvia tuntevien katsojien joukossa.

Katsojat olivat todella liikuttuneita. Minulla on jonkin verran kertynyt tuolla maailmalla sellaisia vakiokatsojia, jotka ovat nähneet useammankin minun elokuvani muun muassa Toronton elokuvajuhlilla aiemmin. Heiltä tuli kommenttia, että fantastista, oli ihan sinun oloinen elokuva, mutta englanniksi.

Nuoruuden elokuvainnostuksestaan asti Härö on halunnut myös omilla elokuvillaan tuoda jaettua kokemusta kansainvälisten katsojien ja elokuvantekijöiden välille.

Oli sitten kyseessä Kurosawa, Fellini tai amerikkalainen viihteellisempi elokuva niin minulle ne ovat näyttäneet, että joku muukin on kokenut näin, joku muukin on kokenut näitä tunteita ja ajatellut näitä ajatuksia. Elokuva on minulle väline hakea yhteisöllisyyttä muihin ihmisiin sekä toimia väylänä heidän luokseen – oli siten kyseessä elokuvaa tekemässä olleet tai ne, jotka katsovat sitä jossain muualla päin maailmaa.

Lue myös