Lapsiyleisöä kunnioittaen

Vuoden ainoa kotimainen lastenelokuva Valo sai maanantaina 19. syyskuuta Turun ensiesityksensä Koulukino-näytöksessä. Ohjaaja Kaija Juurikkala on erikoistunut lasten- ja nuortenelokuviin ja tunnetaan muun muassa elokuvasta Kyytiä Moosekselle (2001) ja tv-sarjasta Laura (2002). Elokuvan jälkeen Juurikkala ja Koulukinon toiminnanjohtaja Outi Freese olivat yleisön jututettavina ja lisäksi esittelyssä oli elokuvaan liittyvää oppimateriaalia. Lastenelokuvan asiantuntijoilla oli mielenkiintoista sanottavaa paitsi Valosta myös lastenelokuvasta yleensä.

"Paras elokuva ikinä"

Lasten oma-aloitteisuutta juhlistavan Valo-elokuvan asenne lapsia kohtaan on ihailtavan kunnioittava ja positiivinen. Ja positiivisuus palautuu katsojilta takaisin: Valo on valloittanut Juurikkalan ja Freesen mukaan sydämiä kaikkialla. Edellisessä näytöksessä Kajaanissa olivat jopa kovapintaiset goottitytöt tulleet kädestä pitäen hehkuttamaan ylistystä "parhaalle näkemälleen elokuvalle."

Turussakin elokuva imaisee levottomat kolmasluokkalaiset tiivisti tarinaan mukaan ja kirvoittaa jopa spontaanit taputukset vaikuttavan kohdan jälkeen. Esityksen jälkeen ohjaajalta kysellään muun muassa elokuvan musiikista ja elokuvan tapahtumien historiallisesta ajankohdasta.

Vakiokysymykseen lapsinäyttelijöiden ohjaamisen vaikeudesta Juurikkala vastaa, ettei lasten ohjaaminen ole ongelma, vaan castaaminen. Juurikkalaa ei innosta perinteinen roolituspalvelujen käyttö, vaan elokuvaa varten kierrettiin urakalla kouluja, joissa koekuvatuksi tuli huikeat 4000 lasta.

– "Roolituspalvelun kautta äidit tuovat tyrkylle esiintymisvimmaiset reippaat lapsensa, kun tärkeämpää olisivat muut asiat, kuten näyttelijän läsnäolo vaikkapa hiljaisissa kohtauksissa."

Valon esittäjä oli heti selvä Vili Järvisen koe-esiintymisen jälkeen: "Oli vain yksi mahdollinen Valo," Juurikkala tähdentää.

Lasten näkökulman tärkeys ja vaikeus

Outi Freese on selvästi ylpeä saadessaan esittää Valoa Koulukino-elokuvana:

– "Elokuvassa näkyy niin hyvin Kaijan ammattitaito rakentaa lasten näkökulmasta. Elokuva on selvästi lapsille tehty, mutta ei silti yhtään tätimäinen."

Lasten näkökulmasta rakentamisen ei siis suinkaan tarvitse tarkoittaa piparkakkumaassa pitäytymistä.

Juuri Kööpenhaminan lastenelokuvafestivaaleilta palannut Freese näkee vaikeita aikoja ja tärkeitä asioita käsittelevän Valon osana yleistyvää suuntausta lastenelokuvassa. Festivaaleilla nähtyjen elokuvien aiheet olivat yllättävän rankkoja eikä tyypillistä hyväntuulenelokuvaa nähty ollenkaan. Freese oli yllättynyt muun muassa lapsen näkökulmasta tehdyistä sotakuvauksista ja nuorten raadin palkitsemasta rankasta insestikuvauksesta.

– "Ehkä lastenelokuva on murroksessa. Nyt onkin haastetta löytää rajat, miten suoraan ja millä tavalla esimerkiksi sotaa tai väkivaltaa voi lapsille näyttää," Freese pohtii.

Lapsia ei saa aliarvioida

Juurikkala yhtyy ehdottomasti käsitykseen lastenelokuvan murroksesta ja on asiasta erittäin hyvillään.

– "Sehän on vain lapsiyleisön kunnioittamista!" ohjaaja intoilee, "Lapset ovat ihmisiä siinä missä aikuisetkin ja heitä vaivaavat samat peruskysymykset."

Juurikkala kammoaa tätimäisiä käsityksiä joiden mukaan "lapsen sielu on vielä puhdas" eikä sitä saa turmella elämän "julmilla" tosiasioilla.

Juurikkalan sanojen puolesta puhuvat myös elokuvan käsikirjoituksen pohjana olleet Aleksanteri Valo-Aholan päiväkirjat. 7–8-vuotiaana kirjoitetut päiväkirjat ovat todellinen osoitus siitä, että lapsetkin tietävät missä mennään ja haluavat vaikuttaa asioihin.

Päiväkirjoista välittyvä vilpitön usko ihmiseen saikin ohjaajan tarttumaan aiheeseen. Epäoikeudenmukaisuuksilta ei voi elämässä välttyä ja Juurikkalan mukaan aikuiset yleensä turtuvat sulkemaan nämä kokemukset pois alistumalla ja vaikenemalla. Lapsilla on tallella vielä se tärkeääkin tärkeämpi kyky ihmetellä: lapsi on vielä "auki", kuten Juurikkala osuvasti ilmaisee. Mutta jo koulussa alkaa vaikenemisen prosessi:

– "Hyvällä tavallakin kapinoivat lapset otetaan silmätikuksi tai poistetaan häirikköinä."

Aikana, jolloin idealisteja ja maailmanparantajia pidetään hiukan yksinkertaisina tarvitaan epäilemättä Juurikkalan ja Valon kaltaisia opettajia. Ilman aikuisten hiljaista alistumista maailma voisi olla hyvinkin toisenlainen.