Erilaisuudesta punk-asenteella

Kulttimainetta nauttiva Pertti Kurikan Nimipäivät on vuonna 2009 perustettu punk-yhtye. Kitaristi Pertti Kurikka säveltää yhtyeen kappaleet ja sanoittaa ne yhdessä laulaja Kari Aallon kanssa. Bassoa soittaa Sami Helle ja rumpuja Toni Välitalo.

Dokumenttiohjaajat Jukka Kärkkäinen ja J-P Passi seurasivat kehitysvammaisten ammattimuusikoiden elämää parin vuoden ajan. Kovasikajuttu (2012) on riemastuttavan ujostelematon, hauska ja koskettava elokuva sellaisesta väestönosasta, joka harvoin pääsee valtamediassa esiin omilla ehdoillaan.

Kärkkäisen aikaisempiin ohjaustöihin lukeutuvat muiden muassa dementoituneen Marjan arkea sävykkäästi kuvannut Matkalla vanhuuteen (2008) sekä parhaan dokumenttielokuvan Jussilla palkittu Kansakunnan olohuone (2009). Passi on ollut kuvaajana edellisten lisäksi lukuisissa dokumenttielokuvissa. Hän on myös käsikirjoittanut ja kuvannut Juho Kuosmasen ohjaaman draaman Taulukauppiaat (2010), joka palkittiin sekä Tampereen että Cannesin elokuvajuhlilla.

Kovasikajuttukin sai Suomen ensi-iltansa Tampereella, missä se pokkasi yleisöpalkinnon. Vastaanotto oli niin innostunutta, että palkinto ei tullut täytenä yllätyksenä Passille.

Ainahan se yllättää, mutta tavallaan se oli ihan loogista, koska palaute oli niin valtavan positiivista näytöksen jälkeen. Mutta ei sitä silti osannut tai uskaltanut odottaa.

Television ääressä oikeaan aikaan

Idea dokumentista syntyi loppuvuodesta 2009, kun Kärkkäinen näki Pertti Kurikan Nimipäivät televisiouutisten loppukevennyksessä.

Selvitin netin kautta, mistä oikein oli kyse. Luin kehitysvammaisten työpajoja järjestävästä Lyhty ry:stä, jonka puitteissa bändi oli saanut alkunsa. Lähetin Lyhtyyn sähköpostia ja kerroin olevani kiinnostunut tekemään Pertti Kurikan Nimipäivistä elokuvan, jos kukaan muu ei ole vielä ehtinyt.

Kävin tapaamassa bändiä ensin yksin. Seuraavalla kerralla J-P oli mukana ja silloin jo kuvattiin.

Passi kertoo kontaktin kuvattaviin syntyneen välittömästi.

He luottavat niin valtavasti ihmisiin. Kohtaus, jossa Kari puhuu tiiviissä lähikuvassa rakkaudesta, on taltioitu heti ensimmäisellä kuvauskerralla. Emme olleet koskaan edes tavanneet näitä kundeja, mutta silti pääsimme kameralla saman tien lähelle. Silloin tajusimme, että tästä syntyy kyllä – ettei tässä ole enää mitään vaihtoehtoja.

Dokumentin päähenkilöt saivat esimakua julkisuudesta jo loppuvuonna 2010, jolloin elokuvan ensimmäinen traileri julkaistiin. Passi kertoo tapahtuman poikineen oivalluksen sekä kuvattaville että elokuvantekijöille itselleen.

Trailerissa oli kohtaus, jossa kundeilla oli meneillään iso jalkahoitoa koskeva riita. Nähtyään traileri he sopivat keskenään, että eivät enää riitele kuvauksissa.

Ensin ajattelimme, että nyt tuli tehtyä virhe – pelkäsimme, että kundit alkavat pidätellä itseään kuvaustilanteissa. Mutta aika pian tajusimme, että näinhän sen pitikin mennä: täytyyhän heidän saada tietää, mitä se merkitsee, että me kuvaamme heitä ja se tulee johonkin näkyviin. Olisi ollut vähän kyseenalaista pyöriä siellä kaksi vuotta ja olla näyttämättä heille mitään.

Passin mukaan materiaalia kertyi sata kertaa enemmän kuin mitä valmiiseen dokumenttiin saatiin mahtumaan. Mitään sellaista ei kuvattu, mitä ei olisi voinut dokumentissa näyttää. Kärkkäinen kertoo ohjaajien omaksuneen Lyhdyn työntekijöiltä oikeanlaisen tavan katsoa kuvattaviaan.

Olisimme huomanneet heidän reaktioistaan jos olisimme tehneet jotain väärin.

Joillekin katsojille saattaa tulla yllätyksenä, että kehitysvammaiset polttavat tupakkaa, juovat kaljaa ja kiroilevat siinä missä muutkin. Ohjaajat eivät vähästä hätkähtäneet, sillä he ovat kuvanneet kehitysvammaisia ennenkin. Kaikkea hyvää (2007) kertoi taivalkoskelaisesta Harri Granlundista, joka osallistui kehitysvammaisten euroviisujen Suomen karsintoihin.

Ohjaaja ei luo tilanteita yksin

Kärkkäinen ja Passi ovat tehneet useita elokuvia yhdessä. Tavallisesti Kärkkäisen tehtävänimike on ollut ohjaaja ja Passin kuvaaja, mutta toisinkin olisi voinut olla. Kärkkäinen korostaa elokuvan tekemisen olevan aina ryhmätyötä.

Yhdessä olemme aikaisemminkin luoneet tilanteita, vaikka tehtävänimikkeet ovat sattuneet olemaan kuvaaja ja ohjaaja. Tässä voisi olla useampiakin ohjaajia.

Passille ohjaajan tittelin mukanaan tuoma vastuu on ollut mieluista.

Olimme käyneet kerran tai pari kuvaamassa, kun Jukka kysyi, että ryhtyisinkö toiseksi ohjaajaksi. Minkään ei tarvitsisi muuttua suhteessa siihen, miten olimme ennen asioita tehneet. Enemmän kyse oli sen tosiasian huomioimisesta, että kimpassa näitä elokuvia on tehty. Tietysti sitä ottaa enemmän vapauksia ja valtuuksia, kun tietää, että luvat ovat kunnossa.

Varsinaista työnjakoa ohjaajakaksikolla ei ollut, vaan pääsääntöisesti molemmat olivat kuvaustilanteissa läsnä. Passi kertoo yhteistyön sujuneen kitkatta.

Tällaista seurantadokumenttia tehdessä ei oikein ehdi kinastella. Kun tilanne käynnistyy, niin silloin täytyy vain kuvata. Jos siellä ryhtyisi palaveria pitämään, niin tilanne menisi ohi.

Erimielisyyksiä ei siis ollut, mutta siitä toki keskusteltiin, että minne lähdetään kuvaamaan. Jukka halusi kuvata paljon keikkoja, ja minä tahdoin tietää että miksi. Kuvaajalle on tärkeää ymmärtää, mitä kuvauspaikalta ollaan hakemassa. Jukan perustelu oli se, että tilanteet ennen keikkaa ja keikan jälkeen ovat yleensä tosi kiinnostavia, ja siinähän oli perustelua kerrakseen.

Elokuvan myötä Pertti Kurikan Nimipäivät on saanut rutkasti lisää julkisuutta, ja keikkakalenterikin täyttynee entistä sutjakkaammin. Ohjaajat uskovat dokumentin tähtien kestävän julkisuuden paineet hyvin. Kärkkäinen kiittelee erityisesti bändin manageria Kalle Pajamaata ja Lyhty ry:n muuta henkilökuntaa.

Lyhdyn pojat pitävät heistä niin hyvää huolta, että huoleen ei varmasti ole syytä. Bändin jäsenet itse ovat sitä mieltä, että näin tämän täytyykin mennä: heidän mielestään on aivan luonnollista, että Pertti Kurikan Nimipäivistä tehtiin elokuva, koska he ovat niin hyviä!

Myös Passi luottaa yhtyeen taustavoimiin.

Jos jollekin bändille mainetta ja kunniaa suo, niin tällaiselle, jolla on koko ajan ankkurit maassa. Ei ole vaaraa, että pääsisi liikaa leijumaan, kun ympärillä on aina ihmisiä kertomassa, milloin syödään ja milloin pitää pestä kädet. Manageri koordinoi sitä, että pojat eivät lähde mihin tahansa talk show'hun tai lehteen haastateltaviksi. Meille elokuvantekijöinä on helpottavaa tietää, että ihmiset siinä vieressä valvovat bändin etua työkseen.

Lue myös