Katkeruutta ja vihaa kylmien kaltereiden takaa
Starred Up tarkoittaa Britanniassa nuorisovankia, joka siirretään aikuisten vankilaan ennenaikaisesti suorittamaan tuomiotaan. Juuri siten alkaa myös nuoren vihasilmäisen Eric Loven (Jack O'Connell) tarina, kun hänet siirretään pahamaineisten aikuisten rikollisten joukkoon. Tässä joukossa on myös Ericin isä, joka on viettänyt kaltereiden takana lähes koko lapsensa elämän ajan.
Tarina on surumielinen ja toivoton selviytymistaistelu raakalaismaisessa vankilassa, joka sulkee sisäänsä väkivaltaisten vankien lisäksi kyseenalaisen epäinhimillisesti toimivia vartijoita. Juoni kiertyy Ericin ympärille puristaen häntä entistäkin ahtaammalle, mikä välittyy kuristamaan myös katsojan kurkkua väkevällä otteella. Elokuvan intensiteetti on korkealla alusta alkaen, mutta kasvaa entisestään tarinan edetessä.
Eric on vankilaan saapuessaan tikittävä aikapommi, valmiina räjähtämään patoutuneesta vihastaan hetkenä minä hyvänsä. Jack O'Connell tekee loistavan suorituksen roolissaan. Ulkokuortaan jatkuvalla, lähestulkoon pakonomaisella urheilulla kasvattavan nuoren miehen katseesta peilautuu erityisen tarkasti omaksuttu aggressiivinen olemus. Vainoharhainen, jatkuvasti hyökkäämään valmistautunut Eric piilottaa ensitöikseen selliinsä hammasharjan varteen upotetun terän, jolle myöhemmin ilmenee käyttöä.
Elokuvan tunnelma vie mukanaan alusta alkaen. Katsoja uppoutuu ja mukautuu Ericin ahtaalle puristettuun mieleen. Sellikohtauksissa hänen kiihtynyt hengityksensä suorastaan tarttuu katsojaan, kun taas vankilassa kuljettaessa taustamelun hälinä saa levottomaksi. Pienet yksityiskohdat brutaalin pelkistetyissä kuvastoissa sävyttävät tarinan näyttämöä kautta linjan.
Lohtua armottomassa ympäristössä tarjoaa vankilapsykologi Oliver Baumer (Rupert Friend), jonka terapiaryhmässä Ericin kova kuori alkaa hangoittelustaan huolimatta hiljalleen murtua. Baumerin hahmo on vankeja kohtaan ymmärtäväinen ja avarakatseinen, joskin hänenkään ponnistelunsa eivät riitä kitkemään Ericin ja tämän isän välistä katkeruutta.
Vankiladraamoista tuttu ankeus ja väkivallan uhka ovat Starred Upissa viety äärimmilleen samanaikaisesti kylmän julmalla ja viiltävällä mutta myös inhimillisyyttä kunnioittavalla tavalla. Neville Loven (Ben Mendelsohn) yritys tavoittaa kadotettu yhteys poikaansa saa paikoitellen jopa lapsekkaan muodon tämän vuoroin ponnistellessa poikansa hengen puolesta ja jopa sitä vastaan.
Jonathan Asserin käsikirjoitus ja David Mackenzien tarkka ohjaus tukevat näyttelijöiden loistavia suorituksia. Odottamaton dynamiikka hahmojen, erityisesti isän ja pojan välillä hätkähdyttää. Dialogit ovat uskottavia, väkivalta kylmäävän suoraa ja traagisuus käsin kosketeltavaa. Lopputulos on rehellisin ja brutaalein vankiladraama, jonka kuvitella saattaa.
Toimituskunnan keskiarvo: 4,3 / 3 henkilöä
Seuraava:
This Is Where I Leave You
Keskeneräiset hahmot, ontuva käsikirjoitus ja liian raskas juoni tekevät elokuvasta mitäänsanomattoman.
Edellinen: True Blood: The Complete Seventh Season
Kulttimainetta niittänyt tv-sarja huojuu nippa nappa maaliviivan yli.