The Day After Tomorrow kotikatsomo

Katastrofiohjaaja Ronald Emmerichin uusinta tehoste-elokuvaa ei ole lainkaan niin helppo inhota kuin aiempia: The Day After Tomorrowin efekti-ilotulituksella näyttää olevan suorastaan moraalinen motivointi. Ikuisen kasvun ja kulutuksen ilosanomaa julistava elämäntyylimme teollistuneissa maissa ei ole tehnyt hyvää maan ilmakehälle. Ilmastomuutosta torjuvaan Kioton sopimukseen on sitoutumassa näinä päivinä Venäjäkin, mutta tunnetusti ainakaan Bushin hallinnoima USA ei näe kalliissa YK-yhteistyössä kaupallista potentiaalia. Saksalaissyntyisen Emmerichin viihde(teollisuus)elokuvassa teema jää tietenkin spektaakkelin jalkoihin, mutta tupla-dvd-painoksen hulppeat kahdeksan tunnin lisämateriaalit tarjoavat ilmasto-ongelman taustaksi vilauksen valistuksellista luonnontiedettä ja ympäristöpolitiikkaakin.

Entäs se tarina. Sama kankea kaava myy ja kelpaa tuottajille riippumatta siitä, kumpuavatko katastrofin ainekset ulkoavaruudesta, merenpohjasta vai ärsytetyn luontoäidin vaihdevuosista. Day After Tomorrowissa odottamattomat ilmastomuutokset enteilevät jääkautta, ja tavallinen ihminen joutuu epätavallisen eteen. Hallin perheen ilmastotutkija-isä (Dennis Quaid), poika (Jake Gyllenhaal) ja äiti (Sela Ward) ovat kukin urheita tahoillaan, ja uhattu yhteisöllisyys lunastetaan takaisin. Myös maailma, vai pitäisikö sanoa Amerikka, pelastuu toistaiseksi. Tällä kertaa onneksi silkasta armosta, eikä esimerkiksi mammutilla ratsastavan presidentin poltellessa super size -liekinheittimellä jäitä. Pääosa on elokuvassa annettu erikoistehosteille ja tarinan kehittely jätetty, neutraaleja näyttelijävalintoja myöten, lähelle absoluuttista nollapistettä. Ja näin onkin melko onnistuneesti vältetty Independence Dayn (1996) kaltaiset sietämättömyydet.

Kunnon katastrofielokuvan tapaan Day After Tomorrowin tekijät siis panostavat käsikirjoituksen ja kerronnan sävyjen ja sisäisen logiikan sijaan täysillä toiminnallisten jaksojen audiovisuaaliseen imuun ja tekniseen tyylittelyyn. Lajityypin nykymuodossa näyttelijätyö, kuvaus, leikkaus, lavastus ja muut elokuvataiteen perinteiset keinot näyttävät enää lähinnä täydentävän digitaalista jälkikäsittelyä. Toisaalta satojen tehostekerrosten kuoriminen "todellisen" otoksen päältä on tässäkin tapauksessa jo mahdotonta ilman dvd:n tarjoamia kommenttiraitoja ja lukuisia tuotantodokumentaareja. Todentuntuun pyritään tunnontarkan tieteellisen realismin nimissä – mutta ilman varsinaista referenssitodellisuutta, mikä tekee keinotekoisen ja aidon erottelusta mieletöntä. Kuitenkin Tomorrowissa on mahdollisena markkinoitu mahdoton maailma, "fantastinen" tulevaisuuskuva, jonka omalakinen naturalismi tempaa kieltämättä katsojan kotisohvaltakin ajoittain tehokkaasti myrskyn silmään.

Ensi-iltansa aikoihin elokuva nostatti paljon käsittämätöntä melua uskottavuudesta. Seurauksena ihmisen toimista ilmakehän koostumus on kiistattomasti muuttunut, ja jos sama meno jatkuu, ilmasto todennäköisesti lämpenee kasvihuoneilmiön myötä. On perusteltua väittää edelleen, että lämpeneminen aiheuttaa, ja on ehkä jo aiheuttanut, rankkoja paikallisia sateita, tulvia, hirmumyrskyjä – ja alueellista kylmenemistäkin jäätiköiden sulaessa. Mitään viikossa pakastuvaa ihmiskunnan arkkua ei hitaasti muuttuvassa systeemissä todellakaan synny. Vaikka toteutuksessa tieteen rajoja odotetusti venytelläänkin, niin ei The Day After Tomorrowin perusidea pahalla tahdollakaan kovin vaaralliselta pseudoekologialta vaikuta. Eikö sentään elävästä elämästä tunnistettava teema jo ole yhdelle Hollywood-leffalle harvinaisen relevantti todellisuuspohja.

Piti itse elokuvasta tai ei, erikoispainoksen komea paketti ja ylenpalttiset ekstrat lienevät juuri sitä mitä dvd-keräilijät haluavat, tässäkin tapauksessa suurelta osin vähintään yhtä kiinnostavia kuin itse elokuva. Mitä ikinä se sitten kullekin tarkoittaa.