Tylsä peli
Käsikirjoittaja-ohjaaja-näyttelijä Jake Johnson esittää omassa ohjauksessaan keski-ikäistä Tommya, joka eronsa jälkeen asuu äitinsä luona eikä miekkosen elämässä tapahdu mitään. Sitten kohdalle pysähtyy iso limusiini ja näyttelijä Andy Samberg pyytää hänet mukaansa. Käy ilmi, että Tommy on valittu pimeän verkon peliin, jossa pelin ”metsästäjät” yrittävät saada hänet hengiltä. Jos hän selviää 30 päivää, palkintona on miljoona dollaria. Tommy hoksaa pelissä porsaanreiän. Häntä ei voida listiä silloin, kun hän on toisten ihmisten seurassa. Eli viettämällä 30 yötä ja päivää jonkun kanssa, hän voittaa miljoonan. Helppoa. Tai sitten ei.
Paperilla Johnsonin sooloelokuva Self Reliance vaikuttaa lupaavalta. Onhan David Fincherkin tehnyt peliasetelmasta elokuvan The Game – oletko valmis peliin? (1997). Vertailua ei kuitenkaan kannata jatkaa tämän pidemmälle, sillä siinä missä Fincherin pelielokuva sai pidättelemään välillä hengitystä, Johnsonin esikoisohjaus saa aikaiseksi vain tuskan haukotuksia.
SkyShowtimen valikoimaan vuoden alussa putkahtanut Self Reliance on poikkeuksellisen ponneton, teennäinen ja tylsä. Puolentoista tunnin aikana ehtii monta kertaa hämmästellä, miksi mikään tuotantoyhtiö on lähtenyt toteuttamaan tällaista tyhjänpäiväisyyttä. Toisaalta Yhdysvalloissa tavataan tehdä olevinaan tiedostavia ja nokkelia elokuvia, joissa päähenkilöt hölisevät loppumattomasti niitä näitä vailla mitään merkityksellistä sanottavaa. Self Reliance on juuri tällainen elokuva, ja vieläpä heikoimmasta päästä.
Tarinan rangaksi kirjoitettu peli on täysin virkaheitto, josta ei ole saatu tiristettyä esiin mitään jännitettä. Homma lepää Johnsonin itsensä esittämän Tommyn varassa. Hahmo on kuin Temusta tilattu Woody Allenin kopio. Allen oli elokuvissaan huonoimmillaankin katsomisen väärtti, mutta Johnsonin näennäisneuroottisesta Tommysta tulee mieleen lähinnä pöntössä sinnittelevä pökäle, joka useista huuhtomiskerroista huolimatta pulpahtaa aina takaisin pinnalle ärsyttämään.
Elokuvaa ei pelasta edes puolen tunnin jälkeen mukaan kuvioon astuva Anna Kendrickin esittämä Maddy. Hänellä on samassa pelissä sama rooli, ja kaksikko alkaa viettää aikaa yhdessä turvatakseen toisensa. Täysin käsittämättömästi tästäkään asetelmasta ei elokuvassa ole saatu rakennettua yhtikäs mitään muuta kuin jonninjoutavaa jaarittelua.
Self Reliance on olevinaan komedia. Ainoan hymähdyksen elokuva saa aikaan vasta lopussa, ja sekään ei ole elokuvantekijöiden saavutus vaan siitä on kiittäminen Donald Trumpia, jonka mölinät Grönlannin valtaamisesta ovat pedanneet elokuvaan täysin odottamattoman silmäniskun. Pelin palkintosummaa ei nimittäin elokuvassa maksetakaan dollareina vaan Grönlannin valuuttana eli Tanskan kruunuina. Ehkäpä Johnson onkin profeetta ja hän on nähnyt Yhdysvaltojen liittyvän Grönlantiin ja ottavan valuutakseen Tanskan kruunun.
Tämän sattuvasti ajankohtaisen vitsin takia ei kuitenkaan kannata heittää puoltatoista tuntia hukkaan elämästään.
Edellinen: Boy Kills World
Verta ja jäseniä lennättävä videopelimäinen toimintapelleily on väkivaltaviihteen irvikuva.