The Mummy valkokangas

Supersankarielokuvien aikakautena voi helposti unohtua, että Marvelin ja DC:n kaltaiset laajat elokuvauniversumit eivät ole Hollywoodissa mikään uusi juttu. Yksi vanhimpia on Universalin hirviöelokuvat, jotka elivät kultakauttaan 1930- ja 1940-luvuilla. Tähän perheeseen kuuluivat muun muassa Frankensteinin hirviö, Dracula, Näkymätön mies sekä tietenkin Muumio.

Elokuvien buumi laantui 50-luvulla, jolloin brittiläinen Hammer Film Production tarttui kiinni koukkuun ja aloitti omat monsterituotantonsa. Hammerin kauhuelokuvat olivat menestyksiä sekä vastaanotoltaan että taloudellisesti, vaikka tekijänoikeuksista väännettiin kättä Universalin kanssa muutamaankin otteeseen. 70-luvun aikana hirviöt alkoivat kuitenkin jäädä unholaan uusien kauhurainojen noustessa esille. Universal nosti tulevina vuosikymmeninä hirviöitä uudelleen pinnalle yksittäisinä elokuvina, mutta vaimein lopputuloksin.

Nyt studion usko monsteriuniversumiin on kuitenkin jälleen palannut. Hirviöt tuodaan uudelle aikakaudelle ”Dark Universe” -nimikkeen alaisena. Debyyttielokuvan sarjalle tekee Alex Kurtzmanin ohjaama The Mummy. Siinä missä aikaisemmat hirviöelokuvat elivät yhden tuotannon periaatteella, on uuden filmatisoinnin silmät jo kaukana tulevissa elokuvissa. Ironisesti tämä myös vetää uusimman muumioversioinnin hautaansa.

Elokuvan pääosassa on hautavaras Nick Morton (Tom Cruise), joka aarreryöstöillään Pohjois-Irakissa herättää henkiin vallan kahvasta riistetyn prinsessa Ahmanetin (Sofia Boutella). Kuoleman jumala Sethin kanssa liiton tehnyt Ahmanet langettaa Nickin päälle kirouksen ja pian aarreroistolle on varattu muumion suunnitelmissa odotettua suurempi rooli.

Universalin ensimmäinen Muumio-elokuva näki päivänvaloa vuonna 1932, jolloin liinoihin käärittiin studion vakiotähti Boris Karloff. Elokuva ei saanut koskaan virallista jatkoa, sillä tulevat filmatisoinnit lanseerattiin uuden muumion ja näyttelijän vetäminä. Kultakauden viimeinen Muumio-elokuva The Mummy’s Curse tehtiin vuonna 1944, jonka jälkeen Muumio vaipui Universalin osalta unholaan ja heräsi henkiin seuraavan kerran vasta vuonna 1999 Stephen Sommersin toimesta. Brendan Fraserin ja Arnold Vosloon tähdittämä elokuva oli pätevää köyhän miehen Indiana Jonesia, joskin pahasti vanhentuneilla erikoisefekteillä. Elokuva sai kaksi jatko-osaa ennen kuin Muumio laitettiin takaisin arkkuunsa.

Nyt ilmestyvä The Mummy on sukua edeltäville elokuvilla korkeintaan nimellisesti. Hirviön sijaan se keskittyy enemmän alustamaan tietä Dark Universe -elokuvien tuleville tapahtumille, joiden yhtenä päätähtenä komeilee Tom Cruisen esittämä Nick Morty.

Lopputulos on sekava pohjustus, josta on vaikea saada otetta. Tietämätön katsoja joutuu ihmettelemään, miksi tapahtumat pyörivät hajuttoman hautavarkaan ympärillä, josta kaikki tuntuvat olevan syystä tai toisesta äärimmäisen kiinnostuneita. Takapiruna komeilee Dr. Henryn (Russell Crowe) pyörittämä organisaatio, joka metsästää ja tutkii hirviöitä. Kyseessä on nähtävästi Dark Universen eräänlainen vastine Marvelin SHIELD:ille. Idea itsessään on niin typerä, että se voisi jopa toimia, mutta linjattomassa kokonaisuudessa asetelma ja mukaan ympätyt sössötykset ihmisen sisällä piilevästä pahuudesta tuovat vain lisää tarpeettomia aineksia jo ennestään sekavaan soppaan.

Varsinkin kun mahdollisuuksia parempaan olisi ollut. The Mummy on ehtinyt saamaan täyslyttäyksen kriitikoilta, mutta silti sitä on vaikea haukkua meriitittömäksi. Alkupuoli on lupaavaa vanhakantaista ja arroganttia seikkailuelokuvaa ja hetkittäin armoton pakomatka yhdistettynä kevyeen zombiepyöritykseen jaksaa jopa viihdyttää. Cruise pääsee jälleen juoksemaan sydämensä kyllyydestä ja Marvel-elokuvista tuttu vitsailu keventää raskasta pakettia sopivasti.

Huomio tuntuu silti jatkuvasti kohdistuvan elokuvassa sen vähemmän kiinnostaviin osa-alueisiin. Syyttävää sormea on vaikea osoittaa yhteen suuntaan, sillä ongelma on puhtaasti tavassa, jolla Marvelin voittokulkua pyritään matkimaan. Matka kohti The Avengersia (2012) kuitenkin päällystettiin elokuvien kautta, jotka toimivat täysin omilla ehdoillaan. Dark Universe ei omaa tällaista malttia, vaan pyrkii kuola valuen juoksuttamaan itseään kohti suurta Monster Mashia.

Vauhtisokeus näkyy kilometrien päähän hirviöelokuvassa, jonka fokus on kaikessa muussa kuin itse sen hirviössä. Tällaisella rusikoimisella Universalilla on kaikki edellytykset joutua samaan syöksykierteeseen, missä Warner Brosin DC-elokuvat räpiköivät ennen Wonder Womania