Ondine kotikatsomo

Undiini tarkoittaa vesinymfiä, ja sellaisen irlantilainen kalastaja Syracuse (Colin Farrell) nostaa verkollaan merestä. Veden varaan joutunut, hukkumaisillaan oleva puolialaston Ondine (Alicja Bachleda) ei muista menneisyyttään ja nimeään, tai jos muistaa, hän ei sitä ainakaan kerro.

Muitten ihmisten huomiota karttava nainen jää pitämään huushollia Syracusen syrjäiselle rantamökille. Arvoituksellinen nainen saa Syracusen nuoren tyttären, munuaissiirtoa odottavan ja pyörätuoliin sidotun Annien (Alison Barry) kuvittelemaan, että tämä on tarujen selkie, hyljenainen joka on ottanut ihmisen hahmon tullakseen kalastajan vaimoksi. Epävarma, pitkään huonosta onnesta ja huonosta itsetunnosta kärsinyt Syracusekin alkaa itsekin vähitellen epäillä mikä on totta ja mikä ei, kun hänen tuurinsa kääntyy ja elämä hymyilee.

Urallaan unenomaisten, fantastisten sävyjen ja tylyn urbaanin realismin välillä tasapainotellut, viimeksi vigilanttipätkä Stranger In Youn (2007) ohjannut Neal Jordan on sekä ohjannut että käsikirjoittanut Ondinen. Irlantilainen ohjaaja ammentaa runsain mitoin kotimaansa tarustoista, kauniista rannikkomaisemista ja kansansa mielenlaadusta.

Jordanin kädenjälki on hillittyä, hallittua ja kaunista. Visuaalinen tasapaino sekä draaman kaaren taju ovat kohdallaan, ja elokuvan romanttisessa draamassa on varsinkin elokuvan alkupuolella aitoa tunnetta, vaikkakin se hieman heikkenee viimeisellä kolmanneksella.

Jordanin yhtenä pääteemana on, kuinka ihminen voi sekä luoda oman huonon onnensa että löytää oman lumouksensa arjesta ja toisesta ihmisestä. Jos päättää jo etukäteen menevän aina huonosti, niin näin myös helposti käy, ja vastaavasti jokainen onnen hetki saa odottamaan vääjäämätöntä epäonnea. Farrellin ex-alkoholisti, avioerossa lapsensa menettänyt kalastaja on ahdistuksessaan ja sisäisessä epätietoisuudessaan kypsä ja tasapainoinen roolisuoritus, joka kehittyy entisestään elokuvan aikana.

Tarinan kulun kannalta on välttämätöntä ja vääjäämätöntä selvittää, kuka tai mikä Ondine oikeastaan on, mutta asian selvittyä loppujuoni runnotaan turhankin suoraviivaisesti läpi, ja sitä edeltänyt dialogin ja visuaalisten kuvakulmien ambivalenssi leikittely vaihtuu perinteisempään elokuvalliseen kerrontaan. Osa henkilöhahmojen tarinoista jää myös jonkin verran vajaaksi, kun mutkia vedetään suoraksi.

Vaikka teos ei saavutakaan aivan täyttä potentiaaliaan, niin Irlannin merellisen kauneuden ja tyyneyden, kansantarujen kiehtovan tulkinnan sekä vahvojen roolisuorituksiensa ansiosta Ondinessa on omaperäisyyttä, aitoutta ja väkevää kotiseuturakkautta. Se antaa elokuvalle lämpöä, jota laskelmoivat, monikansalliset romanttiset draamat eivät koskaan saavuta.