Veren vapauttamat
Viime vuosina vallinneesta mutta vähitellen jo zombien syrjäyttämästä vampyyribuumista voi kiittää tai syyttää monia tahoja. Kaksi tahoa, jotka ansaitsevat pelkästään kiitokset, ovat Francis Ford Coppola elokuvallaan Dracula (1992) sekä irlantilainen Neil Jordan. Unenomaisesta elokuvastaan Sudet tulevat – The Company Of Wolves (1984) tunnettu Jordan onnistui tekemään Harlekiini-kirjojen tasoisesta, pateettisen kömpelöstä Anne Ricen romaanista kiehtovan vampyyrielokuvan Veren vangit (1994).
Coppolan ja Jordanin vahvat näkemykset sekä kypsempi näkökulma vampyyrimyytteihin ja niiden edustamiin metaforiin menivät valitettavasti hieman harakoille, kun markkinoille tulvi yhtäkkiä jos jonkinlaista kreiviä ja torahammasta. Pahimpana rimanalituksena lienevät perheystävälliset, auringossa kimaltelevat vegaanivampyyrit, jotka onnistuivat kääntämään vampyyrien alkuperäisen seksuaalisen vaaran ympäri ja valjastivat sen konservatiivisen mormoniuskonnon puritaanisten ehkäisy- ja avio-oppien pönkittämiseen.
Vielä on kuitenkin vampyyreilla annettavaa, myös aikuisempaan, monitahoisempaan ja monipuolisempaan makuun. Asialla on jälleen Neil Jordan, vajaat parikymmentä vuotta Veren vankien jälkeen.
Jordanin ohjaama Byzantium on vahva henkilödraama, jonka keskiössä on vuosisatoja eläneiden äidin Claran (Gemma Arterton) ja tyttären Eleanorin (Saoirse Ronan) suhde. Suhde on säilynyt aikojen halki muuttumattomana kaksikon vaihtaessa asuinsijaa jatkuvasti, mutta se kokee säröjä, kun äiti ja tytär asettuvat pidemmäksi aikaa aloilleen hylättyyn Byzantiumin hotelliin ja Eleanor tapaa kuolemansairaan nuorukaisen Frankin (Caleb Laundry Jones).
Vahvoihin, moniulotteisiin henkilöhahmoihin sekä useammassa tasossa liikkuvaan tarinakehykseen rakentuva vahva tarina pohjautuu näytelmäohjaaja ja -käsikirjoittaja Moira Buffinin näytelmään A Vampire Story, josta Buffini on muokannut itse elokuvakäsikirjoituksen. Jordan rakentaa Buffinin vahvan rungon päälle visuaalisesti vaikuttavia, samaan aikaan sekä unenomaisia että raadolliseen todellisuuteen sijoittuvia kohtauksia, joissa vampyyrielementit ovat suurimmaksi osaksi hyvin vähäeleisiä. Vampyyreillakaan ei ole perinteisiä torahampaita, vaikka he verta ravinnoksi nauttivatkin.
Verenkarvaisen nykypäivän kudelman ja menneisyyteen sijoittuvien tietoisen goottis-romanttisten muistelmakohtauksien päälle on luotu toinen kerros, jossa ikuisuuteen jähmettyneen epäkuolleenkin on aika kasvaa ja siirtyä eteenpäin, vaikka valinnat olisivatkin kohtalokkaita ja muuttaisivat äiti-tytär-dynamiikkaa iäksi. Mutta joskus jokaisen on aika lentää pesästään ja tehtävä omia valintojaan, ja joskus vanhempien menneisyyden haamut saattavat ulottua myös heidän jälkikasvunsa elämään. Erityisesti Saoirse Ronan tekee jälleen vaikutuksen vahvalla roolityöllään.
Byzantium ei ole vain oivallinen vampyyriaiheinen elokuva, se on oivallinen elokuva, jonka tunnelmallisessa keskiössä olevat, elävästi käsikirjoitetut henkilöhahmot voisivat yhtä hyvin olla olemattakin vampyyreja. Olennaista on päähenkilöiden henkinen matka, joka joskus vaatii fyysisen pysähtymisen paikoilleen ja kipeänkin totuuden selvittämisen. Vahva tarinan kaari yhdistettynä Neil Jordanin uniikkiin kädenjälkeen ja vahvoihin ohjauksellisiin visioihin tekee Byzantiumista ansiokkaan elokuvan, jonka tummasävyinen lumovoima pitää otteessaan.
